sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Sunnuntaiaamun siivousmietinnät

Täällä on ravattu rauta- ja puutarhaliikkeitä, tehty suursiivoa ja yhtä sun toista tänä viikonloppuna. Perjantaina päivällä sain yllätysvieraita kun serkkuni tuli avovaimonsa ja parin kuukauden ikäisen tyttönsä kanssa käymään. Minulla tosin oli juuri silloin aloitettuna kodinhoitohuoneen kaapistojen suursiivous ja kaikki tavarat ihan hujan hajan, mutta ei se paljon tahtia haitannut kun oli niin mukavaa päiväkahviseuraa. <3 Miten virkistävää onkin kun joskus saa vieraita ihan yllättäen, mitään etukäteen sopimatta. Toisaalta ensin sitä on vähän hädissään ja miettii, että onko kaikki paikat ihan rempallaan. Mutta, sitten kun antaa tilanteen vaan viedä, niin huomaa miten kivaa olikaan nähdä ja eikä tarvinnut tehdä mitään vierailusiivouksia etukäteen. ;D Eikä vieraita tainnut yhtään haitata pieni epäjärjestys siellä tai täällä, elämäänhän ne vain kuuluvat. 

Miten teillä toimitaan, onko yllätysvieraat paha juttu? Siivotaanko koti aina tiptop kun vieraita tulossa? Vai onko se aina muutenkin tiptop?

Minä olen yleensä sitä mieltä, että kodin pitää olla siisti kun vieraita tulossa. Ei nyt tietenkään mitään ylenpalttista, mutta imurointi, ylimääräiset tavarat pois ja kaikki muut omille paikoilleen. Yritän ylläpitää kodin suhteellisen hyvässä mallissa, mutta en silti jaksa päivittäin imurin varressa heilua ja tiskiä välillä kertyy, sekä neidin lelut vaeltaa pitkin asuntoa. Huomaan välillä silti naureskelevani itselleni, että miksi ottaa stressiä siitä, että meillä asutaan, mutta ehkä se on vain sellainen tapa.

Olisi tosi kiva kuulla teidän ajatuksia tästä aiheesta. :)

Taaskin ilman minkäänlaisia aasinsiltoja haluaisin näyttää minua viimeviikolla piristäneistä kuvista. Tässä kodissa oli niin ihanasti sekoitettu perinteinen klassinen tyyli ja modernius. En voinut kuin ihastella ja toivon, että tekin tykkäätte. 









Leppoisaa sunnuntaita!

Kuvat/images: Interiormagasinet

20 kommenttia:

  1. Kauniit lattiat joka paikassa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli minustakin! Varsinkin nuo laatat sykähdyttivät. Tuskin rohkenisin omaan kotiin niitä laittaa, vaikka upeilta näyttävätkin.

      Poista
  2. Onpa kaunis koti, ilmava mutta kodikas, ja sopivasti rustiikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Juuri sellainen sopivan tyylikäs, mutta menettämättä kodikkuutta. :)

      Poista
  3. Meillä siivotaan aina jos vieraita on tulossa (tavaroiden järjestely, imurointi, vessojen siivous...). Yritän (joskus jää todellakin tuohon yritykseen, hih) pitää kodin suht' siistinä, että ei haittaa, vaikka yllätysvieraitakin saapuisi:) Joskus kun laiskuus iskee, koti kyllä näyttää sellaiselta sekamelskalta, että oksat pois:D

    Nuo kotikuvat on ihanan rauhallisia ja niiiiin kauniita. Tykkään kovasti!

    http://valkoinensoihtu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten, unohdin omasta listasta tuon vessojen pesun. Se on mun mielestä yksi tärkeimmistä toimenpiteistä, likainen vessa on inhottava ja vielä inhottavempaa se olisi vieraille.

      Minustakin näissä kuvissa oli jotain rauhoittavaa. :)

      Poista
  4. Kyllä mustakin on kiva, että tavarat on ojennuksessa jos tulee vieraita. Jos tulee pikaisella aikataululla niin silloin ehkä vieraiden pitää ymmärtää, että ei ole ehditty järkätä heitä varten :) Tosin meillä on yleensäkin aika siistiä. Musta on outoa itse mennä vieraaksi kotiin, jossa ei esim sohvalle pääse istumaan kun se on täynnä tavaraa eikä niitä ole raivattu pois. Itseä haittaisi päästää vieraat tosi likaiseen ja sotkuiseen kotiin, muta meitähän on monenlaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut kyllä ihan totta siinä, että joskus on tuntunut kyllä tosi omituiselta vierailla kodissa jossa on niin järkyttävä epäjärjestys, että ei tahdo päästä kulkemaan astumatta jonkin päälle. Huh. Itselle kuitenkin se epäjärjestys tarkoittaa lähinnä lapsen leluja vähän siellä sun täällä, postia kasa pöydällä, muutama likainen tiski tiskialtaassa ja pari villakoiraa lattialla pyörimässä, eli ehkä sitä voisi hieman rentoutua ja olla turhaan stressaamatta liioista. :)

      Poista
  5. Kyllä meidän kodin pitää olla edes perus siisti kun (sovittuja) vieraita tulee käymään. Perus siistiä on, kun on imuroitu, romut ei vaella pitkin ja poikin ja vessat ovat ojennuksessa.

    Kaunis koti kuvasarjassa. Jotenkin tuo keltainen mekko kylppärissä tuo kuvaan "sitä jotakin".

    PS. vastasin tänään "merkit" haasteeseen. Aloin sitten oikein funtsimaan asiaa pitkän kaavan mukaan :) Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muutkin viitsivät nähdä vaivaa kun sovittuja vieraita saapuu. Vaikka sitä yrittääkin pitää kodin suht perussiistinä, aina sitä silti jotain tuntuu johonkin kasautuvan, oli ne sitten sitä postia, leluja tai niitä pölypalloja.

      Itse tuijotin ihan samaa kuvaa vaikka miten kauan. Tuo vaalean vihertävä ja heleän keltainen on aika upea väripari! Stailisti on osannut selvästi asiansa. :)

      Sun haastevastaus oli tosi hyvä. Oon samoilla kannoilla kanssasi!

      Poista
  6. Meillä kanssa siivotaan vieraita varten ja itselle tulee hieman paniikki yllätysvieraista. Vaikka vieraathan tulevat katsomaan perhettä ja seurustelemaan, eikä arvostelemaan kodin sotkuisuutta.

    Tarvitsisin ehdottomasti kakkoskodin, jonka voisi sisustaa ylläolevien kuvien suuntaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kun muistasi tuon yllätysvieraiden kanssa, että eiväthän ne meidän kotia tule arvostelemaan vaan meitä katsomaan. :)

      Mäkin voisin ottaa sen kakkoskodin jonka voisi sisustaa juuri noin. Oih ja voih. :D

      Poista
  7. Siistit kuvat ;)

    Meillä yritetään pitää yleissiisteys kunnossa, mutta aina ennen vieraiden tuloa pikkupaniikilla siivotaan. Tavaraa vaan on vissiin aivan liikaa, kun ne eivät meinaa pysyä järjestyksessä.

    Ihanaa syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan juuri paniikkisiivouksen jos vieraita tulossa. :D Vaikka oikeasti ei olisi edes mitään hätää, mutta silti sitä vaan hössöttää ihan täysillä paikkoja tiptop. :D

      Se, että kaikille tavaroille olisi juuri se määrätty oma paikka, muuten onkin sen siisteyden ylläpitämisen yksi kulmakivistä. Siihen olisi kyllä hyvä pyrkiä, mutta omalla matkalla tuntuu olevan mutkia vähän liikaa. ;)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Niin minustakin! Niin rauhallisen kauniin klassinen. :)

      Poista
  9. Me juuri kesällä puhuimme kaveriporukan kanssa tuosta kylään menosta ilmoittamatta. Ennenvanhaan mentiin ilmoittamatta mutta tänä päivänä pitää aina sopia etukäteen ja mieluiten vielä vko kaks aikasemmin. Ja joka nurkan pitää kiiltää ennen vieraitten saapumista ja kodin tuoksua pullalta. Palattas tähäs ennenvanhaa systeemiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, muistan kyllä lapsuudesta sen, että vieraita tuli yleensä aina ihan yllättäen ja samoin me kävimme kylässä usein ja ei kyllä koskaan mitään ilmoiteltu etukäteen. Tosin meidän vanhemmat kyllä harrastaa sitä ilmoittamatta kyläilyä vieläkin.

      Johtuukohan tuo nykyään siitä, että ihmisillä on niin paljon harrastuksia, töitä ja muita menoja iltaisin, että ilman "ajanvarausta" vierailu ei yksinkertaisesti onnistuisi? Yllätysvieraissa on hyvät puolensa, mutta toisaalta joskus voisi "väärään aikaan" ilmestyvät vieraat harmittaakin... Tää on kyllä oikeasti melko kakspiippuinen juttu.

      Poista
  10. hahah, meillä ramppaa porukkaa niin paljon, että en kauheasti jaksa enää jokaista varten siivoilla. :D Tietysti jos on joku vähän harvemmin käyvä tulossa kylään tai isompi porukka, niin silloin kyllä järkkäilen paikkoja. Olen opetellut muutamia kikkoja, joilla koti näyttää paljon siistimmältä kuin todellisuudessa onkaan ;) Musta on kiva jos tulee extempore - vieraita, silloin voi ihan hyvällä omallatunnolla olla paikat levällään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mä haluun ehdottomasti kuulla noista sun kikoistasi saada koti näyttämään paljon siistimmältä kuin onkaan?! :D

      Poista