keskiviikko 2. lokakuuta 2013

DIY sängynpääty välivaiheessa

Mun on nyt ihan pakko taipua ja laittaa näkyviin kuvia tuosta meidän makuuhuoneen uudesta sängynpäädystä josta vilauttelin pientä kuvaa jo viime viikolla. Viimeistely vielä uupuu, kun yöpöytiä joita halajan, ei ole juuri tällä hetkellä saatavissa. Lukulamputkin vielä uupuvat, mutta ne on jo kaapissa odottamassa kiinnitystä. Tosin kiinnittää ei viitsi ennenkuin yöpöydät on saatu paikoilleen, jotta selviää lopullinen paikka. Hankalaa, eikö vain. Mutta, kyllä tuo pääty on melkoisen hieno näin keskeneräisenä vaikka itse niin sanonkin. Onni on ihana isä, joka tarttuu mun hulluihin ideoihin ja toteuttaa ne varmalla otteella. <3

Olisipa ollut kiva esitellä teille ihan valmista tuotosta, mutta en millään malttanut odottaa pidempään. Ja esitellään nyt sitten puolivalmiina ja uudelleen sitten viimeisteltynä. Päädyn materiaaliksi valikoitui tuollainen 12 mm koivuvaneri, johon kiinnitettiin reunoja kiertämään siisti 9,5 cm lauta. Päädyllä on kokoa 240 x 120 cm, eli se on melko massiivinen, mutta ei mielestäni silti liian raskas. 







Tuo päälliosan "somistaminenkin" on vähän vielä vaiheessa, katsotaan nyt mitä siihen eksyy. Tykästyin kuitenkin noihin kehyksiin ihan hirveästi ja niihin pääsi vuosi sitten otetut perhekuva ja tytön 1-v kuva. Vihdoinkin on siis jotain kuvia esillä, eikä vain laatikossa, niinkuin ne tähän asti ovat olleet. 

Onko sinun mielestäsi onnistunut muutos?

Me kävimme muuten juuri tytön kanssa tutustumassa lähelle vastavalmistuneeseen päiväkotiin, jossa tyttö aloittaa ensi viikolla kerhon. Uudessa talossa on aivan valtavat ja upeat tilat lapsille. Hirveästi aktiviteettimahdollisuuksia ja ihan mieletön leikkipiha. Toivon vain, että kerho lähtee sujumaan hyvin ja suuremmilta itkuilta säästyttäisiin, niin äidin kuin tyttärenkin puolelta. Vaikka onhan se iso juttu pienen ihmisen jäädä ensimmäistä kertaa ilman tuttua vanhempaa outoon paikkaan. Kerhoillaanko teillä ja miten on sujunut?

17 kommenttia:

  1. Kivat nuo kehykset, oletko mistä löytänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kehykset on Ikean Degerön -mallistosta. :) ihastuin niiden hieman erilaiseen muotoiluun. :)

      Poista
  2. Kiva sängynpääty. Mukava on nähdä se myöhemmin vielä valmiina. Eikö teidän kannattaisi vaihtaa lattialistat muuhun sisustukseen sopivaksi? Nythän nuo on täysin parittomat minkään kanssa ja saavat hieman sekavan vaikutelman aikaiseksi. Valkoiset selkeästi nykyisiä listoja korkeammat listat voisivat avata hieman tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Valmiista sängystä on kuvia tulossa kunhan saadaan vaan puuttuvat palaset kotiin. :) No itseasiassa listat saattavat näyttää tuossa kohtaa hieman hassuilta, mutta kun koko muu yläkerta on samaa listaa niin se kyllä istuu paikoilleen mielestäni aika hyvinkin. Itseasiassa makuuhuoneen jatkona on pukeutumistila joka on tammenvärisillä kaapistoilla toteutettu ja siitä taas valkoinen lista pomppaisi pahasti silmille. En ole siis antanut tuon pikkuseikan häiritä itseäni. Näillä mennään ainakin siihen asti kunnes se alkaa omaan silmään sattua. ;)

      Poista
  3. Komea sängynpääty! Isät on parhaita <3 Mullakin olisi juuri hakusessa kivoja ideoita sängynpäädyn päällitason somistamiseksi :) Jään siis mielenkiinnolla seuraamaan mitä tänne keksit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! <3 Minä yritän raportoida heti kun hyiä ideoita tulee. :)

      Poista
  4. Komea sängynpääty!Minua kiinnostaa ,miten laudat on kiinnitetty vaneriin . Puunväri on vaan niin kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! :) Puu on kyllä upea materiaali. Ihanasti tässäkin päädyssä sävy vaihtelee syiden mukaan. :) Laudat on kiinnitetty vaneriin puuliimalla liimattuihin puihin. Oliskohan ne olleet 2x2:sta. Yritän saada päädystä jonkinlaisen ohjeen kasailtua niin siitä näkee vaiheet paremmin. :)

      Poista
  5. Kyllä osaavat isät vaan on painonsa arvoisia kullassa! Minun isäni on rempannut täällä meidän talossa niin tyttären huonetta kuin meidän makuuhuonettakin! Ollaankohan me alkujaan samalta paikkakunnalta. Siskosi tunnen ainakin :)

    Tervetuloa moikkaamaan: eedwardland.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin ovat! <3 voi hyvänen aika. Luultavasti sitten olemme, jos kerta siskoni tunnet. Hän asuu edelleen samalla paikkakunnalla. :)

      Poista
  6. Vitsit, miten hieno!!! Tykkään. Iskät on <3

    Tsemppiä kerhoiluun, hyvin se menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana JuttaEmilia! <3 Minäkin olen kyllä erittäin innoissani tuosta päädystä. Vieläkun saisi sen ihan valmiiksi asti. :)

      Ja kiitos, saa nähdä miten eka kerta menee kerhoillessa.

      Poista
  7. Heippa pitkästä aikaa! Eilen otin urakakseni kahlata postauksiasi useamman kuukauden ajalta, sama ihana tyylisi jatkuu edelleen. ♥

    Sängynpääty näyttää nyt jo mahtavalle! Osaavat isät on pop ja rock, ikävä kyllä omani on aina liian kiireinen, mutta onpahan ainakin opettanut mulle remppataitoa ja muuta tarpeellista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jolindha! <3 Tervetuloa takaisin, sait ainakin minut erittäin hyvälle mielelle! :)

      Osaavat isät ovat todellakin ihan pop ja rock! <3

      Poista
  8. Sängynpääty on ihan super-hieno! Olisikohan mahdollista saada teko-ohjetta/kuvia tekovaiheesta? :) Vanerin väri pehmentää kivasti ilmettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Syhi! <3 Olet ihana kun kommentoit niin usein! <3

      Ja kiitos hyvästä ideasta. Mä luulen, että yritän saada jonkinlaisen teko-ohjeen aikaiseksi. Tosin ihan oikeilla kuvilla se on vähän myöhäistä, kun enhän minä muistanut niitä ottaa, mutta jos jotain muuta suherrusta saan aikaiseksi. :)

      Poista