lauantai 22. helmikuuta 2014

Niin hempeetä, että...

Olen jo uuden malliston julkaisusta asti kuolaillut tuota Ivana Helsingin Indian Summer kuosia. Viimeksi lähi Kodin1:ssä piipahtaessani en enää mahtanut itselleni mitään, vaan ostinkin pienen palan tuota ihanan keväistä mintunvihreää kangasta. Mielessäni pyöri kyllä myös sama mustavalkoisena, mutta ainakaan meidän Kodin1:ssä ei ollut saatavissa sitä kuin mustapohjaisena ja olisin ehdottomasti halunnut sitä valkopohjaisena. 

Suristelin kankaasta pari sohvatyynyä kevättä tuomaan ja kangasta jäi juuri sen verran yli, että pitihän sitä yrittää jos osaisin ommella myös sellaisen kangaspussukan kukkaruukun ympärille. No kyllähän se jotenkuten onnistui, omaan tapaani taas kylläkin vähän soveltaen. 

Löytyipä samaisesta liikkeestä myös ihan sävysävyyn oleva viltti, joka oli aika erinomaisessa tarjouksessa, niin enhän sitäkään voinut olla mukaan nappaamatta. Olkoonkin, että nyt tuli kyllä aika hempeää. 







 Tuliko jo liian imelää?

22 kommenttia:

  1. No ei ole yhtään liian imelää! :). Ihanan keväistä. Minäkin eilen silittelin kevätpäällisiä tyynyihin! Nyt on minttua ja haalean vaalenpunaista maustettuna mustalla, valkoisella ja harmaalla! Kun vielä saisi olohuoneen rempan kuntoon niin kevät saisi mun puolesta tulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teillä on sitten aikalailla ihan sama värimaailma kuin meilläkin! :D Hauska sattuma!

      Kevät saisi minunkin puolestani saapua jo saman tien ja kyllä se tällä hetkellä tosi vahvasti siltä näyttääkin. Omituinen talvi kyllä ollut.

      Poista
  2. Ihanan keväistä ja raikasta! Tosi kivat uo torkkupeitto, jotain tuollaista kaipaisin omaankin olohuoneeseeni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käypä tarkistamassa Kodin1:sen valikoima, jos sellainen lähistöltä löytyy. Peitto maksoi nimittäin alunperin 29,90, mutta nyt nappasin sen hintaan 5,-. Eli melkoinen alennus. :) Kaunis vaalea sävy ja vaikuttaa ihan laadukkaaltakin vielä.

      Poista
  3. Onpa kaunis kuosi. Ei ole liian imelää, vaan ihanan näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JohannaL! <3 Kuosi on minustakin aivan ihana! Inkkariteema vetoaa minuun tosi vahvasti. :)

      Poista
  4. Ei ole liian imelää ollenkaan. Ja sitten kun kyllästyt hempeilemään, niin turkoosi saa kivasti voimaa vahvoista väreistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Joanna! Puhuit kyllä ihan totta, piti heti käydä mallailemassa tuon turkoosin viereen tummanvihreää tyynyä ja kyllähän ne näyttivät aika hyviltä yhdessä. Kiitos siis hyvästä vinkistä! <3

      Poista
  5. Ihania ihania keväisiä värejä!

    VastaaPoista
  6. Ihanan valoisaa ja hymyilyttävän pirteää. Tykkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Silja Maaria! :) On se kevään hiipivä valoisuus, kyllä aika upeaa! Yritetään nauttia siitä täysin rinnoin! <3

      Poista
  7. Ihanan valoisaa ja kaunista ♥

    Pss. voitit blogini arvonnassa, joten laittaisitko minulle sähköpostia johanna.harmainen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle tuhannesti Johanna! <3 Täällä ollaan kyllä ihan intopiukalla! :D

      Poista
  8. Kauniin ja raikkaan näköinen olohuone! Minäkin tykkään Indian Summer -kuosista, ja mietiskelin sitä makuuhuoneeseen koristetyynyihin. Pussukasta tuli myös hieno ja kiva idea laittaa se ruukunsuojaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Indian Summer on kyllä aivan ihana kuosi. Kaikki inkkariteemainen ainakin on tässä taloudessa tosi tykättyä. :D Harmi vain, että sitä mustavalkoista kangasta en ole löytänyt vaalealla pohjalla.

      Pussukka oli kyllä tosi helppo tekaista ja kun kangas oli riittävän paksua itsestään niin ei tarvinnut alkaa edes mitään vuoria siihen miettimään.

      Poista
  9. Se on vähän mausta kiinni onko liian imelää, mutta ei minusta. Kauniit kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on kiva vähän hempeillä ja näin pienillä jutuilla se on vielä niin kovin helppoa. Sitten kun kyllästyttää niin päälliset vaihtoon vain ja taas saa uutta ilmettä. :D Kiitos Terhi!

      Poista
  10. Aivan ihania hempeitä värejä!!! :) Ja kyllä todella kiva kuosi noissa tyynyissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vaalea turkoosi/minttu on kyllä todella ihana väri! Ja tuo inkkariteema viehättää minua tosi paljon. :)

      Poista