torstai 22. lokakuuta 2015

Verhopohdintaa hankalaan kulmaikkunaan

Meillä on lastenhuoneissa ikkunat aivan kulmauksessa, joten verhojen miettiminen niihin on melko haastavaa. Isomman tytön huoneessa verho-ongelma ratkaistiin tilaamalla oikean mittaiset kuvalliset rullaverhot ikkunasyvennyksiin ja näin ollen ei ole ollut tarvetta muille verhoille, ainakaan toistaiseksi. 

Nuoremman tytön huoneeseen kuitenkin nyt tahtoisin jotain erilaista ja tykkäisin siis ihan tavallisista suorista, pitkistä verhoista. Mutta, nyt sitten seuraakin dilemma, että miten verho(t) tulisi asentaa, jotta se näyttäisi edes jokseenkin kivalta. Laitan tähän pari kuvaa havainnollistamaan millaisesta ikkunasta on kyse, mutta pahoittelen heti, että oikeasta huoneesta ei ole kuvaa ja tämä kuva pitäisi pystyä ajattelemaan peilikuvana. Lisäksi pahoittelen kuvan käsittelyn laatua, mutta tällä kertaa ei ole potkua parempaan, kun selkäkään ei anna anteeksi tuossa pöydän ääressä kovalla tuolilla istumista, vaan pitää nämä blogijutut hoitaa sohvalla. 


Sitten seuraa nämä upeat kuvankäsittelyn ihmeet, mutta ideasta varmaan saa irti. Eli asettaisitteko ikkunoiden väliin kulmatangonpätkän, johon sitten pitkä verho vai laitetaanko verho tuolle isommalle pätkälle? Toki tuossa pidemmälläkin pätkällä verho voi olla lyhyemmässä tangossa. Jos molempiin ikkunoihin laittaisi ulkoreunalle pitkän verhon ikkuna olisi mielestäni vähän liian "täynnä", vai oletteko samaa mieltä? Miten te ratkaisisitte hankalan ikkunan verhopulman tai miten olette kotonanne ratkaisseet, koska emme varmasti ole ainoat joilla vastaavanlaisia ikkunoita...



Eli jeesiä kaivataan taas! Teiltä vaan saa parhaat neuvot, aina! <3

8 kommenttia:

  1. Nopeasti katsottuna laittaisin itse pitkän verhon tuon kapeamman ikkunan vasemmalle puolelle siten, että se kehystäisi ikkunaa, muttei peittäisi sitä. Verjho loisi siis ikäänkuin illuusion, että ikkuna olisi hieman isompi. Suomen oloissa yleensäkin suosin verhoja, jotka ovat enemmän ikkunan vieressä kuin niiden edessä, koska valo. Tai oikeastaan sen vähyys. Nurkassa oleva verho taas tukkisi mielestäni ikkunoiden kauniin rytmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin sitä, että tekisikö tuo nurkassa oleva verho huoneesta jotenkin pimeämmän... Toisaalta sitten, jos verhon asentaa tuohon pienempään ikkunaan täytyy sen olla kyllä melkein kokonaan ikkunan ulkopuolella, ettei se tuki myös valontuloa ja jos se on kokonaan ulkopuolella niin viekö se liikaa "tilaa", huone kun ei ole järin suuri.

      Toinen huone on kyllä enemmän auringon puolella ja valoa tulee melko hyvin sisään ikkunoista. Lisäksi täytyy huomata se, että huoneessa ei ole kalusteita asennettuna niin kuin tässä siskon huoneessa, joten verhoille on yleensäkin enemmän tilaa. Valitettavasti huoneen nykytilasta ei ole kuvia ja kun se vielä edelleen on vierashuonekäytössä niin kuvat eivät paljon kertoisi... Paitsi sotkun ;D

      Poista
  2. Kävisikö vain tuohon pienempään ikkunaan vasemmalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna. :) Peittäisikö verho liikaa tuota pientä ikkunaa ja estäisi valon pääsyä sisään? Jos sitten verho olisi enemmänkin vain ulkopuolella ikkunasta niin veisikö se jo muutenkin melko pienestä huoneesta liikaa tilaa...? Tätähän ei oikeastaan tiedä kuin kokeilemalla...

      Pahoittelen, että kuvat ovat melko huonot ja pitää pystyä kuvittelemaan kaikki ikkunan edusta tyhjänä ja peilikuvaisena, mutta katsotaan kun homma vähän etenee, jos saisin ne paremmat kuvat nappaistua.

      Poista
  3. Onko tarkoituksena vain pehmentää ikkunan seutua verho(i)lla, vai pitäisikö ne voida vetää myös ikkunan eteen?
    Jos vain pehmennys, niin yllä olevat ajatukset ikkunan vieressä illuusiota luomaan ois paras. Vielä jos valitsee jotain ilmavaa, niin ei menis tukkoon.
    Mikäli pimennystarvetta, niin rullaverho ja sit korkeintaan jompaan kumpaan sivuun kangasta kevyesti.
    Ton sisänurkan pitäisin avoimena, varsinkin lapsen huoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan varsinaista pimennystä verhoilla ei tarvita, koska ikkunasta löytyy sälekaihtimet ja ne pimentävät tarvittavan paljon. Ajatus on lähinnä tuoda hieman pehmeyttä ja väriä tilaan verhojen avulla. Minulla on mielessä ollut jotku melko värikäs ja iloinen verho, tyyliin Marimekko, joka toimisi valkoisten seinien kolkkoutta pehmentämässä ja vähän kuin isona tauluna. Se nyt ei ole kyllä kovin ilmava, mutta toisiko se kodikkuutta tullessaan?

      Kiitos paljon ajatuksistasi Merja! <3

      Poista
  4. Hei! Meillä on lastenhuoneissa tuon tyyppiset ikkunat ja niissä on kulmaverhotanko jossa kappa. Mielestäni riittää hyvin, pitkät verhot olisi "liikaa" lastenhuoneeseen. t. Mira

    VastaaPoista
  5. Sellaisia verhotankojakin on, missä on kulmaosa, eli hieman pyöristää tuota kulmaa ja siinä voi verho olla.
    Minä pidän kulmasta tuollaisena ja laittaisin todennäköisesti vain molempien ikkunoiden sivuille verhot. Ja niin että olisivat katossa kiskoilla ja kisko tulisi sen verran yli että suurin osa verhosta olisi seinän edessä jollaoin ikkuna jää antamaan valoa. Siis jos koristeeksi verhot vain haluaa.

    VastaaPoista