torstai 15. marraskuuta 2012

Apua tarvitaan, tummumisongelma

Teitä kun on siellä koko joukko viisaita ja näppäriä lukijoita, niin kysynkin teiltä nyt apua pulmaan joka tuli vastaani, kun joulutavaroita kellarin varastosta kaivelin. Parisen vuotta sitten ostettu metallinen sydänvalosarja on pahasti tummunut. Ennen nuo sydämet olivat kauniin hopeanhohtoisia, mutta nyt melkein sysimustia.

Millä lähtisin näitä sydämiä puhdistamaan? Hopeaa kun eivät nyt taatusti ole niin hopeanpuhdistusaineesta ei liene apua. Sydämiä ei varmaankaan voi edes upottaa mihinkään nesteeseen, kun valot on näissä kiinni. Osaisiko joku neuvoa mitä tehdä

Tässä siis tämän hetkinen aika lohduttomalta näyttävä tilanne.


Tässä valot vuosi sitten ikkunassa, tosin kuva on melko surkea, mutta parempaa ei ollut. Kyllä tästä silti selvän värieron havaitsee.



Olisi kiva saada valot ikkunaan ilman, että täytyy uudet käydä ostamassa.

17 kommenttia:

  1. Sanoisin, että nuo ovat nätit mustanakin. Lisäksi päättelen että kyseessä on kuitenkin hopeitua lankaa jonka päällä on oksidikerros. Hopeaesineitä puhdistan kotona siten, että astia vuorataan foliolla, pohjalle pannan merisuolaa ja päälle kaadetaan kiehuvaa vettä. Sitten tummunut esine upotetaan sinne. Nyt kyseessä on lamput, ehkä uskaltaisin kastaa niitä osittain/puolittain veteen. Tai sitten voit ostaa kallista hopeankiillotusainetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla foliomenetelmällä minäkin olen hopeoita puhdistanut, mutta en tiedä uskallanko näitä kastella... :/ Hopeankiillotusaineella voisi päästä helpommalla, vaikkakin se olisi kalliimpi tapa varmasti. Kiitos sinulle avustasi! <3

      Poista
  2. Vai tuommosiksi ne menee... Taidanpa harkita vielä noiden hankkimista. Toivottavasti saat sydämet vielä kirkastumaan! Voiko lamppuja mitenkään irrottaa käsittelyn ajaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lamppuja ei saa pois, ne on kiinnitetty noihin sydämiin. Harmittaa kun menivät tuon näköisiksi, mutta kokeilenpa jotain näitä konsteja miten toimivat ja raportoin sitten. :)

      Poista
  3. Entä kevyt suihkautus spray-maalia?

    E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkään, että silloin myös nuo polttimot peittyisivät maalilla. :/

      Poista
  4. Itse käytän hopeaesineille juurikin tuota hammastahnavinkkiä, joka jo mainittiin, joten kannattaa sitä sunkin ainakin aluksi kokeilla ennen kalliita kiillotusaineita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tullut hammastahnaa ajatelleeksikaan ennen tätä postausta, koska en osannut ajatella, että näillä jouluvaloilla olisi hopean kanssa tekemistä muuta kuin tuo sama väri. Mutta, ehdottomasti kokeilemisen arvoinen vinkki näihin. :)

      Poista
  5. Jos noita lamppuja ei saa pois niin en laittais mitään sellaista joka vaatii kastelua tai huuhtelua. Tuo hammastahna juttu on ollu korujen kanssa itselläki käytössä, mutta en ole kyllä itse selvinnyt hammastahnalla putsaamisesta ilman kastelua ja se tahnakin sotkee. =/ Mitä valmistaja neuvoo, jos kysyisi siltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ihan totta, että hammastahna vaatisi melkein sen huuhtelun ja se ei taida tässä tapauksessa onnistua. :/ Mahtaakohan noissa valoissa lukea valmistajaa, paketti on hävitetty jo aikoja sitten. Täytyypä yrittää selvitellä. Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  6. Ootko testannu ihmesientä? Luulisin että vois auttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole. Edellinen ihmesieni kului hiljattain loppuun, joten pitäisi muistaa ostaa. Voisi kyllä hyvin toimiakin. Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  7. Heissan!
    Minäkin osallistun tähän keskusteluun. Joskus taannoin työskentelin koruliikkeessä ja siellä ainakin aika paheksuvasti suhtauduttiin ajatukseen korujen tai muidenkaan hopeaesineiden kiillottamiseen hammastanalla, joka sisältää yllättävän voimakkaasti hankaavia aineita. Mielestäni parempi olisi esim. tuo folio-suola keino jolla ei kuluteta metallilangan pinnassa olevaa kenties hyvinkin ohutta hopeointia. Saisiko metallisydämet kuitenkin jollain tavalla nykerrettyä irti valosarjasta, jolloin ne saisi kirkkaaksi hellemmällä tavalla? Kaunis valosarja varmasti, harmi että on tummunut. Toivotaan että saat sydämet taas hohtamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän oli tosi hyvä tieto. Eli saattaisin tuolla hammastahnalla vaurioittaa tuon pinnan niin, että sitä ei mahdollisesti saisi millään enää hopeaiseksi...? Valosarjaa ei oikein saa millään irti, valot on kiinnitetty pienillä nippusiteillä sydämiin, joten ne pitäisi katkoa ja myöhemmin laittaa uudet. Eli niin hankalaa, että melkein sitten saavat mieluummin jäädä mustiksi. :D

      Poista