perjantai 2. marraskuuta 2012

Favorite things

Ihana S All You Need Is White -blogista haastoi minut mukaan todella kivaan hyvänmielen haasteeseen. Haasteen säännöt menevät näin:

1. Listaa tämän hetken kymmenen lempiasiaasi.
2. Jaa haaste vähintään viidelle tykkäämällesi blogille ja ilmoita siitä heille.
3. Muista nauttia listaamistasi lempiasioista mahdollisimman usein! :)


Tähän haasteeseen oli ihana vastata, koska joutui oikein vähän miettimään mistä sitä iloa ja hyvää mieltä nykyään oikein saakaan. Joskus pienetkin asiat voivat yllättää.

- Pienen neidin kanssa puuhaaminen ja hänen kasvunsa seuraaminen. Vanhemmuus on ihanaa ja palkitsevaa. Tänään hyvällä mielelle sai erityisesti se, että päiväunille lähtiessä pienen kasvoille nousi autuas hymy kun sanoin, että otetaan tyttö (=nukke) mukaan sinun kanssasi nukkumaan.



- Uusien asioiden oivaltaminen. Nautin ongelmanratkaisusta ja uuden oppimisesta. Viime päivinä olen harjoitellut solmimaan rannekoruja. Tuloksia näette ehkä sitten myöhemmin.

- Hyvä ruoka, parempi mieli. Onnistuminen keittiössä saa mielen hyväksi, vielä paremmaksi jos kuulee toisen suusta onnistuneensa erityisen hyvin. Pari viikkoa sitten keitetyllä hernekeitolla ylitin itseni. Toisaalta herkullinen ravintolaillallinen saa myös hymyn korviin, siitä tosin nykyään pääsee nauttimaan aika harvoin.

- Se hetki illalla kun neiti on saatu unille ja meillä on miehen kanssa hetkinen aikaa olla ihan vain kahdestaan. Sytytetään kynttilöitä, keitetään teetä ja katsotaan vaikka tv:tä tai jutellaan niitä näitä. Eilen keskustelimme miehen kanssa nettipokerista. :D

- Mielen saavat hyväksi myös nuo kissat ja koira. Tälläkin hetkellä toinen kissoista kehrää ja kiehnää jaloissa, välillä ottaa katsekontaktia ja maukaisee. Pitäisi varmaan päästä syliin. ;)



- Tällä hetkellä myös kaikenlainen tuunailu on lähellä sydäntä. Uusia ideoita olisi pää pullollaan, kunhan vaan ehtisin niihin perehtyä paremmin. Tuunauksen onnistuessa on ihan voittajafiilis.

- Värit. Värit saavat minun AINA hyvälle mielelle. Olen ehkä hieman pimahtanut, mutta minusta on ihan mahtavaa vaan katsella ja hypistellä esimerkiksi värituubeja maalaustarvikeosastolla. Tiedän, että en ole ainoa joka tekee näin. Väreissä on vaan jotain maagista. ;D

http://yanngarphoto.wordpress.com/


- Tuleva joulu. Odotan niiiin kovasti jo joulua. Joulussa parasta on tämä kaikki mitä tapahtuu ennen sitä varsinaista juhlapäivää. Innolla odotan mitä kaikkea kivaa jouluvalmistelua voimme pienen neidinkin kanssa tehdä ja suunnittelen miten tänä vuonna koti koristellaan.

- Sisutaminen on minulle tosi iso hyvän mielen lähde. On ihana katsoa kauniita kuvia upeista asunnoista, miettiä ratkaisuja oman kodin sisustukseen ja jakaa sisustusajatuksia teidän kanssanne.

- Olemme tytön kanssa katsoneet viime päivinä iPadilta muutamia jaksoja Shaun the Sheep:iä. Olen nauranut jutuille vedet silmissä ja tyttökin katsoo niitä tosi mielellään, koska niissä on kivoja eläimiä. Suosittelen pientä huumoriannosta kaikkien päivään. :) 


Minusta olisi mukava kuulla hyvän mielen tuojia Marialta At Maria's -blogista, Miialta Oma Koti Valkoinen -blogista, Riikalta Hunajaista -blogista, J:ltä Talo Kotimetsästä -blogista ja miehisiä mietteitä enneltä Sisusta siis... -blogista.

6 kommenttia:

  1. Ihanaa kuulla näitä muilta! Ja ihanaa kun sain haasteen itsellenikin toteutettavaksi, kiitos siitä! Laitetaan työn alle! :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä vain! :) Tämä oli niin mukavan oloinen haaste, välillä jotain muutakin kuin pelkkää sisustamista. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ollos hyvä! :) oli ihana lukea sinun listaasi. Huomasin monta juttua, jotka itse olin jo unohtanut. <3

      Poista
  3. Kiitos haastesta. Yritän keretä tämän jossain vaiheessa tekemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain. Minusta olsi tosi mukava kuulla juuri vähän miehisiä mietteitä, näiden meidän naisten juttujen lomassa. :)

      Poista