torstai 20. helmikuuta 2014

Poimintoja

Kulunut viikko on ollut taas melkoista matalalentoa. On käyty kylpylässä, tavattu vanhoja ystäviä ja seikkailtu tytön kanssa Ikeassa, jokaiselle päivälle on ollut jonkinlainen meno sovittuna. Jospa loppuviikko sitten hieman rauhallisemmissa merkeissä. Tosin joululta saadut elokuvaliput polttelevat taskussa, kun kovin pitkälle en viitsi niitä venyttää, kun ei tuosta omasta kunnosta ole sen parempia takeita. Muistelen vain, että viime raskaudessa elokuvissa istuminen alkoi käydä työstä jo viimemetreillä, puhumattakaan siitä vessassa hyppäämisestä kolmesti elokuvan aikana. ;D

Sain uutiskirjeen Länna Möbleriltä ja heillä näyttäisi olevan tällä hetkellä kaikki tuotteet alennettu sunnuntaihin asti. Joten kokoilin muutaman itseäni kutkuttelevan tuotteen pieneen kollaasiin. Ehkä joku muukin on innostunut samoista jutuista. 


Tänä iltana surisi ompelukone ja olohuone sai jotain pientä uutta ylleen. Jos vain huomenna ehdin niin yritän kuvata niistä vähän palasia teillekin. Palailen myös kommentoinnin pariin huomenna, pahoittelen siis pientä viivettä. 


Kuvat/images: Länna Möbler

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti