maanantai 9. joulukuuta 2013

Punainen valtaa alaa

Halusin testata miltä sohva näyttäisi jos harmaiden vilttien tilalle vaihtaisikin punaiset ja kyllähän tuo vaihdos aika jouluisan fiiliksen tuo tullessaan. Ehkä puoliksi punaista sohvaa jaksaa katsella jouluun asti tai sitten ei, mutta toistaiseksi punainen vaikuttaa piristävästi. 







Viikonloppuna ostoskoriin pomppasi myös pari tonttua, joten nekin saavat nyt tehdä osansa joulutunnelmaan. Kun miehen kanssa elettiin vain kahden, ei tässä taloudessa ollut juurikaan tonttuja (meitä kahta lukuunottamatta), mutta kun näkee miten ne ilostuttavat tuota perheen nuorimmaista, niin miksipäs ei. Onneksi saan kuitenkin vielä itse valita ne tontut. ;)

Näkyykö punainen teidän joulussanne ja löytyykö tontuille sijaa kodeistanne?

Huomenna juttua tytön huoneen joulusomistuksesta. Nyt neuletöiden pariin.

24 kommenttia:

  1. Meilläkin on sohvan päällä yleensä viltti (valkoinen), suojelemassa valkoista sohvaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvä keksintö laittaa viltit sohvan istuintyynyjen päälle. Nahkasohva ei tunnu enää niin nihkeältä istua ja sohvalle voi hyvillä mielin istua myös tummilla farkuilla ilman, että pitää pelätä värjäävänsä sen. Viltit on myös tosi helppo heittää pesukoneeseen jos ja kun jotain sattuu. Eläin- ja pikkulapsitaloudessa kun yleensä aina jotain tuntuu sattuvan.

      Poista
  2. Kivan jouluinen! :) Kun kaivelin joulujuttuja kaapeista niin ensin tarkoitus oli ettei punaista meillä nähdä tänä jouluna! Mutta kyllä se vaan niin on, että punainen on joulun väri! :) joten pieninä rupauksina ja tonttuja myös muutana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se punainen on aika vahvasti sellainen joulun väri. Jotenkin se tuntuu myös itsestä tosi raikkaalta, kun välillä on pitänyt vuosia jolloin punaista ei juuri joulusisustuksessa ole nähty. :)

      Poista
  3. Meillä punainen kuuluu aina jouluun. Yleensä isommissa määrin, mutta nyt pienessä asunnossa vain pikkaisen. Tontut ovat minulle se "inhokki". Mailegin Nissekalenterin meidän pienin halusi ja siinä on minulle tarpeeksi tonttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli myös kausi jolloin tonttuja ei meillä nähty, nyt tosin tytön myötä on alkanut kelkka kääntyä ja enää ne eivät tunnukaan laisinkaan niin pahalta kuin aiemmin. Mieleen muistuu pikemminkin ne lapsuuden suosikkikoristeet ja tunnelmat. :) Mailegin nisset ovat ihania, mutta en vain ole raaskinut niitä meille hankkia.

      Poista
  4. Oikein kauniilta ja jouluiselta näyttää, punainen sopii sohvalle hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meiju! <3 Yllättävän hyvältähän tuo punainen tosiaan sohvalla näyttää. Onneksi muuten ympäristö on melko vaalea, niin se rauhoittaa vaikka punainen onkin melko sähäkkä sävy.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Hahaa! :D Hyvä etten ole ainut, joka siis näkee pikku-ukkoja! ;D

      Poista
  6. Meillä vielä toistaiseksi punainen puuttuu, mutta eiköhän sitä ilmesty viimeistään ensi viikonloppuun mennessä ainakin parin tyynyliinan muodossa. Tonttuja meillä ei oikein ole, mutta esikoisella on pieni joulupukkikokoelma:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa hauska nähdä kuva tuosta esikoisen joulupukkikokoelmasta. :) Meilläkin on aiempina vuosina ollut aika pienessä osassa tuo punainen, mutta tänä vuonna tuntui vähän erilaiselta ja mieli tekikin lisätä sitä jo vähän reilummalla kädellä.

      Poista
  7. Kiva idea uudistaa sohva tuolla tavalla jouluiseksi :) Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka! <3 Nuo viltit ovat kyllä ihan mukava tapa uudistaa sohvaa ja kaiken lisäksi ne ovat melko kätevät, sillä nyt ei tarvitse enää varoa värjääviä farkkuja tai sitä, että peppu hikoilee nahan päällä. ;)

      Poista
  8. Onpa kiva piristys tuo punainen!
    Ihailen punaisia juttuja muilla, mutta meille en vaan saa punaista laitettua.. Jokin tökkii kovasti vastaan. Koristeita olisi punaisena, mutta eivät vaan millään pääse koristelaatikosta ulos... Joku kumma stoppi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se punaisen aika ei ole vielä teillä kypsä. Minullakin oli monta vuotta punainen pannassa, mutta nyt se tuntuu oikein hyvältä vaihtoehdolta. :)

      Poista
  9. Ei saa perse hikoilla muuten jää viltistä värit sohvaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta! :D Pitääpä muuten tarkistaa onko jo vaihtanut väriä!

      Poista
  10. Tuo punainen sopii hyvin teille. Kivasti tulee harmaan kanssa kimppaan. :)
    Tonttuja on täälläkin, tosin perinteisestä poikkeavia, mustavalkoisia. Mutta värillä ei varmaan ole niin väriä, kunhan on tonttu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos IMAGE! <3

      En uskonutkaan, että teille eksyisi niitä ihan perinteisiä punaharmaita tonttu-ukkoja. Mustavalkoinen sopii teille varmasti paljon paremmin! <3 Niin ja juu, tonttu kuin tonttu. :D

      Poista
  11. Kivasti sopii tuo punainen. Meillä sitä on vähäisissä määrin. Just jossain koristeissa tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru! :) Punainen kyllä piristää mieltä aika mukavasti näin joulun alla.

      Poista
  12. Kivalta näyttää punainen! Ehkä olisit kiinnostunut arvonnasta, jossa voi voittaa laadukkaat, käsityönä tehdyt punaiset ja huopaiset pannunaluset..? http://neovias.blogspot.fi/2013/12/arvonta-giveaway.html

    VastaaPoista