maanantai 19. lokakuuta 2015

Apua kaivataan - nukkumishuone/leikkihuone

Täällä on kärsitty kaameasta selkäsärystä koko viikonloppu ja tämäkin päivä. Pari viikkoa sitten napsahti alaselässä ikävästi kun nostin pienempää tyttöä sohvalle syliini. Sen jälkeen selkä oli jonkinverran kipeä, mutta vetreytyi aika hyvin ja oli enää vain vähän arastava. Sitten nyt viime viikon perjantaina kipeytyi uudelleen ja tällä kertaa melko pahasti. Kipu säteilee myös vasempaan lonkkaan ja jos väärään suuntaan satut kääntymään niin tuntuu kuin jalka menisi alta. Tänään lääkärisetä tiesi kertoa, että lihakset alaselässä ovat totaalijumissa, nyt lämpötyynyä, särkylääkettä ja lepoa sekä kevyttä liikuntaa sopivassa suhteessa. 

Noh, valitus sikseen ja päivän aiheeseen. ;) Tiedän, että blogini lukijoissa löytyy jonkin verran äiti-ihmisiä ja tällä hetkellä meitä askarruttaa perheessämme sellainen dilemma kuin, että tehdäänkö molemmille tytöille oma huone, jossa nukkuvat, vai yksi yhteinen nukkumishuone ja toinen huone sitten leikkihuoneeksi. Millaisia ratkaisuja teidän kodeissanne on? Ja miksi niihin on päädytty?

Alkuperäinen suunnitelma oli, että molemmille tytöille tulisi oma huone ja tällä hetkellähän tuolla vanhemmalla (4v) tytöllämme onkin oma huone, mutta nuorempi 1v4kk nukkuu vielä meidän vanhempien makuuhuoneessa. Pikku hiljaa kuitenkin alkaisi olla aika siirtää tuo nuorimmainenkin nukkumaan omaan huoneeseensa ja sellainen löytyisi, vielä tosin vierashuoneena vajaakäytössä. Tytöillä kun tuota ikäeroa on lähes kolme vuotta, niin tuo yhteisen huoneen järkevyys mietityttää. Isompi tyttö kun tykkää siitä, että pääsee omaan huoneeseensa rauhassa leikkimään "isojen tyttöjen" leikkejä pienillä legoilla, barbeilla, petseillä, jne... Toisaalta taas voisi ajatella, että tytöt nukkuisivat levollisesti jos tietävät, että toinen on lähettyvillä tai sitten illat menevät ihan hulinaksi. Iltanukutus ainakin sujuisi yhdellä kertaa (Ja YHDELLÄ vanhemmalla) ja joo, älkää kysykö miksi meillä nukutetaan. Tähän on vähän vahingossa taas ajauduttu, mutta näin se on käynyt kivuttomasti ja aika nopeastikin. 

Nyt siis todellakin kaivataan sitä vertaistukea ja ne yhteisen nukkumishuoneen/erillisten omien huoneiden plussat ja miinukset kokoon, please! 

Kuvitukseksi löytyi melko täydellinen lastehuoneen stailaus. Valkoinen tausta ja paljon väriä. Tätä olisi kiva toteuttaa tuossa uudessa huoneessa, kunhan vaan raaskin luopua siitä siellä seinillä lymyävästä kukkatapetista. 



Image credit: Helén PE

18 kommenttia:

  1. Meillä on tällähetkellä neljä nuorinta lasta samassa huoneessa ihan sulassa sovussa (2v, 3v, 6v ja 7v) Siellä leikitään ja nukutaan samassa tilassa. Toki joskus on tilanteita että isommat haluaisivat leikkiä jotakin johon pienempi ei ole kovin tervetullut, mutta sitten pienemmälle kehitetään jotakin muuta puuhaa. Ja toisaalta mitä useampi lapsi on, sitä nuorempana nuo sujahtaa samoihin leikkeihin mukaan, kunhan se pahin godzilla-tuhoamisvaihe vauvana on ohitse :-D Isompien lasten ollessa pieniä, hekin majailivat samassa huoneessa eivätkä siitä tuntuneet kärsivän, päinvastoin. Heillä oli ikäeroa kuitenkin neljä vuotta ja ovat tyttö ja poika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Godzilla-tuhoamisvaihe! :D Ihana, mutta juuri sitähän se on. Onneksi ehkä sekin alkaa pikkuhiljaa lievittää ja yhteinen sävel löytyy leikkeihin aika usein. Toki isommalla tytöllä on omat rauhaisat leikkihetket, kun pikkusisko on päiväunilla. :)

      Poista
  2. Meillä oli aikoinaan tytöillä (ikäero 2,5v) juuri tuolla tavalla toinen huone yhteisenä leikkihuoneena ja toinen makuuhuoneena. Ajattelin, että vanhemman kouluun lähtiessä tehdään omat huoneet, mutta loppupeleissä halusivat nukkua yhteisessä huoneessa tosi pitkään. En nyt muista tarkkaan, että missä vaiheessa tiet eriytyivät, mutta vanhempi oli varmasti yli kymmenvuotias tuolloin. Meillä meni siis näin, mutta kaikki lapset ovat tietysti hyvin erilaisia luonteeltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin vanhempi tyttö on puhunut pitkään, että tahtoisi pikkusiskon viereensä nukkumaan. :) Ihan samaan sänkyyn en taida neitosia laittaa, sillä liekö unista tulisi mitään toisen yllyttäessä vieressä...

      Itsekin muistan nukkuneeni pikkusiskon kanssa samassa huoneessa varmaan melkein koko ala-asteen ajan. Meillä oli vielä ikäeroakin 5v, mutta hyvin se silloin sujui. :)

      Poista
  3. Minä nukuin melkein koko kotona asumisaikani pikkusiskon kanssa. Vaikka molemmilla oli omat sängyt niin nukuimme silti vierekkäin <3 Jos toinen leikki huoneessaamme, niin toinen meni johonkin muuhun huoneeseen tekemään omiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten suloista! <3 Oliko teillä pieni ikäero?

      Me nukuimme myös siskoni kanssa pitkään samassa huoneessa, mutta ylä-asteelle mentäessä halusin hieman enemmän omaa rauhaa. :D Meillä oli pikkusiskon kanssa ikäeroa 5 vuotta.

      Poista
  4. Meillä kaikki pojat (3) nukkuvat omissa huoneissaan. Pienin kyllä haluaisi nukkua jonkun muun kanssa, mutta näin on helpointa - iltavillit vähentyivät hiukan omien huoneiden ansiosta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä minuakin hieman askarruttaa, että seuraako yhteisestä huoneesta iltavillit...?! Mutta, eihän se selviä tietysti kuin kokeilemalla. :)

      Poista
  5. Mie laittaisin isommalle tytölle oman huoneen, ja sitten vaikka kumpikin nukkuisi pienemmän huoneessa. Pienempi ei kuitenkaan viihdy yksin omassa huoneessa leikkimässä, ja isompi tarvitsee sitä omaa leikkirauhaa. Ja pienempi pitää saada pois vaarallisten pikkutavaroiden luota.

    En myöhemminkään tekisi leikki- ja nukkumahuone ratkaisua. Voivat vierailla toistensa huoneissa leikkimässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viisaasta vinkistä. Ehkäpä se olisin viisainta ratkaista juuri näin. Tosin huoneiden järjestys aiheuttaa sitten hieman päänvaivaa, jos pitää kaksi sänkyä mahduttaa yhteen huoneeseen ja ulkonäkökin taitaa vähän kärsiä, kun huoneet eivät ole kovin isot. :/

      Sitten tilanne saakin uuden käänteen, jos perheeseemme syntyy joskus kolmas lapsi, sillä meillä ei yläkerrassa ole kuin kaksi lastenhuonetta ja jos omia huoneita pitäisi kaikille järjestää, joutuu joku muuttamaan kellariin. :D Jossa tosin on siis kyllä ihan asuinhuoneita, eli ei puhuta perunakellarista. ;)

      Poista
    2. Juu, ahdastahan siellä voi olla, mutta tuo pikkuinen on niin pikkuinen , ettei varmasti omassa huoneessa leiki iteksiään vielä aikoihin. Sitten kun rupeaa leikkimään, niin muuttaisin huoneet omiksi kokonaan.
      Ja jotenkin mie ajattelin sellaista sänkyä, jonka alta tulee laatikko toiselle(pienemmälle) sängyksi. Sitten kun sisko on siirtynyt omaan huoneeseen, niin laatikko sängyn alla toimii lelulaatikkona. Tai vierassänkynä.
      Mulla näitä visioita näköjään pukkaa... mutta ei omaan kämppään... :D

      Poista
  6. Meillä oli silloin kun pojat olivat nuorempia heillä juuri tuolla tavalla yhteiset huoneet, toinen selkeä nukkumishuone ja toinen leikkihuone. Ikäeroa pojilla on 2 v 1 kk. Meillä oli tosi hyvä ratkaisu ja itse asiassa nyt taas ovat samassa huoneessa omasta toiveestaan ja nyt ikää heillä jo 9v ja 11 v. Itse asiassa ovat olleet omissa huoneissaan varmaan muutaman vuoden, mutta silloin nuoremman huone oli kokonaan käyttämättä, koska oli aina isoveljen huoneessa ja yötkin nukkuivat usein yökylässä toistensa huoneissa. Minä siis voin suosittella meidän kokemusten perusteella nukkumishuone/leikkihuone vaihtoehtoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin minusta tuntuu, että pojille tuo leikkihuone/nukkumishuone järjestely on helpommin järjestettävissä. Tytöillä tuntuu olevan enemmän sitä kiistaa kaikesta, jostain kumman syystä... :D

      Tässä vaan kaihertaa se, että isomman tytön huone on häntä varten mietitty ja kalusteet ja tapetit on vähän kuin "hänen" ja nyt jos yhdistettäisiin huoneet, niin mistä huoneesta sitten kumpi...? :D Ehkä mä vaan mietin tätä asiaa nyt ihan liian vaikean kautta. :D

      Poista
  7. Meillä on pojilla (3, 8, 10 vuotiaat) kaikilla omat huoneet. Olen kokenut sen hyväksi, kun siihen mahdollisuus. Jokaisella on mahdollisuus rauhalliseen leikkiin yksinään, jos tarve. Usein isot kyllä puuhastelevat samassa huoneessa. Illat sujuu mukavasti kun jokainen saa rauhottua nukkumaan yksinään. Näin meillä. Voin suositella! Vointeja ja aurinkoisia syyspäiviä! Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa iässä tuo oma huone alkaa olla aika hyvä juttu. Kolmevuotiaskin mielellään jo leikkii omilla leluillaan ihan omassa rauhassa. :)

      Tuota nukkumaan rauhoittumista itsekseen minäkin hieman odotan. Nuorempi meillä nukkuu vielä perhepedissä ja muutamia kokeiluja omaan sänkyyn siirtämiseksi on tehty, mutta niistä on seurannut niin kovaa vastarintaa, että sitä on vielä siirretty... :D

      Poista
  8. Jännittävää että selänlihasten jumiutumiseen annetaan buranaa -.- Mars hierojalle sanon minä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman sitä minäkin ihmettelin, mutta mistäpä sen sitten tietää... Hierojalle pitäisi kyllä päästä, mutta hieman pelottaa, että se tulee olemaan melkoisen kivuliasta... :/

      Poista
  9. Hei, selkäjuttuun kommentti...vankalla omalla kokemuksella, sieltä on kenties joku menny " paikoiltaan"
    ja se sitten jumittaa myös lihakset. Osteopaatti laittaa paikat kuntoon, eikä satu. Itse kävin juuri pari kertaa "korjauttamassa" selkää ja taas alkaa elämä hymyileen ; )
    toivoo arvaappa kuka?

    VastaaPoista