torstai 12. marraskuuta 2015

Araucaria ja Vulpes vulpes olohuoneessa







Täällä taistellaan blogipostausten kuvien kanssa kelloa vastaan. Nuoremman neidon päiväunet ovat siirtyneet jostain syystä vähän myöhemmäksi iltapäivään ja jos jotain aikoo blogiin saada kuvatuksi tässä pimeydessä niin käytettävissä oleva aika on hyvin rajallinen. Pitäisi kaivella kameraan jalusta varastosta esiin, jotta saisi hieman laadukkaampia otoksia, mutta mennään nyt näillä mitä on tarjolla. 

Äitini oli jossain vaiheessa kuullut kun olen ihailevasti puhunut huonekuusesta ja yllätti minut viikonloppuna sellaisella. Nyt toivotaan hartaasti, että kuusi viihtyisi meillä vaikka keskuslämmitys ei pitäisikään olla kuusen mieleen. Ollapa nyt se vanha pappila pitsiverhoineen. ;) 

Talvista tunnelmaa tuo myös tuo muutama viikko sitten minua kaupassa tyynystä tuijottanut kettu. Ihastuin tyynyyn ihan saman tein, siinä on niin kiva talvinen ja rauhallinen tunnelma. Kettu kun on jotenkin samaan aikaa sekä sympaattisen, että mystisen oloinen eläin.

8 kommenttia:

  1. Suloinen kettu! Minulla on ollut aina paljon kasveja, ja jotenkin kuvittelisin niiden kanssa pärjäävänikin aika hyvin, mutta tuon huonekuusen kanssa on ollut vaikeaa. Kaksi yksilöä on jo heittäneet henkensä! Ensimmäisen tapoin sillä, kun olin lukenut että ne haluaa talvehtia viileässä, ja veinkin sen lämpimään (mutta selkeästi viileämpään) varastoomme ikkunalle talveksi. Unohdin tietysti käydä kastelemassa :-D Toinen taas vietti sisällä talvetkin, mutta muutettuamme tänne uuteen taloon, se sai kai yliannostuksen auringosta ja kärähti ihan ruskeaksi. Toivottavasti teillä sujuu paremmin! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts! Minullakin on aina ollut melko paljon kasveja ja kyllä ne suhteellisen hyvin ovat pärjänneetkin, meillä kun on aika valoisaa niin kasvit tuntuu viihtyvän, hoidosta en tosin tiedä, se on välillä vähän puutteellista. ;) Mutta, tämän kuusen kanssa vähän jänskättää kyllä, olisi vain niin kiva saada se menestymään edes ensi jouluun asti.

      Poista
  2. Ollaankohan sukulaisia, kun maku on niin samanlainen ;) Minulla huonekuusi ollut nyt vuodenpäivät ja hyvin makuuhuoneessa selvinnyt. Kastellut olen epäsäännöllisen säännöllisesti ja purkkia en ole vaihtanut. Nyt jännitän miten se pärjää, kun muutamme uuteen asuntoon. Itse olen katsellut myös kettutyynyä, vähän erilaista kuin tämä sinun kotouttama... Tsemppiä huonekuusen kanssa. t. Tanja : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas se. ;) Oi, teillä on muutto edessä! Valtavasti onnea uuteen kotiin! <3

      Poista
  3. Kivan yllätyksen äitisi oli tuonut sinulle, tarkka korvainen! :) Itse olen myös kuusesta haaveillut. En vaan ole raskinut ostaa, viherpeukalo kun en ole. Ja, kun olen kuullut/ymmärtänyt että ei helpoimmasta päästä kasveja hoitaa. Joten, epäilen että ei meillä viihtyisi. Mutta, toivottavasti viihtyy teillä. Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä ollut tuo muori melkko tarkkakorvainen! :D Kovasti toivon, että pysyisi hengissä edes jonkin aikaa. Valoa riittää, mutta lämpöä varmaan on kuusen makuun liikaa. Ehkä sinunkin pitää kokeilla, tämäkään yksilö ei ollut ilmeisesti kovin kallis, joten ei ole sitten iso vahinko. :)

      Poista
  4. Munkin pitäisi remontin aikana kuolleen kuusen tilalle uusi käydä jouluksi hakemassa. Nuo on jotenkin niin suloisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä niin hellyyttäviä ja sellaisia vanhanaikaisen jouluisia! <3 Harmi, että teillä kuusi kuoli remontin aikana, mutta onneksi nämä ei ole mitään hirveän kalliita, joten raaskii ehkä ostaa uuden sitten kuolleen tilalle. :)

      Poista