sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Allas

Silmiini osui sokoksen uudistuneessa verkkokaupassa Iittalan Allas sarjan kynttilänjalat. Olen sitä Allas -kynttilänjalkaa ihaillut jo pidemmän aikaa, mutta joku siinä on ollut mikä sitten ei ole ihan niin paljon silmää miellyttänyt, että sitä hankkimaan olisin innostunut. Nyt kuitenkin huomasin, että sarjaan on tullut muitakin osia, ehkäpä vielä enemmän omaan makuun sopivia. :)

Iittalan omat verkkosivut ilmeisesti hieman laahaavat perässä ja siellä ei kerrota mitään näistä uusista osasista. Tosin osat ovat kyllä jo heidänkin verkkokaupassa myynnissä, eli mielenkiintoista. Pienen selvittelyn ja pähkäilyn jälkeen päädyin suunnittelijan kotisivuille ja siellähän jalat oli hyvin esiteltynä. Näistä kuvista käy vähän paremmin esiin tuo jalkojen muotoilu.

http://www.andreasengesvik.no



Nämä loput kuvat löytyivätkin sitten Iittalan verkkokaupasta. Tuo neljän kynttilän jalka olisi aika ihana adventtikynttelikkö. <3

Mitäs mieltä te olette näistä? Iskeekö uudet enemmän kuin vanha?


--


These are Iittala's new candlesticks called Allas. They have been selling the big round one a sometime for now but these three smaller ones are brand new. I think they look very nice.


Images: Iittalaandreasengesvik

10 kommenttia:

  1. Nämä ovat erittäin asialliset ja sopisi omaan kotiin niin loistavasti. Täällä vaan ei ole enään tilaa yhdellekään kynttelikölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en näe tähän dilemmaan kuin yhden ratkaisun: isompi asunto. :D

      Poista
  2. Mä tykkään näistä melko paljon! :) Tuo neljän ja kuuden kynttilänjalka himottelis kyllä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkäisin juuri tuosta neljän kyntteliköstä tai sitten tuollainen pieni olisi tosi suloinen. :)

      Poista
  3. Oikein kivoja ovat, pidän etenkin neliskanttisista, sekä isosta että pienestä. Minä vain olen turkasen huono polttelemaan kynttilöitä. Ulkolyhdyt sytytän kun muistan, mutta sisällä tulee poltettua todella harvoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä tykkään poltella kynttilöitä. Ei nyt ihan joka ilta tule poltettua, mutta useita kertoja viikossa. Joulun lähentyessä vielä useamminkin. Ulkolyhdyt minä taas yleensä unohdan. :D

      Poista
  4. Tuo yhden kynttilänjalka neliskanttisena miellytti minun silmää, pieni ja suloinen <3 Voisi yhdistää muiden vähän isompien kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo pieni neliskanttinen oli se kaikkein suloisin. Tuossa sopisi kynttilän lisäksi säilyttää vaikka jotain pientä. Voisin hyvin kuvitella sen vaikka yöpöydälle pieneksi korusäilöksi. :)

      Poista
  5. Itse olen himoinnut tuota alkuperäistä Allasta jo tovin ja tänään sen vihdoin meille kotiutin. Täytyy kyllä sanoa, että on se vaan niin hieno. Toimii etenkin erivärisillä kynttilöillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä hieno! Juuri noin erivärisillä kynttilöillä varmasti vielä kauniimpi. <3

      Poista