maanantai 19. maaliskuuta 2012

MagicLight

Olen saanut useita kysymyksiä koskien meidän olohuoneen korkeiden ikkunoiden verhoja. Päädyin nyt tekemään kokonaisen postauksen näistä verhoistamme ja toivonkin, että tästä olisi jotain apua verhomietteiden parissa pähkäileville.

Me mietittiin kuumeisesti rakennusvaiheessa verhovaihtoehtoa näille meidän korkean tilan ikkunoille. Vaihtoehtoja oli pystylamelleista, kiskoilla toimiviin paneeliverhoihin. Onneksi päädyttiin kuitenkin näihin MagicLight kaihtimiin, sillä osoittautuivat meille ihan täydelliseksi valinnaksi.

Meillä kun ei ole mikään kaikista upein näköala näistä suurista ikkunoista. Lähinnä niistä näkee naapurin autotallia, kävelytietä ja vähän metsää. Halusimme kuitenkin valoisuuden vuoksi mahdollisimman paljon isoa ikkunapinta-alaa ja korkeassa tila tuntui niin hyvältä "hengittää", joten myös se oli toivelistalla taloa suunniteltaessa. Nämä MagicLight-kaihtimet kuitenkin siivilöivät ulkonäkymän juuri oikeanlaisesti ja päästävät valon kauniisti sisään. Katse ei siis kiinnity ulkopuolen näkymään, mutta ulos näkee kuitenkin oikein hyvin. Verhoissa oli myös runsaasti värivaihtoehtoja, mutta me päädyttiin ihan puhtaanvalkoiseen ja se on tuntunut hyvältä valinnalta edelleen, se ikäänkuin vielä lisää tuota valon määrää ja tehoa.

Verhojen ideahan on perinteisen rullaverhon ja sälekaihtimen yhdistelmä. Verhossa on kaksi samanlaista kangasta päällekäin, tässä kankaassa on läpinäkyvää ja läpinäkymätöntä osaa raidoituksena. Säätönarusta vetämällä kankaat liukuvat niin, että voit säätää läpinäkymättömät kankaat lomittain, jolloin näkymä ulos tai sisään on peitossa tai niin, että läpinäkymättömät osat ovat päällekäin jolloin ulos näkyy. Hirveän hankala siis selostaa, mutta antaa kuvien kertoa puolestaan.

Oli hieman haasteellista yrittää kuvata aamuhämärässä valoa vasten, mutta toivottavasti näistä kuvista idea välittyy.


Näissä kuvissa alimmat verhot ovat täysin kiinni.


Tässä kuvassa olen avannut oikeanpuolimmaisen verhon kokonaan, keskimmäisen puolittain ja vasemmanpuoleinen on vielä kiinni.


Seuraavissa kuvissa kaikki verhot ovat auki.




Tässä kuva vielä yläkerrasta otettuna. (Jostain syystä ylimmäisten verhojen keskimmäinen verho on melkein kiinni)



Meillä on siis verhot jaettu kahteen osaan, sillä ikkunoilla on yhteiskorkeutta muistaakseni noin 5,5 metriä ja ihan näin korkeita verhoja ei ole saatavissa, olikohan se suurin saatavissa oleva korkeus 3,5 m. Mutta oikeastaan tämä on tosi hyvä juttu, sillä nyt yläosaa voi tarvittaessa säätää eri tavalla. Meidän tosin ei ole paljon yläkerran kaihtimia tarvinnut edes säädellä kun sinne ei juuri näe muualtapäin.

10 kommenttia:

  1. Kiitos, olipas mielenkiintoinen postaus! :) Jokin aika sitten kirjoittelin itsekin samasta asiasta, meillä on verhojen hankinta nyt ajankohtaista. Pitkät pätkät pohdin näiden ja screen-kaihtimien välillä, valintaa en ole edelleenkään tehnyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että osui kirjoittelun aihe kohdalleen :)

      Me ollaan tykätty näissä kaihtimissa tuosta "verhomaisuudesta". Menisivät kivasti muissakin ikkunossa, eikä muille verhoille olisi tarvetta.

      Poista
  2. Erittäin mielenkiintoinen postaus, juuri näitä asioita pohdimme mekin tulevan kotiprojektimme alkuvaiheissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos postaus osui kohdalleen :) Onhan se hyvä saada just näitä käyttökokemuksia erilaisista verhoista, jotta tietää mikä sitten sopisi itselle parhaiten.

      Poista
  3. Suojaako nuo hyvin auringon paahteelta? Entä saako ne helposti kokonaan pois ikkunan edestä? Meillä kun kaihtimet tulee vaan auringon paahdetta suojaamaan ja näköesteeksi niitä ei tarvita ollenkaan ja sen vuoksi haluan suurimman osan aikaa pitää näkymän vapaana.

    Kauniilta näyttävät ja nämä pitää ottaa lamellien rinnalle harkintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nuo paahteelta ihan hyvin suojaa antaa. Valkoisena eivät myöskään "ime" auringonvaloa itseensä.

      Unohdin tosiaan kirjoituksessa mainita, että kaihtimet saa kokonaan ylös tuosta narusta vetämällä. Eli helposti toimivat. :)

      Poista
  4. Heippa! Eksyin blogiisi kun yritin googletella verhoratkaisuja korkeaan olkkariin. Missä hintaluokassa kaihtimet olivat? Ja miten mekanismi toimii yläikkunoissa? Eli pystyykö verhoja ihan mutkitta vetämään ja aukomaan jne? Meille sanottiin verholiikkeestä että kaihdinratkaisu ei onnistu kun naru jotenkin ei voi olla niin pitkä jne.. Mikä kuulosti mun korvaan ihan kummalliselta :) Niin ja mitenkäs korkea teidän tila on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä enää millään muista mitä kaihtimet maksoivat, mutta muistelisin, että olisivat maksaneet noin 2000 euroa koko tuohon isoon ikkunaan. En usko, että summa oli ainakaan paljon sen ylitse. Varmasti on jossain ylhäällä myös tarkka summa, mutta se ei ole nyt käsillä.

      Meillä on yläikkunoissa myös tuollainen metallinen vetonaru joka on vain pidempi kuin alaverhojen naru. Eikä meillä ainakaan ole ollut minkäänlaista ongelmaa verhojen käytössä, yläverhot toimivat siis ihan yhtä hyvin kuin alemmatkin. Ylimmät verhot ovat noin 5,5 metrin korkeudessa, eli kyllä siinäkin jo on mittaa. :)

      Poista