tiistai 18. helmikuuta 2014

Vauvanhuoneen suunnitelmaa osa 1.

Lupailin teille viime viikolla, että esittelisin jonkinlaisia alustavia suunnitelmia tuosta nykyisen työ/vierashuoneen muuttamisesta vauvan huoneeksi. Me kun emme siis vielä tiedä kumpaa sukupuolta tuleva lapsonen edustaa, niin tehdäänpä suunnitelma sitten kahteen otteeseen, tytölle ja pojalle. Huoneen seinissä tällä hetkellä oleva romanttinen Boråstapeterin Linne -tapetti (vilahtaa ainakin tässä postauksessa) saa luvan jäädä huoneeseen toistaiseksi jos vauva on tyttö. Pienen tytön huoneeseen tuo tapetti kuitenkin istuu ihan kivasti, sillä silloin ei tuollainen yltiöromantiikka niinkään häiritse (ja me selvitään helpolla kun ei tarvitse vaihtaa vielä ihan hyvää tapettia). Tosin nuo tapetittomat seinät saavat päälleen valkoisen maalin tuon turkoosin sijaan. Asia onkin sitten eri jos uusi tulokas on poika. Silloin tapetti saa lähteä vaihtoon saman tien, mutta niistä suunnitelmista sitten lisää toisella kertaa.

Vaikka tuo nykyinen tapetti on pohjaltaan turkoosi, vilahtaa kukkasissa valkoisen lisäksi pikkuisen vaaleanpunaista, joten napataan se väri sieltä ja ollaan sitten tosi tyttömäisiä. Verhoiksi suunnitelmissa on hempeän vaaleanpunaiset yksinkertaiset laskosverhot, joko itsetehden valelaskosverhoina tai sitten jos kohdalle osuu jostain ihan oikean kokoiset valmiina.

H&M vauvan pussilakanasetti
Soittorasia Pom pom
Big Panda posteri by Seventy tree
Muuto Myy valaisin
Pirum Parum juliste
Egmont Toys Pupulamppu
Coccoli Homes Raincloud mobile
Färg & Form Moln pussilakanasetti

Ajatuksena olisi siis tuoda huoneeseen tekstiileissä sitä samaa vaaleanpunaista kuin tapetista jo löytyy. Seinälle muutama ihana printti, tämän hetkiset suosikit kollaasissa ja josko nyt tähän huoneeseen sitten tuo pitkään haaveissa ollut Myy valaisin. Yövaloksi tuollainen pupulamppu olisi aika hauska ja tuo Pompom-soittorasia olisi melkoinen, musiikiksi kun voisi valita perinteisten biisien sijaan esim. I just called to say I love you. :) Tuollainen pilvimobile pitäisi yrittää valmistaa ihan omin pikku kätösin, oli masuasukas kumpaa sukupuolta tahansa, sillä se olisi niin söpö. 

Varsinaisia huonekaluostoksia huoneeseen pitää suorittaa melko vähän, sillä pinnasänky meiltä jo löytyykin ja hoitopöytää ei vauvanhuoneeseen sijoiteta. Jonkinlainen säilytyskaluste kuitenkin on hakusessa tai oikeastaan se tietty kaluste on ollut hakusessa jo aika pitkään. Olen nimittäin etsinyt sellaista 50-60 -luvun puolikorkeaa liinavaatekaappia jo melko pitkään. Hinnat vaan tuntuvat tällä hetkellä hipovan pilviä ja kirpputoreilta tai kierrätyskeskuksistakaan ei ole sellaista vastaan kävellyt (tai kerran käveli, mutta joku pirhana ehti juuri ennen minua sen ostamaan). Eli jos joku tietää mistä sellaisen saisi suhteellisen edullisesti niin saa vinkata ja kun kaappi luultavasti kokisin sen valkoisen värikylvyn, niin ulkopuolen kolhutkaan eivät juurikaan haittaisi. 




8 kommenttia:

  1. Todella söpöinen kollaasi! Etenkin nuo pussilakanat ovat ihan super-ihanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogissani olisi sinulle hauska haaste:
      http://syhina.blogspot.fi/2014/02/paivani-syhina.html

      Poista
    2. Varsinkin tuo pupu-pussilakana kutkuttelisi ostoslistan kärkipäässä. :D

      Kiitos kivasta haasteesta. Yritänpä tarttua siihen pikimiten. :)

      Poista
  2. ihania ideoita. Tuon soittorasian taidan itsekin hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo soittorasia olisi kyllä ihana! Ihana oivallus tuo musiikki ja somisteenakin ihan loistava! :)

      Poista
  3. Ihania juttuja kollaasissa! Soittorasian voisin itsekin hankkia! Ja nuo printit<3

    Hyvää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soittorasia on kyllä täälläkin aika korkealla hankintalistalla, jos vain tyttönen tulee. Printit myös kutkuttelee. Ehkä tuonne isosiskon huoneeseen sitten, jos pojan huoneeseen ovat liian hempeitä. :) Ihanaa viikonloppua myös sinulle! <3

      Poista
  4. Löysin blogiisi, jotain kiertoteitä pitkin. Ihastuttava tytön huoneen kollaasi. Meidän poitsulla on tuo pupu jussinen. Myy lamppua olen myös miettinyt poitsulle. Terppatuloa kurkkimaan http://munpoikanimun.blogspot.fi/

    VastaaPoista