tiistai 14. huhtikuuta 2015

Hedelmäiset apurit

Eilen tyttö meni kerhoon iltapäiväksi ja nuorempi päiväunilleen, joten minulla oli kerrankin oikein luksusaikaa vain itsekseni. Arvatkaas miten tämä luksus tuli sitten käytettyä...? No tietysti tartuin imurin varteen ja luuttuun ja aloin siivoamaan. Tähän sitä on sitten tultu, että se viikon ainoa hengähdyshetki ihan vaan by myself tulee tuhlattua siivoamiseen. Mutta, tuntui silti, että tässä puuhassa puhdistui kodin lisäksi oma mielikin. Likainen ja sotkuinen koti ei palvele ketään.

Olin saanut Kiillolta juuri sopivasti testiin uusia mangon tuoksuisia pesuaineita ja pitihän näitäkin nyt päästä testailemaan. Kyllähän näistä ihanan hedelmäinen puhdas tuoksu jälkeensä jäi, jotenkin kerrassaan ihana keväinen fiilis. Joka sitten kyllä tänä aamuna aika mukavasti tuon lumen myötä latistui.


Kotona ei kuitenkaan sisustusrintamalla juuri tällä hetkellä tapahdu. Eli pitkälti mennään samalla vanhalla kaavalla, tosin olohuoneessa on kyllä jotain pientä muutosta tapahtunut. Onhan nää nojatuolin uudet päälliset nyt melko kivat ja tekee tuoleissa istumisen tosi mukavaksi. ;) Mut nääkään ei kyllä enää auta, sillä nyt osataan kiivetä jo sohvallekin. Lohdutan itseäni, että ehkä tää vaihe menee nopeasti ohi.




Mukavaa tiistaita! 

Sponsoroitu

2 kommenttia:

  1. :D Uudet tuolinpäälliset on kieltämättä tod. näppärät! Luovaa sisustusta, eikö! Meillä uusi karvakorva loikkii sohvalta olohuoneen pöydälle jne. Että sama meno jollain tapaa myös täällä. T. Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks olekin tosi näppärät. :D Että, tää jotenkin kertoo sen miks kotikuvia on näkynyt viime aikoina aika vähän blogissa. ;)

      Vai sohvapöydillä siellä on innostuttu pomppimaan! :D Ne on nää vaavit vähän tämmösiä! Tsemppiä! <3

      Poista