keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Kodinhoitohuone esittäytyy

En ole aikaisemmin saanut aikaiseksi kuvattua teille meidän kodinhoitohuonetta. Johtuen varmaankin siitä, että yleensä siellä vallitsee täysi kaaos. Pyykkiä viikattuna ja viikkaamatta tasoilla, likapyykkikori niin täynnä, että pursuilee ja muuta vastaavaa. Mutta, tänään kerrankin siellä oli suhteellisen siistiä.

Meidän kodinhoitohuone poikkeaa muusta keskikerroksen värimaailmasta aika vahvasti, sillä se on hyvinkin tumma. Kuitenkaan hyvien valojen vuoksi siellä ei ole pimeää. Tosin näistä kuvista voi saada pimeän vaikutelman, kun yritin vastavaloon kuvailla. Jotenkin kuvat menivät muutenkin vähän plörinäksi, mutta olkoon nyt.

Olemme olleet tosi tyytyväisiä tähän tilaan ja sen toimivuuteen. Taso- ja kaappitilaa on riittävän paljon. Eipä sitä kaappitilaa silti koskaan taida olla liikaa.

Tätä kuvaa ottaessa seison eteistilassamme, jos tämä hahmottaisi hieman huoneen muotoa.

 Pikku-A:n ei ehkä niin kaunis, mutta hyvin toimiva changing station. Pieni pyöreä allas on ollut oivallinen nyrkkipyykin pesuun ja tuon Pikku-A:n pepun myös. ;)
Tällä tasolla taas meidän kissat ruokailevat. Myös hiekkalaatikko löytyy kodinhoitohuoneesta. Sille kun vielä kehittäisi jonkun kivan patentin, että ei olisi ihan niin kissanhiekkalaatikon näköinen niin olisi kiva.
Tässä vielä kuva suoraan ovelta eteenpäin. Eli tämä kodari on vähän kuin L:n muotoinen huone. Oikealla olevan oven takana on vaatehuone ja suoraan edessä olevasta ovesta pääsee ulos. Tosin siellä nuo portaat ovat vielä vähän keskeneräiset. Odotan innolla kevättä, että ne saadaan viimeisteltyä ja koiran kanssa pääsee kulkemaan tästä ovesta.


6 kommenttia:

  1. Vaikka valkoista rakastankin, näyttää tumma kodarinne aivan ihanalta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tumma kodari tuli vähän kuin vastapainoksi tälle muulle vaaleudelle. Ihastuin tähän oviyhdistelmään ja se kaipasi tummaa ympärilleen. Kiitos sinulle kauniista sanoista! :)

      Poista
  2. Ei ollenkaan liian tumma vaan todella kaunis ja hyvällä maulla sisustettu kkh. Ihanat tummat tasot ovat piste i:n päälle. Kyllä tuolla kelpaa pyykkiä lajitella.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä sitä pyykkiä on tullutkin tuolla viikkailtua. Jotenkin sitä näin pienen ihmisen astuttua perheeseen tulee aika tavalla enemmän.

      Asuimme pitkään ilman minkäänlaista kodinhoitotilaa, niin tätä osaa kyllä arvostaa. :)

      Poista
  3. Tuo tapetti on aivan upea, ja muutenkin teillä on kyllä tosi tyylikäs kodinhoitohuone. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) tuon tapetin kun näin niin tiesin, että johonkin sitä olisi saatava. Tykästyin noihin Jukka Rintalan suunnittelemiin tapeteihin muutenkin, mutta tää oli niistä se omasta mielestä parhain. :)

      Poista