keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Olohuoneen uusi työpöytä

BLOGIYHTEISTYÖ | Lupailinkin teille jo viime viikolla uusia kuvia pienen sneakpeakin lisäksi ihan uudesta tulokkaasta. Saatatte nimittäin muistaa, että mieltäni on sisustuspuolella viime aikoina askarruttanut tietokoneen sijoittelu. Konehan sijaitsee tällä hetkellä yhdistetyssä vieras/työhuoneessa, mutta nyt kun perheeseen on tiedossa lisäystä niin tuosta huoneesta pitäisi rakentaa sopiva vauvanhuone, eikä konetta siis siellä enää sopisi pitkään pitää. Ihan käytännön syistä päädyimme ratkaisuun, että tietokone siirretään toistaiseksi olohuoneeseen. Tuossa ensimmäisessä kerroksessa kuitenkin vietetään tulevaisuudessa aina vain enenemässä määrin aikaa, sillä pienen nyytin kanssa ei tahdo lähteä kapuamaan jatkuvasti portaita alas- tai ylöspäin, varsinkin kun pitäisi vielä pitää vauvan lisäksi silmällä tuota Neiti Näppärää. 

Mitään ihan tavallista tietokonepöytäratkaisua en olohuoneen nurkkaan halunnut, vaan sen piti olla jotain sellaista, joka on kivannäköinen, toimii ilman konettakin ja on helposti muunneltavissa eri käyttötilanteisiin ja -kohteisiin. Kuinka ollakaan sain kivan mahdollisuuden lähteä kokeilemaan Ostohyvitys.fi palvelua heidän sponssaamansa 100 euron turvin ja lähdinkin selailemaan 129 suositun verkkokaupan joukosta sitä juuri tähän hetkeen sopivaa.

Valinta ei loppujenlopuksi ollut vaikea vaan päädyin päädyin käyttämään palvelua tilatessani meille Finnish Design Shopista String-hyllykokonaisuuden. Maksaessani hyllyistä 295,80 e (sattuivat olemaan vielä mukavasti kampanjahintaan ja edullinen hinta selittyy myös sillä, että epähuomiossa tilasin ensin vain yhden sivuseinän), sain Ostohyvitykseltä takaisin 10,82 e, eli ei ollenkaan hassumpi diili.

No mikä Ostohyvitys.fi sitten oikein on?

Ostohyvitys.fi on suomalainen verkkopalvelu, jonka avulla käyttäjät voivat kerätä ostohyvitystä verkko-ostoksista. Eli tekemällä verkko-ostoksesi Ostohyvitys.fi-palvelun kautta, säästät ihan selvää rahaa. Palvelu ei siis tarjoa ostohyvitykseksi mitään ostoseteleitä käytettäviksi tiettyihin yrityksiin, vaan saat ostoksistasi takaisin omalle tilillesi ihan riihikuivaa rahaa. Ostohyvityksen määrä on joko prosenttiosuus ostostesi loppusummasta tai kiinteä euromäärä, ihan kauppiaasta riippuen. Palveluun liittyminen on myös täysin ilmaista. Muistettava seikka on kuitenkin se, saadaksesi bonukset verkko-ostoksistasi sinun pitää kirjautua sisään Ostohyvitys.fi-palveluun ja klikata haluamaasi verkkokauppaan Ostohyvitys.fi-verkkosivujen kautta. Itse tilaus hoidetaan kuitenkin verkkokaupassa ihan normaaliin tapaan.

Ostohyvitys.fi-palvelu tahtookin tarjota nyt kaikille Valkoisen Kodin -lukijoille, jotka liittyvät palveluun oheista linkkiä käyttäen 5 euron alkubonuksen. Eli saadaksesi tuon viisi euroa sinun pitää kirjautua käyttäjäksi tästä linkistä

Nyt palanen tuota klassikkohyllykköä on siis koottuna olohuoneessa. Tietokonetta en vielä ole pöydälle siirtänyt, sillä odottelen vielä hetkenaikaa jos se lottovoitto osuisi kohdalle ja saisin pöydälle kantaa joko iMac:n tai MacBook Air:n. Tai sitten edes jonkin muun merkkisen kauniin kevyen kannettavan koneen. Luulenpa vain, että totuus on kohdattava jossain vaiheessa ja vanha kone siirrettävä uudelle paikalleen.  







Työpöytä kaipaa eteensä myös arvoistaan työtuolia, mutta siitä lisää ihan omassa postauksessaan. Tällä hetkellä työtuolin virkaa toimittaa tuo Baby Rocket, mutta kaipaan paikalle selkänojallista tuolia. Ja yrittäkää muuten sulkea silmät tuolta johtohässäkältä tuolla tason alla. Tuo WLAN-verkon laajennin on muuttamassa uuteen paikkaan ihan lähitulevaisuudessa.

19 kommenttia:

  1. Mikä makia kokonaisuus! Mä haaveilen myös tästä. Kerrassaan ihana! Ja sopii tohon mielestäni täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ride! <3

      Minunkin mielestäni paikka tuolle on kyllä melkoisen passeli. Hetken kyllä minulle keksi hoksata, että kyllähän tuon työpöydän pystyy fiksustikin yhdistämään oleskelutilaan. :)

      Poista
  2. Iiks, mikä työpiste. Tykkään täysillä. Tosi kaunista teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Saga! <3 Työpiste sai ylleen nyt vähän sieltä ja täältä kotoa haalittua kamaa. Tosin tarkoitus olisi yleisilme pitää jatkossakin melko simppelinä ja ei kasata pöydälle tai hyllyille paperinippuja tai muuta sälää. Kun ei niitä ihan "oikeita töitä" meillä kuitenkaan tuossa tehdä, lähinnä vain minun bloggailuani ja muuta koneenkäyttöä tukemassa työpöytä on. :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos M! :) Yllätyin itsekin, että meidän olohuoneesta tosiaan löytyi ihan passeli paikka pienelle työpisteelle, eikä se tuossa toisaalta tunnu siltä, että olisi tunkeutumassa väärään tilaan.

      Poista
  4. Ihana. Täydellinen nurkkaus työpisteelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Sandy! :) Ensin minua hieman hirvitti ajatus työpisteestä olohuoneessa, mutta tuo sulautuu kyllä tilaan yllättävän hyvin. Ja jos jossain vaiheessa ei työpistettä enää olohuoneessa tarvita, niin ei muuta kuin pari hyllylevyä tason tilalle. :)

      Poista
  5. Sehän on tuohon paikkaan kuin nenä päähän! Loisto ostos =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna! :) Loisto ostokselta tuo minustakin alkaa kyllä tuntua. Tila on juuri sopivasti erillään tuolta olohuoneen "keskuksesta" joten ei oikeastaan tunnu ollenkaan siltä, että olohuoneeseen olisi nyt vain raivattu tilaa työpisteelle. Ja onhan tuo varmasti pitkäikäinen ja aikaa kestävä ostos, muunnelmia pyörii jo nyt päässä vaikka miten. :D

      Poista
  6. Just täydellinen paikka tuossa. Ihana. Löytyy minunkin haavelistalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru! <3 Minunkin haavelistallani tuo kyseinen hyllykkö on majaillut jo aika pitkään. En vain kuvitellut, että meiltä oikeasti löytyisi sellaiselle paikka, mutta nyt kun se on tuossa niin tuntuu siltä, että se KUULUU siihen. :)

      Poista
  7. Se on ihana! Ja sopii teille tuohon tosi hyvin:-)

    VastaaPoista
  8. Oi oi, mä niin tykkään String - järjestelmästä. Ihan lostovalinta. Monikäyttöinen ja kestää taatusti aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Joanna! <3 Sehän tuossa omastakin mielestä on niin kivaa, kun on niin monikäyttöinen. Helppo siirtää sitten lastenhuoneeseen koulupöydäksi kun ei enää tuossa tarvita, tai kasvattaa siitä johonkin toisaalle oikein kunnon hyllyjärjestelmä. :)

      Poista
  9. Siis kerrassaan aivan upea kokonaisuus! Ja miten ihanan ilmavalle se näyttää :). Kertoisitko mitkä ovat tämän kootun setin mitat (pituus, leveys, korkeus)? Entä mitä olet mieltä, että toimisiko tällainen setti koululaisen työpisteenä? Mietin että onko liian pieni tai että onko tuo työtaso miten "kiikkerä"? Olisi kyllä tosi kaunis meidän ekaluokkalaisenkin huoneeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Juuri tuo ilmavuus miellyttää oikein kovasti omaakin silmää. Tämän kokonaisuuden mitat ovat suurinpiirtein seuraavat: Korkeus 200 cm, leveys 79 cm ja työpöytäosuuden syvyys 58 cm, hyllylevyjen syvyys on noin 30 cm. Sanoisin, että tämä on oikein oivallinen koululaisin työpisteeksi. Ihan varmasti on riittävästi tilaa läksyjen teolle, sillä pöytä on yllättävän syvä. Enkä kyllä sanoisi työtasoa kiikkeräksikään.

      Itse olen suunnitellut ihan vastaavaa, että sitten kun meillä on tarvetta lapsen huoneessa työpöydälle niin tälläinen sinne on hankittava. Näyttää kivan ilmavalle ja on helposti muunneltavissa. En siis voi kuin suositella. :)

      Poista
  10. Mistä tuo kiva valaisin on?

    VastaaPoista