sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Glögivinkki

Viikonloppu on ollut antoisa, mutta kiireinen. Perjantaina meillä oli erittäin onnistuneet tyttöjen pikkujoulukestit. Oltiin sovittu, että kaikki tuovat tarjottavaa, jotta kenenkään niskoille ei kaatuisi liikaa hommaa kesteistä ja tämä osoittautui kyllä erittäin toimivaksi ratkaisuksi. Pöydät notkuivat herkkuja, hyvää juomaa ja seura oli mitä parhainta. Tämä mamma ei kyllä jaksanut enää lähteä hippaamaan juhlien jälkeen, mutta onneksi muita halukkaita löytyi, joten kaikille jäi varmasti hyvä mieli. 

Sain ystävältäni vinkin hyvästä alkoholittomasta jouluglögistä ja kuinka ollakaan sellainen tuli vastaan sattumalta lauantaina Valintatalossa (?!) poiketessa. Nappasin tuon todella kauniin ja ihan kohtuuhintaisen pullon mukaani, ja sitä tänä iltana on maisteltu ja tykätty kyllä kovasti. Tänä vuonna kun on Blossat sun muut Loimut jääneet väliin niin oli tosi mukavaa löytää jotain vaihtelua sen perinteisen Marlin glögin rinnalle. 



Hans Välimäki kertoo glögistään näin:

"Ajatus vuoden 2013 glögin takana oli viedä kesän lämpöä joulun aikaan. Neilikan mausteisuus ja poltteisuus yhdistettynä appelsiininkuoreen ja inkivääriin muodostavat yhdessä jännittävän ja raikkaan maun. 

Toimii myös hyvin kirkkaalla terästettynä, jolloin syntyy vielä intensiivisempi maku."

Omasta mielestäni glögi on mukavan raikas. Mausteisuus ei ole liian päällekäyvä vaan läpi maistuu juuri sopivasti mustikka-, punaherukka- ja mustaherukkamehut, lisäksi plussaa tulee siitä, että tämä glögi ei ole ollenkaan liian makea. Mielestäni useat muut kaupoissa myytävät glögit ovat selkeästi liian makeita omaan makuuni. Tämä maistuu mukavasti mausteiselta mummon mehusekoitukselta. :)


PS. pahoittelen, että kommentteihin vastailu on viivästynyt, mutta yritän päästä tänään ajan tasalle. 

2 kommenttia:

  1. Olen ihaillut tuota samaista glögipulloa juuri Valintatalossa minäkin. Yhtään en holillisista glögeistä tykkää, joten tuo voisikin olla kiva vaihtoehto aaton vähän paremmaksi glögiksi. Koko syksy kun on tullut lipitettyä sitä Marlin sokeritonta versiota ja vähän alkaa jo kyllästyttää.

    VastaaPoista