tiistai 9. joulukuuta 2014

Naperon lahjatoiveet

Pahoittelen tonttukalenterin puuttumista muutamalta edelliseltä päivältä. Lähdettiin viikonlopuksi mummolaan ja en pakannut mukaan kuvausvälineitä. Viikonloppu venähti sen verran, että palailtiin kotiin vasta eilen. Tällä viikolla ohjelmassa on montaa. Kohokohtina ainakin ystävän luona vierailu katsomassa ihan pikkiriikkistä poikaa, lisäksi miehen kanssa suuntaamme katsomaan Hobittia eläviin kuviin (woot woot!) ja perjantaina tiedossa olisi vanhempieni kera joulukonsertti ja lauantaina sitten juhlitaan serkkujen ja tätien, sekä setien kera suvun pikkujouluja. On tämä kiireistä tämä joulunodotus. :D

Meillä joulua odotetaan melkoisen kovasti tuon vanhemman tytön puolesta. Joulupukille on toiveita esitelty pitkin syksyä ja hänellä alkaa aika hyvin olemaan hallussa jo tuo mitä hän tahtoo. ;) Päänvaivaa aiheuttaakin tämä nuorempi, puolivuotias tyttösemme. Hän kun on sellaisessa iässä, että ei nyt oikein osaa vielä mitään kaivata, mutta kuitenkin jotenkin pitäisi muistaa, jotta sitten isompana olisi kiva ajatella, että tämän minä sain ihan ensimmäisenä joulunani. Tahtoisin myös niin, että osa leluista ja tavaroista olisi vain vartavasten hänelle hankittuja, jotta ihan kaikki ei olisi isosiskolta perittyä. Turhaa krääsää ei kuitenkaan kaivata, vaan olisi kiva, että lahjat olisivat pitkäikäisiä ja kestäisivät katsetta pitkänkin ajan kuluttua. 

Tarpeita meillä oikeastaan on vain joihinkin uusiin ruoka-astioihin, koska isosiskon vanhat alkavat olla jo melko paljon käytettyjä. Nuo Ingela Arrheniuksen (4.) lautaset ovat kyllä syötävän söpöjä ja Dombo-mukista (6.) saisi hyvän otteen ja miellyttäisi se samalla äidin silmääkin. Mietittiin isommaksi lahjaksi tytölle jonkinlaista keinuhevosta kun sellaista ei ainakaan isolla siskolla ole, esimerkiksi tämä Brion (5.) hevonen on ihanan värikäs ja klassinen.  Kirjat ovat myös tuossa iässä kuluvaista tavaraa ja isosiskon vanhat kirjat taitavatkin olla järjestänsä kulmista nakerreltuja. Puppe ja Maisa (3.) kirjat olivat isosiskon suosikkeja, joten uskon, että pikkusiskokin ne kelpuuttaisi. Me myös tykätään laulaa paljon ja siitä Pikku-E:kin selvästi nauttii, joten tuollainen joululaulukirja valmiilla musiikilla olisi kyllä tosi kiva juttu. Lisäksi tuo Brion Klovni (2.) on sellainen klassikko, joka menisi ihanasti lastenhuoneen koristeena siihen asti kunnes pääsee käyttöön, kun vielä se on ehkä turhan vaativa. Tykästyin myös tuohon BR-lelun pujotteluleluun (1.), jossa ihania puisia eläimiä. Kiva toteutus siis ja iloa riittää varmasti pitkään. 


1, 2, 3, 4, 5, 6

Mitä teidän pienet saa lahjoiksi tänä vuonna?



2 kommenttia:

  1. Meidän lapset saavat yhteiseksi meiltä ainakin karttapallon ja olipa kerran planeetta dvd:en. Meillä mummot, eno, tädit ja kummit ostavat enemmän kuin tarpeeksi, joten emme juurikaan itse osta lapsille lahjoja. Eilen kirjoitimme joulupukille. Listassasi onkin kivoja ja kestäviä lahjoja. Meisän pienin sai viime vuonna Brion mustavalkoisen pandan, jossa sama ajatus kuin klovnissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se on, että lahjoja tulee ihan varmasti aika paljon lähisuvulta ja kummeilta. Me olemmekin yleensä ostaneet vain pari vähän isompaa juttua.

      Tuo mustavalkoinen panda on ihana! Sattuipa muuten olemaan minulla listassa jonka aikoinaan tein tuolle meidän isommalle tytölle. :D

      Poista