perjantai 23. marraskuuta 2012

Askel kerrallaan

Pikkuhiljaa sitä joulua hiipii lisää ja lisää meillekin. Voisin uskoa, että tämän viikonlopun aikana saadaan jo lähes kaikki jouluvalot paikoilleen ja iso osa tulevia koristeitakin jo. Suokaa anteeksi kamalat kuvat, mutta mun kameralla ei vaan ainakaan näissä pimeysasteissa pysty ottamaan kovin hääppöisiä otoksia. Tällä hetkellä mennään tälläisillä.


Sain viime jouluna tädiltäni tälläiset olkijouluvalot. Ensin ajattelin, että ou nou, nää on ihan hirveät, mutta tarkemmin näitä tutkailtuani päätinkin, että nää on itseasiassa tosi hienot. :D


Anoppini kutoi tuollaisen ihanan harmaan palmikkoneuletyynyn. Lisätään lähempänä joulua sohvalle sitten jotain punaista.


Keittiön joulutähden laitoin myös esille ja vaihdoin valkoisen paperitähden mustaksi, ihan vaihtelun vuoksi.


Siellä ne tontutkin nököttää kaapin päällä. Ovat kyllä mielestäni ihan toivottoman suloiset.

Missä mallissa teidän kodin jouluvalmistelut ja -koristelut on tällä hetkellä?


--


I put some new wintery decorations in our home. We are going step by step towards christmas time. I got those straw light fixtures from my aunt last christmas and my first thought was that oh my god these are horrible, but now I think they are actually quite cool.

9 kommenttia:

  1. Aika symppikset noi jouluvalot. Tulee ihan lapsuuden joulut ja -koristeet mieleen. Ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! :) Meillä on lapsuudenkodissa vieläkin tuollainen samantyyppinen olkikoristenauha joka joulu oviaukon päällä koristeena. <3

      Poista
  2. Kivannäköinen sohvapöytä..onko siinä millaiset jalat? Harmaa ja valkoinen on niin hyvä yhdistelmä jouluksi ja kuten sanoit lähempänä joulua vähön punaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) itsekin tykkään meidän tee-se-itse-sohvapöydästä, se nimittäin on kaksi penkkiä yhdistettynä pöydäksi. :D Jalat näet paremmin edellisistä olohuonepostauksista, jotka löytyvät sivupalkista Tunnisteet otsikon alapuolelta nimikkeellä Olohuone. :)

      Poista
  3. Ihana tyyny. Aina meinaa vähän kateeksi käydä kädentaitajia, itsellä ei taitaisi palmikkoneulos enää luonnistua, kun kaikki kouluajan opit on unohtuneet, ja joustinneuloksesta neulottu tyynyliina ei ehkä olisi kovin hehkeä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään paljon tuosta! <3 minä en ole edes koskaan opetellut tuota palmikkoneulosta, vaikka muita juttuja on tullut kudottua. Se olisi kyllä kiva osata, kun on ilmeisesti vielä aika helppokin. Äläs nyt joustinneuleinen tyyny voisi olla vaikka kuinkakin hieno! :) Joustinneuletta voisi myös helposti jalostaa korinpohjaneuleeksi ja siitä ainakin syntyisi ihanaa pintaa. :)

      Poista
  4. Tänään ostin valkoiset palmikkoneuletyynyt eräästä sisustuskaupasta ja maksoivat 14euroa/kpl, joten sillä hinnalla en viitsinyt ketään pyytää neulomaan ja itse en osaa :). Tuo sinun tyynysi on kyllä kaunis ja saahan siihen eritavalla tunnearvoa, kuin kaupasta ostetusta. Lisäksi kaikki jouluvalot ovat paikoillaan ja hieman punaistakin näkyy jo. Tonttukin istuu takan päällä. Vielä ajattelin keittiöön joulu/talviverhot laittaa ja jonkun pienen havukasvin koristeineen, siinäpä se sitten taitaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No löysitpä kyllä todella edullisesti nuo tyynyt! Haluatko vinkata mikä liike kyseessä? :)

      Meilläkin alkaa olla jouluvalot paikoillaan, paitsi yläkerran ikkunoiden kyntteliköt odottavat vielä esillepääsyä.

      Poista
    2. Kyseessä on Jyväskyläläinen liike nimeltä Sisustus Satiini ja heillä näyttää olevan myös verkkokauppa:
      http://kauppa.sisustussatiini.fi/epages/OVK.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/10072009-149347/Categories

      Olen kyllä tyytyväinen näihin tyynyihin tai tarkemmin ostin pelkät päälliset, kun on noita sisustyynyjä kotona ihan tarpeeksi. Taidan käydä hakemassa sieltä vielä harmaatkin jossain vaiheessa.

      Poista