keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Eksyksissä tuplaratasviidakossa

Ollaanhan täällä vielä, vaikka vähän hiljaista on ollut. Olen vaan jumiutunut tähän lapsiperhearkeen ja kaikki muu on jäänyt.

Täällä on viime päivät pohdittu ahkerasti tuplaratasasioita, eli sellaisten osto olisi edessä. Nuorempi on vasta juuri täyttänyt kaksi kun uuden tulokkaan pitäisi syntyä niin koen ne tarpeelliseksi. Ainakin silloin kun lähdetään liikenteeseen kaupungille, lomamatkoille tai vähän pidemmille lenkeille. Isompi tyttö on jo vähän vajaa viisi siinä vaiheessa, niin hän pärjännee pyörällä tai kävellen, mutta löytyy meiltä seisomalautakin, jos se tuntuu vielä tarpeelliselta siinä vaiheessa.

Tuo oikeanlaisten tuplarattaiden etsintä vaan tuntuu melkoisen haasteelliselta toimenpiteeltä. Niitä löytyy nimittäin melkoinen viidakko, josta pitäisi löytää se itselle paras vaihtoehto. Muutamia varteenotettavia vaihtoehtoja olen löytänyt, joita voisin teillekin nyt esitellä ja toivoisin samalla hieman käytännön kokemuksia, jos niitä sattuisi löytymään. Jotain ominaisuuksia sentään ollaan saatu rajattua joukosta pois, sillä nyt en ole etsimässä kovin muhkeita jättiläisiä, vaan tarkoitus olisi löytää jotkin kapeammat ja ketterämmät rattaat, lisäksi olen sulkenut listan ulkopuolelle ne mallit, missä lapset ovat ikäänkuin päällekäin tai peräkkäin, en vaan koe niitä omikseni.

Tällä hetkellä kärkipaikasta kamppailevat seuraavat mallit:

Britax B-Agile Double

Mitat:

  • Rattaana (K x L x S): 105 x 78 x 104 cm.
  • Kokoontaitettuna (K x L x S): 31 x 78 x 72 cm.
  • Paino: 13,2 kg.

+ edullinen hinta (muihin vastaaviin verrattuna)
- levein malli tästä nelikosta, mahtuuko näillä siis oikeasti kulkemaan helposti ovista jne kapeista kohdista


Hinta: n. 550e




Mountain Buggy Duet

Mitat:

  • Max leveys ilman turvakaarta 64.5 cm 
  • Max leveys turvakaaren kanssa 68 cm
  • Mitat kasttuna (ilman pyöriä): 96 cm x 64.5 cm x 32 cm (P x L x K)

+ Todella kapeat
- Mahtuuko pikkuinen toppapuvussaan ja pussissaan enää istumaan saati vaunukoppaan?!


Hinta: n. 950e




Bugaboo Donkey Duo

Mitat:

  • Mitat kokoon taitettuna: 87 x 60 x 40 cm.
  • Leveys: Mono: 60 cm, Duo/Twin: 74 cm.

+ työntösuunta on käännettävissä, joten lapset voi matkustaa kasvot työntäjään päin tai menosuuntaa kohti.
- hinta


Hinta: n. 1500e






Bumbleride Indie Twin

Mitat:


  • Kokonaisleveys 75,5cm Pituus 92cm, korkeus 88cm
  • Mitat kasatttuna: korkeus 39cm, pituus 82cm
  • Kokonaispaino pyörillä 15,4 kg


+ reilut pyörät kulkevat maastossa kuin maastossa
-työntösuunta ei vaihdettavissa

Hinta: n. 1000e





Oma suosikkini näistä on ehdottomasti nuo Bugaboon Donkey Duot, mutta ne sitten myös on ne kalleimmat. Tämä hinta tietysti jarruttaa ostopäätöstä, koska mietityttää mikä on se todellinen käyttöikä, eli kuinka pitkään tarvitaan tuplaratasominaisuutta... Vaikkakin Donkey Duo:ja kehutaan siitä, että käyvät myös hyvin vain yhden lapsen vaunuiksi, sillä runkoa saa kavennettua vain yhdelle istuimelle sopivaksi. Paljon hyvää olen kuullut myös Bumblerideista ja en niistä löytänyt oikein missään yhteenvedossa mitään negatiivista. Mountain Buggyjen kapeus olisi melkoinen valttikortti kaupungilla ja busseissa liikuttaessa, mutta aika usein sitä jo kahden lapsen kanssa on tullut valittua oma auto saati sitten kolmen kanssa liikkeelle lähdettäessä. Britaxien ykkösjuttu on tällä hetkellä kyllä tuo edullinen hinta, mutta mietityttää ovatko millaiset käyttää ja jääkö niiden kanssa ovissa jumiin...? 

Nyt kaivattaisiin siis teiltä niitä hyviä ja huonoja kokemuksia kyseisistä rattaista. Myös villikortteja saa ehdottaa, kunhan vaan nuo pari toivetta täyttyisi, eli ei liian leveitä hyökkäysvaunuja, eikä peräkkäin olevia lapsia. :)


Kuvat/images: verkkokauppa.com, lastenturva, vaunuaitta

18 kommenttia:

  1. Meillä on ollut useammanlaisetkin tuplarattaat sisaruskäytössä, nämä neljä nuorinta lasta kun ovat syntyneet 5,5 vuoden sisällä, niin aina on ollut vähintään kaksi ratasikäistä yhtäaikaa. Välillä kolmekin. Ihan näistä tällähetkellä myytävistä en ole kärryillä, kun ei olla ostettu uusia enää moneen vuoteen, mutta käytännön kokemuksia on ainakin se, että jos joutuu kulkemaan maastossa/lumessa jne, sellaiset rattaat joissa etupyörät on kapeammalla kuin takapyörät ja vielä kääntyvät, alkavat rattaat herkästi puoltamaan painavamman lapsen puolelle. Tasamaalla tätä ongelmaa ei toki ole. Toinen haaste oli yksissä rattaissa se, kun niissä oli todella lyhyt työntöaisa, ja sen ansiosta rattaat mahtui toki hyvin busseihin jne, mutta maastossa ja ulkoillessa jossa ne meillä oli lähinnä käytössä, se aisa oli huono koska oli vaikea saada rattaita "keulimaan", eli kun piti minkään tien reunan tms yli päästä. Nuo rattaat meiltä lähtikin pois, ja lopulta parhaiksi osoittautuivat kotona päiväunikäytössä ne ihan perinteiset isot hyökkäysvaunut. Niillä on parasta kulkea maastossa ja ulkona. Kaupoille ja muihin sen tapaisiin menoihin meillä on sitten eri rattaat, ne on Phil&Tedsit eli peräkkäin istuttavat joita et ilmeiseti halua. Sanon kuitenkin niiden puolustukseksi, että ne menevät taitettuna tosi pieneen tilaan (eli mahtuu tila-autossa sen kolmannen penkkirivin taakse jäävään pieneen tilaankin) ja silloin kun on sattumalta vain yksi lapsi mukana, ei tarvitse suotta käyttää niitä tuplina vaan toimivat täysin myös yhdellä lapsella. Tämä myös pidentää niiden käyttöikää tosi paljon. Lisäksi ne on ketterät pyöriä kaupoissa, koska ovat yksöisrattaiden levyiset. Moni vaatekauppa olisi vierekkäin istuttavilla jäänyt käymättä kun ei olisi mahtunut hyllyjen välissä kulkemaan.
    Tsemppiä valintaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä mietteistäsi Lyde! <3

      Meillä ei ihan kauheasti ole kulkua vaikeissa maastoissa, sillä ainakin tässä meidän kodin lähellä kaikki kulkureitit on joko asfalttia tai sitten kivituhkalla päällystettyä tietä. Tosin, sitten lomamatkoilla tai muilla reissuilla saattaa eteen tulla vaikeampaakin maastoa.

      Lisäksi täytyy muuten ottaa sellainen seikka huomioon, että meillä on miehen kanssa lähes 20cm pituusero, joten tuo työntöaisa pitäisi olla jotenkin säädettävissä kummallekkin työntäjälle.

      Mä olen asiaa pohtinut näiden peräkkäisten vaunujen kanssa ja niissä on toki kyllä monia tosi hyviä puolia, niinkuin juuri se, että mukana onkin vain yksi lapsi, niin ei tarvita tuplia. Mutta, jotenkin itsellä vaan tökkii vastaan se ajatus siitä, että toinen lapsi on "sullottuna" sinne toisen alle. :D

      Poista
    2. Pituusero on tosiaan yksi haaste lisää, ja että vaunujen käsittely pysyy järkevänä vaikka aisa olisi säädetty ylös tai alas.
      Minä vielä puolustan noita lempilapsiani eli Philiä ja Tediä sillä, että meillä lapset tykkää olla niissä tosi paljon. Nyt kun nuo on vähän isompia, niin siitä takapenkistä oikein kilpaillaan että kumpi saa mennä :-D Oikeastihan niissä on isompi aina päällä (eli sisaristuin vaihtaa paikkaa, ensin vauva pötköttää alla ja isompi istuimessa päällä, myöhemmin se varsinainen ratasosa nostetaan istuma-asentoon ja sisaristuin menee taakse) mutta koska meillä nuo pienimmät on jo aika samankokoiset, on takapenkistä voitu vähän neuvotella :-D Ne on olleet meillä jo tosiaan monella sisarusparilla käytössä, ja on edelleen tosi hyvät vaikka lapset vähän isompia (nuorin nyt 2v). Lisäksi kun me säilytetään niitä autossa, ne on aina valmiina eikä jää sitä vaaraa että vaunut unohtuu kotiin reissuilla. Eli siis, minä ehdotan teillekin kaksia vaunuja niin ei tarvitse niitä isoja kärryjä taitella ja nostella autoon :-)

      Poista
    3. Meillä itseasiassa on aika hyvät ja tosi pieneen tilaan menevät matkurit, jotka matkaavat aina mukana autossa. Niistä ei varmaan vielä luovuta kyllä... :)

      Poista
  2. Moi!
    Tsekkaapa vielä Emmaljungan Double vikingit! Niistä on saatavilla paria eri leveyttä, joista kapeammat vain 73,5cm. Ominaisuuksiltaan tosi samanlaiset, kuin bugat. :)
    - manna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itseasiassa nämä Emmaljungat olivat yhtenä vaihtoehtona muiden joukossa, mutta kun meillä on tällä hetkellä esikoiselle ostetut Emmaljungat (jotka kyllä ovat olleet todella hyvät), niin välillä tahtoisi kokeilla jotain muuta merkkiä... Pitänee toki käydä nekin testaamassa, jos ne tuntuvatkin enemmän omilta kuin muut. :)

      Poista
  3. Omasta kokemuksesta voin suositella Donkeyta, hinnasta saa useampia satasia pois kun ostaa käytetyt nimimerkillä kokemusta on :) myös lisävarusteet aivan huippuja kuten kesäkuomu, ei voisi olla vauvalle parempaa ominaisuutta vaunuissa. Saa liitettyä kätevästi seisomalaudan. Menee mononakin ja sivukori tällöin aivan huippujen huippu, mietipä kuinka kätevästi saa ruokaostokset... Lisää kehuja ja faktoja Facebookin Bugaboo ryhmässä, siellä myös kulkee käytettyjä vaunuja ja lisävarusteita. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta facebook ryhmä -vinkistä, liityin heti. :D Käytettyjä minkäkin olen katsellut, mutta niitä tuntuu vähän hintsusti missään pyörivän. Ja joo, tuo sivukori näyttää kyllä todella näppärältä. Mietin vain onko duosta monoon vaihto kovin hankala toimenpide?

      Poista
  4. Itselläni on kokemusta myös tuplarattaista, mutta juurikin tuollaisista peräkkäin istuttavista, Phil&Teds -kolmella renkaalla. Jos nyt tulis tilanne, että tarvitsisin tuplarattaita, ostaisin nuo samat. Olivat kevyet työntää, vaikka kaksi lasta kyydissä. Kapeat, mahtuivat lähikauppamme hyllyjen välissä liikkumaan. Kääntyivät pienessä tilassa, niin ja mahtuivat pieneen/vanhaan hissiin. Ja, kun isompi kasvoi pois ratasvaiheesta, olivat rattaat näppärät yhdellä lapsella, kun tuon takaistuimen otti pois. Meillä rattaat olivat mukana niin autossa, laivalla, lentokoneessa sekä paatissa saareen mukaan otettiin. Rattailla pääsi kulkemaan maastossa kuin maastossa, eikä pieni lumi/loska haitannut lenkkeilyä. Joten, en voi muuta kuin suositella näitä kolmipyöräisiä rattaita. Tsemppiä odotukseen ja rattaiden hankintaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos unelmoiden hyvästä kommentistasi! <3 Mä uskon, että nuo peräkkäin istuttavat vaunut ovat varmasti oikein hyvät ja ihanan kapeat. Jotenkin vaan silti itseäni häiritsee se lasten peräkkäisyys (en voi sille mitään). :D :D Meillä taas aika harvoin käyntiä ahtaissa lähikaupoissa tai hisseissä. Laivalla toki olisivat varmasti oikein näppärät, toki niitä laivareissuja tulee meillä yleensä max. 2 kertaa vuodessa.

      Ja kiitos, toivottavasti löydetään ne juuri meille sopivat vaunut! :)

      Poista
  5. Mä olin kans alkuun sitä mieltä, että ei peräkkäin istuvaa mallia, mutta silti päädyin baby jogger city selectiin. Päivääkään en oo katunu. Kopat saa kuinka päin tahansa, sekä lapsilla ja ostoksilla on tilaa ja kulkeminen niiden kanssa täällä Helsingissä on mutkatonta. Ja kumoikaan lapsista ei oo siellä "maassa" niinku esim phil&tedseissä. Ja kun on yksi lapsi mukana, penkki pois ja on pikkurattaat. Tykkään.

    VastaaPoista
  6. Mä olin kans alkuun sitä mieltä, että ei peräkkäin istuvaa mallia, mutta silti päädyin baby jogger city selectiin. Päivääkään en oo katunu. Kopat saa kuinka päin tahansa, sekä lapsilla ja ostoksilla on tilaa ja kulkeminen niiden kanssa täällä Helsingissä on mutkatonta. Ja kumoikaan lapsista ei oo siellä "maassa" niinku esim phil&tedseissä. Ja kun on yksi lapsi mukana, penkki pois ja on pikkurattaat. Tykkään. -Jutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon kyllä, että nuo peräkkäin istuttavat on tosi näppärät! Niin paljon niistä olen kuullut hyvää, mutta jotenkin silti niitä vierastan. Tuo penkki pois ominaisuus on kyllä erittäin hyvä juttu!

      Poista
  7. Mulla on vähän eri tilanne, kun rattaita on käyttänyt kaksoset, mutta kokemusta löytyy siis Bugaboon donkeyista (vierekkäin), Baby joggerin city selecteistä (peräkkäin) ja Phil&teds Navigatoreista (päällekäin).

    Donkeyt on ihan huippukärryt. Niillä mahtuu joka ovesta (jos ei turvakaukalo ole kiinni, silloin saattaa joku vanha ovi jäädä kapeaksi). Itse en ostaisi tätä leveämpiä kärryjä. Ovat ihan huiput ohjattavuuden ja monien säätöjen vuoksi. Tosi helppo muuttaa yhden lapsen rattaiksi (kotona tms. ei lennossa kaupassa :D). Vaunukoppa melko ahdas, jos iso vauva ja toppavaatteet, meillä onneksi oli pienet vauvat..) Näissä on ollut aika paljon tyyppivikoina ratasongelmia (naksumista yms. huomaat varmaan siellä Bugaboo-kirppiksellä, monilla on ihan uusi ratasosa käytetyissä kärryissä, kun myyvät ;)) eli jos ostat käytettynä ei takuuta ole (on voimassa vain ensimmäisellä ostajalla.) Toki jos saat myyjän kanssa sovittua takuuhommat oston jälkeenkin niin sitten ok.

    Baby joggerit on ihan ok vaunut, mutta jos on tottunut helppoon ohjattavuuteen niin nää on aika raskaat ohjata, kun lapset istuu peräkkäin. Itse ainakin lenkillä joudun ohjaamaan kahdella kädellä, Donkeyja ja Phil&tedsejä ohjaan vaikka juosten yhdellä. Lisäksi julkisilla hankala, kun on niin pitkät, tukkii käytävät busseissa jne.

    Phil&tedsit on nyt meillä käytössä pääasiassa. Palleroiset on 1,5v. Kaupoissa ja lyhyillä matkoilla puistoon jne. Hankalaa se, että jos kaksi lasta kyydissä ei tavarakoria ole, kun se toinen lapsi istuu siellä korissa. :D Muuten ihan toooodella ihanat kärryt. Näppärät ja kepeät. Nopea kasata jne. Jos ostaisin kahdelle eri-ikäiselle lapselle, ostaisin ihan ehdottomasti nämä. Jos lapsilla on 2v ikäeroa isompi haluaa jo pian kävellä tai potkutella pyörällä isosiskon tapaan. Kätevästi saa kuitenkin kyytiin jos väsähtää kesken matkan. Vierekkäin istuttavat voi olla ärsyttävät kuskata, jos toinen haluaa kävellä ja vaan varuilta on kärrypaikka hänellekin.. Tsemppiä valintaan. Tuplakärry viidakossa helpottaa se, että niitä tuplavaunuja on huomattavasti vähemmän myynnissä kuin perus yksösvaunuja. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjauksena että ei donkeyissa siis ratasongelmia ole paljon vaan runko 😂. Ajatuskatkos, sori!

      Poista
    2. Kiitos paljon hyvästä tekstistäsi! <3

      Mutta, ääks! Aina vaan menee vaikeammaksi. Mä kun olin niin päättänyt, että ei niitä päällekäin/peräkkäin olevia kärryjä! :D Toisaalta, meillä varmaan näiden rattaiden käyttö olisi isolta osin sellaista, kun isompikin "pitäisi" lukita paikoilleen rattaisiin, eli juuri kaupungilla liikkumista, ostoskeskuksessa pyörimistä, bussilla kulkemista jne. Jos lähdetään lenkille niin sitten voisi käytössä olla vaan perusrattaat (meillä on Brion Racet), jotka luultavasti pitäisin vielä meillä ja niihin sitten seisomalauta, isommalle pyörä ja pienempi laudalle tai pyörää testailemaan. Lähinnä ne liikkumiset kolmen kanssa olisi vaan sitä lähipuistoon ja takaisin matkaa.

      Poista
  8. Meillä on lapsilla ikäeroa 2,5 vuotta ja aikanaan tuplarattailla vertailtuani päädyin ostamaan uudet rattaat edullisesta hintaryhmästä. Kriteerinä oli erikseen säädettävät selkänojat ja kuomut, mahdollisimman kapeat rattaat ja kääntyvät mutta tarvittaessa lukittavat etupyörät. Tästä on jo 4 vuotta aikaa eikä at-lastenturvan, mistä rattaat ostettiin, sivuilla ole enää vastaavaa mallia, mutta olivat tämän tyylistä ja hintaiset https://www.hobbyhall.fi/lapset/vaunut-ja-rattaat/sisarusrattaat/emma-twin-jogger-sisarusrattaat-musta. Uudet halusin siksi, että ei ole ainakaan valmiiksi mitään kulumaa ja takuu oli voimassa sen vuoden, mikä näitä tarvittiin, sitten hommattiin seisomalaudalliset yhden lapsen rattaat. Nämä sai myös kohtuuhelposti kasaan silloin kun piti mennä autolla. Ainut miinus oli, että vauva ei ollut kasvot työntäjään päin, mutta eipä se häntä haitannut mitenkään. Kävivät vuoden jälkeen hyvin kaupaksi puolella ostohinnasta, joten näiden käyttöhinta jäi reiluun sataseen.

    VastaaPoista
  9. Moi! Itse hankin Donkey Duot, koska totesin että muunneltavuus on se juttu mikä itselle parhaiten toimii. Hyvä niin, koska oma vauva on nyt sitten sellaista laatua ollut toistaiseksi että aika nihkeästi viihtyy vaunuissa, monesti saa kuitenkin lähteä monona ja ottaa vauva Manducaan. Toki myös tuplina mennään välillä.

    Toiset käyttää muuten donkyja niinkin, että bussiin kaventaa monoksi ja ottaa isommalle istuimen mukaan siihen sivuun, jos tulee tarve. Se on iso etu, että niistä saa myös kapeammat. Ja minä en halunnut monia vaunuja, joten siksi nämä. DOnkeyn lisäksi ei meillä ole enää kuin matkarattaat, reissuihin lähdetään siis MB Nanojen ja kantorepun kanssa.
    Ja tuo Donkey Duon 74 cm leveys on sellainen, että menee (joskus nipinnapin) kaikkiin hisseihin ja ovista, mitä meidän arjesta löytyy. Jostain luin, että leveys pitäisikin olla alle 75 jos haluaa mahtua oveista ja hisseistä. Ne ovat myös tosi kevyet työnnellä. Itsekin olen mennyt kapeista mutkista ja ovista kahden lapsen kanssa työntäen yhdellä kädellä (roskapussit tms toisessa kädessä), no problem. Sanomattakin selvää, etten ole hetkeäkään katunut sitä summaa minkä noihin vaunuihin upotin, ne ovat niin paljon helpottaneet arkea.
    Isoin miinus tulee siitä,e ttä ovat koottuna tosi isot, eli eivät mahdu kyllä ihan mihin tahansa autoon. Painoraja per istuin 17 kg on aika nafti ja pituuskin istuimessa on aika nafti, pipon isot tupsut jo ottaa kuomuun kiinni tolla meidän pian kaksveellä :) tavarakorista on ristiriitaista kokemusta, ison vaunukopan kanssa sinne ei kovin paljon mahdu - asia joka siinä kohtaa onneksi vähän muuttuu, kun vauva siirtyy ratasistuimeen.
    Jos tämä tuplarataskeskustelu kiinnostaa, niin kurkkaa blogiini ja sieltä löytyy omia pohdintoja ja lukuisia kommentteja ainakin lastenvaunut- tunnisteen alta.

    Jos haluaa juosta vaunujen kanssa, niin sitten muuten Bumbleridet on hyvä vaihtoehto. Ovat kyllä sitten taas aika leveät, mutta Donkeyt eivät ole juoksuvaunut. Kävellen menee hyvin, ainakin itsellä kaupunkiolosuhteissa hyvin rullanneet kun vaan on lukinnut etupyörät, vaikka olisi ollut loskakelit.

    VastaaPoista