perjantai 29. maaliskuuta 2013

Konglomerat arvonta!


Sain mahdollisuuden lähteä yhteistyöhön Konglomerat-nimisen verkkokaupan kanssa. Minusta on aina mukava tukea nuoria suomalaisia naisyrittäjiä ja Konglomerathan on sitä parhaimmillaan. Maria perusti yrityksen vuonna 2011, kun hän ei löytänyt Geologin töitä ja halusi kuitenkin jotain tekemistä päiviinsä. Maria on aina ollut kiinnostunut sisustuksesta ja yrityksen tuotevalikoimaan kuuluukin huolellisesti valittuja tuotteita, joita hänellä on ollut vaikeus löytää Suomesta. Valikoimaan kuuluu myös suomalaisten valmistajien kuten Highway desginin tuotteita. Yrittäjä-äidin pitää tällä hetkellä erittäin kiireisenä 5 v, 3 v, ja 2 kk ikäiset pojat. 

Kokosin tähän kollaasiin muutamia minun lempparituotteitani, joita kaupasta löytyy. Käykää ihmeessä kurkkimassa, sillä valikoimaan kuuluu ihania tuotteita mm. Ingela Arrheniukselta, House Doctorilta, Brita Swedeniltä ja SuperLivingiltä.





Näiden lisäksi ykkössuosikkini liikkeen valikoimasta on Studio Matryoshkan Maatuskaeläimet jotka on kuvittanut Ingela Arrhenius. Te saatatte muistaakin, että olen näitä myös täällä blogissa ihaillut kerran jos toisenkin. Nyt sain tätä iloa jaettavaksi myös teillekin, sillä Konglomerat ystävällisesti luovutti arvottavaksi yhden setin maatuskoita. Onnekas voittaja saa valita joko "Henkilöt" tai "Eläimet". 





Arvontaan pääset osallistumaan seuraavalla tapaa:

1. Arpa: Kommentoit alle ja kerrot kumpi näistä maatuskoista olisi sinun valintasi onnettaren osuessa kohdalle
2. Arpa: Olet kirjautunut lukijaksi tai tykkäät Valkoisesta Kodista Facebookissa
3. Arpa: Käyt tykkäämässä Konglomerat:n Facebook-sivuista.
4. Arpa: Linkität arvonnan blogiisi (voit käyttää alinta kuvaa linkitykseen)

Muista kertoa kommentissasi myös monellako arvalla olet mukana ja jos linkität niin lisää myös linkki mukaan. Anonyymit muistakaa erottuva nimimerkki ja sähköpostiosoite! 

Arvonta päättyy sunnuntaina 14.4 klo 23.59.

Onnea arvontaan!


Kuvat/images: Konglomerat

173 kommenttia:

  1. Yhdellä arvalla mukana :) Eläimet on lempparini :P
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Ihana arvonta! <3 Eläimet muuttaa meille jos onni potkaisee!
    Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  3. Hei! Yhdellä arvalla mukana. Eläimet miellyttävät silmää enemmän. Ovat ihanan värikkäitä ja hauskoja.

    VastaaPoista
  4. Hei! Kahdella arvalla mukana. Jos arpaonni suosisi niin valintani olisi "eläimet". Kiitos kivasta arvonnasta ja ihana tarina yrittäjällä!

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa eläin-maatuskoja :)

    VastaaPoista
  6. Yhdellä arvalla mukana! "Eläimet" olisi kiva :)
    - mrsaaaa

    mrsaaaa at luukku.com

    VastaaPoista
  7. nuo maatuska elukat on aivan ihania, ja niistä onki vaikeita päättää lemppari :D kahdella arvalla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  8. niin siis elukkamaatuskat olisi valintani :D

    VastaaPoista
  9. Kaksi arpaa tulee minulle, ja toivoisin että nuo eläimet muuttaisivat meille asumaan :-)

    VastaaPoista
  10. Kolmella (3) arpalipukkeella mukana. Itsekin nuista maatuskaeläimistä haaveillut, joten niitä lähden metsästämään. :)

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla metsästämään eläimiä! :)

    VastaaPoista
  12. Eläinmaatuskat ois ihanat:) kahdella mukana!

    VastaaPoista
  13. Yhdella arvalla mukaan. Eläimet valitsisin!

    VastaaPoista
  14. Kolmella arvalla mukana ja voiton osuessa kohdalle ottaisin nuo hahmot, koska eläinsarja löytyy jo kotoa.

    VastaaPoista
  15. Yhdellä arvalla tavoittelen eläinmaatuskoja!
    marika_korpela(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Kolmella arvalla mukana tavoittelemassa hahmosettiä, eläinsetti löytyy jo kotoa.

    VastaaPoista
  17. Kahdella arvalla mukana ja eläimiä tavoitellaan. ihanat!

    VastaaPoista
  18. Kahdella arvalla mukana! Jos onni suosii valitsisin Eläimet, täältä löytyisi hyvä koti :)

    Iloista Pääsiäistä!

    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukana ja valintana "eläimet".

    VastaaPoista
  20. Hyppään eläinmaatuska-arvontaan mukaan kolmella arvalla! Peukut pystyyn...

    VastaaPoista
  21. Hei!

    Kolmella arvalla mukana ja eläimet haluaisin jos onni suo! Ihana blogi sinulla :)
    -Mia-

    minnier@suomi24.fi

    VastaaPoista
  22. Yksi arpa ja eläimet olisivat tosi veikeät. Hippu
    hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  23. kahdella mukana! :) nuo eläin maatuskat ois hauska osa lastenhuoneen sisustusta!

    VastaaPoista
  24. Kolme arpaa osallistuu ja olispa ihana saada nuo eläimet. Hurjan söpöjä <3

    VastaaPoista
  25. Nuo eläinmaatuskat ovat ihania! <3 Kaikki mahkut kehiin, eli neljällä arvalla mukaan arvontaan! =)

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla mukana, eläimistä tykkään :)

    VastaaPoista
  27. Yhdellä mukana ja noi henkilöt on makeet.

    VastaaPoista
  28. ELÄINHAHMOT OVAT EHDOTON SUOSIKKINI...osallistun kolmella arvalla

    VastaaPoista
  29. Kolmella arvalla koittaisin eläinsettiä :) Ihanathan nuo ovat kyllä kummatkin!

    VastaaPoista
  30. Kahdella mukana, eläimiä tavoittelen. Niitä olen myös kuolaillut kaupassa, ne on aivan ihastuttavat ! :)

    VastaaPoista
  31. Henkilöihin mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  32. Eläimet! Passaisi niin hyvin meidän kotiin :) Ja kolmella arvalla osallistun!

    Milla N.

    millamilla.844@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Kolme arpaa mukana tavoittelemassa eläimiä :) Aivan ihanat nuo maatuskat!

    VastaaPoista
  34. Yhdellä arvalla,eläimet ehdottomasti. Nim.Matsku S.posti:matilda.saarisalo@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. 2 arpaa ja jos voitan, niin eläimet on mun valinta :)

    leppakerttu7@gmail.com
    http://lastenvaatemania.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  36. Kahdella mukaan aivan ihanien eläimien arvontaan!

    VastaaPoista
  37. Kahdella arvalla mukana! Eläimet tulisi meille ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  38. Yhdellä mukana ja eläimet olisivat suvun nuorimman mieleen.

    VastaaPoista
  39. Kahdella arvalla mukana. Molemmat kivat, mutta ehkä päätyisin eläimiiin :)

    VastaaPoista
  40. Vau, miten hauskoja nuo eläimet ovatkaan! Kahdella arvalla mukana. Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  41. Eläimet meille ehdottomasti :). Kahdella arvalla niitä tavoittelemaan!

    VastaaPoista
  42. Ihanat eläin-maatuskat :) ! Yhdellä arvalla mukaan arvontaan!

    VastaaPoista
  43. Kolmella arvalla mukana ihanassa kisassa! Eläinmaatuskoja himoitsen! T:heli

    VastaaPoista
  44. Olen lukija, linkitin blogiini ja tavoittelen kolmella arvalla eläinmaatuskoja. Ihania!
    Hauskaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  45. Kolmella mukana, eli kommentoin, että eläinmaatuskat olisivat noista mieluisammat, ja lisäksi tykkään facebookissa sekä blogin että Konglomeratin sivusta.

    VastaaPoista
  46. Kolmella arvalla mukaan :D Ja eläimet löytäisivät täältä uuden kodin

    VastaaPoista
  47. Ihanat eläinmaatuskat! Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  48. Eläimet on lemppari, yhdellä arvalla mukana :)

    nimimerkki: lumihiutale
    s-posti: mikki-89@luukku.com

    VastaaPoista
  49. kahdella mukana, eläimet sopis emännälle

    VastaaPoista
  50. Voi kun olisi onnettaren suosiossa !
    Leolle valitsisin noi mahtavat elukat :)
    Mukana arvonnassa 3 arvalla.

    VastaaPoista
  51. Eläinmaatuskat! -tarja. sposti: tarjahu at gmail.com

    VastaaPoista
  52. Olen mukana yhdellä arvalla. Eläimet ovat lempparini. :)

    minna85(at)luukku.com

    VastaaPoista
  53. Arvalla mukuna. Eläimet on mun valinta.

    VastaaPoista
  54. Eläinmaatuskat on lempparit! Neljällä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  55. kolmella. eläimet. x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  56. mukana kolmella arvalla. Molemmat kelpaa, mutta valitsen eläimet. mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Minä tykkäisin noista eläimistä. Mukaan arvontaan

    VastaaPoista
  58. Kolmella arvalla eläimiä tavoittelemassa.

    VastaaPoista
  59. Oon monesti ihastellut noita maatuskoja nettisivuilta. Eläimet olis meille mieluisat. Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  60. Eläimet kelpaisi meillekin, kahdella arvalla mukana. Tosi suloiset! Meillä jo yhdet maatuskat onkin, hellyyttävää miten suurta huvia niistä on pikkuväelle. :)

    VastaaPoista
  61. Eläimet olis makeet. Yhdellä arvalla mukana.

    T: Miia A.

    VastaaPoista
  62. Eläimet ovat lempparini. Kolmella arvalla mukana! :) t: Elina eltsu@wippies.fi

    VastaaPoista
  63. Eläimet on kivat! Kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  64. Kahdella arvalla mukaan :) Eläimet ovat lempparini :)

    VastaaPoista
  65. Henkilöt mulle...toivon paljon arpaonnea itselleni ;)

    VastaaPoista
  66. yhdellä arvalla, eläimet ottaisin :)
    abandonedhouses@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. Nuo maatuskaeläimet ehdottomasti! :)

    heljakeskilusa@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Heip! 3 arvalla mukaan ja eläimet olisivat kovin mieleen :)

    VastaaPoista
  69. Ehdottomasti eläimet :)
    suffeli92@windowslive.com

    VastaaPoista
  70. 2 arpaa! Eläimet tottakai ottaisin :3 Lukijana olen ollut jo pidemmän aikaaa :)

    VastaaPoista
  71. Mä oon jo pitkään halunnut noi eläimet! :)

    Mukana neljällä arvalla.

    VastaaPoista
  72. Yhdellä arvalla eläimiä. Osaavatpa ollakkin ihania!

    VastaaPoista
  73. Kolmella arvalla mukana ja eläimet olisivat kivat. :)

    VastaaPoista
  74. Hei! Henkilöt olisi minun valintani, ja yhdellä arvalla mukana! t. Teea

    VastaaPoista
  75. Kahdella arvalla mukana. Henkilöt valitsisin.

    VastaaPoista
  76. Tykätty molemmista sivustoista fb:ssa. Aivan ihania sisustustuotteita tuolta löytyy. Maatuskoista valitsen eläinhahmot. Laitan vielä linkin blogiini oikeaan sivupalkkiin, joten olen neljällä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  77. Yksi arpa. Eläimet valitsisin, jos arpa osuu kohdalle. :)

    VastaaPoista
  78. Kahdella arvalla mukana eläimiin. Ihanat! T: Jenni K (jenni_kortelainen@hotmail.com)

    VastaaPoista
  79. kahdella arvalla mukana! ja eläinmaatuskat, oih, tulispa ne mulle :)

    VastaaPoista
  80. Kolmella arvalla tavoittelemassa eläinmaatuskoja. Olis lapsille mieluisia! :) T.Y.

    VastaaPoista
  81. Yhdellä arvalla mukana tavoittelemassa ihania, värikkäitä eläinmaatuskoita!
    -Aada-
    aho_immonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  82. Yhdellä arvalla mukana. Eläimet koukuttaa, jos onni olisi myöten.

    Tanja ( tanja.loukusa@wippies.com)

    VastaaPoista
  83. Yhdellä arvalla. Eläimet ottaisin jos onnipotkaisisi! =)
    *Martha* (simuna.martta03(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  84. Yhdellä arvalla mukana! Ottaisin noi hauskat eläimet jos voittaisin :) T:Laura.K (laurakallioniemi@hotmail.com)

    VastaaPoista
  85. Maatuskaeläimet olis minun valinta, yhdellä arvalla mukana :)
    Pauliina (o1kapa00@students.oamk.fi)

    VastaaPoista
  86. Olen kolmella arvalla mukana. Maatuskaeläimet on mun valinta:) T. Virve (virve.84@hotmail.com)

    VastaaPoista
  87. Kiva, kiva arvonta! Lähden kahdella arvalla mukaan tavoittelemaan eläimiä.

    VastaaPoista
  88. Jee! Kahdella arvalla toivon voittavani ihmishahmoja... :)

    VastaaPoista
  89. Eläimet olisi minun valintani.
    1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  90. Kahdella arvalla tavoittelen eläinmaatuskoja, linkitin blogiini.

    VastaaPoista
  91. Neljällä arvalla mukana. Eläinmaatuskat ovat sen verran hellyttäviä, että ne valitsisin jos voittaisin :)

    VastaaPoista
  92. Kahdella arvalla mukana ja eläinhahmot valitsisin, jotta voisin antaa ne pikkuveljelleni lahjaksi (hän on 29v minua nuorempi :)

    VastaaPoista
  93. AIvan mahtava palkinto! Osallistun yhdellä arvalla eläinmaatuskoiden arvontaan.
    Nimim. Pinkkis
    girlwithoutwings(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  94. Eläinmaatuskat. Yksi arpa.

    VastaaPoista
  95. Kolmella arvalla mukaan eläinmaatuskojen arvontaan:)

    VastaaPoista
  96. Paitsi et kelpais noi ihmishahmotkin nekin ovat aika hienot:)

    VastaaPoista
  97. Tulen mukaan kolmen arvan kera. Voittaessani, valitsen eläinhahmot :)
    -Mariko- marikoinen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  98. Tulen mukaan arvontaan kolmella arvalla. Voittaessani, valitsen nuo eläinhahmot :)
    -Mariko- marikoinen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  99. 1 arpa eläinmaatuskoille :)

    awet@suomi24.fi

    VastaaPoista
  100. Kolmella arvalla mukana, eläinmaatuskat
    terv. jari
    jvalinen@gmail.com

    VastaaPoista
  101. eläimet ois ihanat, yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  102. yhdellä arvalla mukana ja eläimet ehdottomasti!
    heini

    VastaaPoista
  103. Ihana arvonta! Yhdellä arvalla mukana ja eläimet olisi valinta :)

    VastaaPoista
  104. Suloiset maatuskaeläimet! Niitä tavoittelen kahdella arvalla : )

    VastaaPoista
  105. Mukana kolmella arvalla ja eläin maatuskat ois kivat :)

    VastaaPoista
  106. Yhdellä arvalla mukana! Eläin maatuskoihin törmäsin vähän aikaa sitten Pinterestissä ja piti jo silloin etsiä ne jostain käsiini! :)

    VastaaPoista
  107. Yhdellä arvalla arvontaan :) Molemmat ovat todella hienoja, mutta karvan mitalla eläimet sympaattisempia. Niiden katse on niin jotenkin lempeä

    VastaaPoista
  108. Yhdellä arvalla mukana! Eläimet valitsen jos onni suosii! :)

    VastaaPoista
  109. Kolmella arvalla mukana, värikkäät eläimet ehdottomasti paremmat.

    VastaaPoista
  110. Osallistun kolmella arvalla ja eläimet tahtoisin!

    VastaaPoista
  111. Yhdellä arvalla mukaan eläinmaatuskan arvontaan!

    VastaaPoista
  112. Arvonnassa mukana yhdellä arvalla. Eläinmaatuskat haluaisin. :)

    Tytti

    VastaaPoista
  113. Yhdellä mukana! Ja eläimet ottaisin jos voittaisin :)
    piialiina89@hotmail.com

    VastaaPoista
  114. Kahdella arvalla mukaan1
    Eläimet on ihania :)
    t. Eija

    VastaaPoista
  115. eläimet on ihania! :) yhdellä arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  116. Linkitin, joten kahdella arvalla havittelen eläinhahmoja :)

    VastaaPoista
  117. Yhdellä arvalla mukana kisaamassa eläinhahmoista :)

    VastaaPoista
  118. Neljällä mukana. Noista eläinhahmoista olen jo pitkään haaveillut neidin huoneeseen. Kroonisen rahapulan takia jäänyt hankkimatta :)

    Hanna http://pikkumamma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  119. Uutena lukijana neljällä arvalla mukana. Eläinmaatuskat on tosi söpöt! :)

    VastaaPoista
  120. Yhdellä mukana. `Henkilömatuskoista` olisi paljon huvitusta.

    VastaaPoista
  121. Yhdellä arvalla mukaan. Eläimet olisi kivat.

    VastaaPoista
  122. Kahdella mukana ja hahmot voisi lähteä pohjoisen junaan.

    VastaaPoista
  123. Yhdellä arvalla mukana :) Eläimet kiikarissa.
    -leea

    VastaaPoista
  124. Yhdellä arvalla mukana ja jos onni on myötä niin eläimet olisi mieluisammat :)

    VastaaPoista
  125. yhdellä arvalla mukana ja jos onni sattuu kohdalle niin eläimet valitsisin :)

    VastaaPoista
  126. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Eläinmaatuskat.
    Hiisukas (hiisukas@gmail.com)

    VastaaPoista
  127. Arvalla tavoittelemassa eläinhahmoja :)

    VastaaPoista
  128. 4 mukana!! Mä haluaisin ihmiset! Voitais leikkiä ukkeleilla kotia! Mullakin arvontaa meneillään :))http://bikkenpilttuu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  129. 3 arvalla mukana aivan ihanassa arvonnassa :) Meidän lastenhuoneeseen tulisi ehdottomasti nuo eläimet!

    VastaaPoista
  130. Eläinmaatuskat sopisivat hyvin kirjahyllyyni hauskassa muodostelmassa. Yksi arpa siis Eläimet -maatuskalle!

    VastaaPoista
  131. Movember-perhe ja yksi arpa. Ihan huippuhienoja. T.Kuusivuoren martta

    VastaaPoista
  132. Kolmella arvalla tavoitellaan eläinmaatuskoita!:= Huippu suloisia!

    VastaaPoista
  133. Kolmella mukana ja eläinmaatuskoita tavoittelen! :)

    VastaaPoista
  134. Ihania nämä maatuskat, eläimet ois mieluisampi.
    kirsi

    VastaaPoista
  135. Eläinmaatuskat olisivat supersuloiset, omille tuleville lapsille sitten. ;)
    Yhdellä arvalla mukana. :)

    kristalli_@hotmail.com

    VastaaPoista
  136. Kolmella mukana eläinmaatuskoja tavoitetelemassa!

    Maia

    VastaaPoista
  137. Minäkin mukaan arvontaan, eläimet on lemppari

    VastaaPoista
  138. Neljällä arvalla mukana arvonnassa.
    Mikäli onni potkii, niin eläimet vosi muuttaa meille :D

    VastaaPoista
  139. Ihana arvonta, kiitos tästä! Neljällä arvalla tavoittelen tuota henkilöt-settiä, linkki arvontaasi löytyy blogini (http://lankatarina.blogspot.fi/) sivupalkista.

    VastaaPoista
  140. Yhdellä arvalla mukana tässä kivassa arvonnassa, meille valitsisin eläimet! :)

    VastaaPoista
  141. Kiva arvonta! Yhdellä arvalla mukana ja nuo eläimet viehättävät eniten. Unsku

    VastaaPoista
  142. Yhdellä mukana. Vaikka eläinrakkaaksi itseäni väitänkin, tässä valintani olisi hassut henkilöt.

    VastaaPoista
  143. Kahdella arvalla mukana. Veikeitä henkilömaatuskoja tavoittelen. :)

    VastaaPoista
  144. Kahdella arvalla mukana. Veikeitä henkilömaatuskoja tavoittelen. :)

    VastaaPoista
  145. Iik maatuskaat niin taianomaisia ja ihania. Eläinperhe ehdottomasti sopii meidän kahden kisun ja kahden koiran talouteen. Ja mukulatkin tykkäisi. <3

    Kolmalla arvalla mukana.

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
  146. Kahdella arvalla mukana! :) Eläinaiheiset on tosi nätit!

    VastaaPoista
  147. kahdella arvalla mukana. Eläimet on suosikkini. -ruuturaita-

    VastaaPoista
  148. Kahdella arvalla olen mukana, ja vaikka molemmat noista ovat veikeitä, niin eläinhahmot nousevat suosikiksi!

    VastaaPoista
  149. Kahdella arvalla mukaan ja onnettaren suosiessa valitsisin eläimet, ne on vähän olleet hankintalistalla jo muutenkin! :)

    VastaaPoista
  150. Yhdellä mukana, minä tykkäisin enemmän ihmisistä - mutta lapset taas eläiistä :)

    VastaaPoista
  151. Ihania !!! Mukana yhdellä, eläinhahmot ovat mieluisat.

    VastaaPoista
  152. Kolmella arvalla mukana. Mä niin tahdon nuo eläimet - tuosta setistä olen haaveillut ties kuinka kauan. Ihana - ja mun kuopus rakastaa tälläsiä leluja. <3

    pienilintu at gmail.com

    VastaaPoista
  153. Yhdellä mukana ja suosikki on eläinhahmot. Ihanat hahmot, ihana arvonta !

    VastaaPoista
  154. Eläimet ovat tervetulleita kotiini! :) Yhdellä arvalla mukana.

    eeva.s@jippii.fi

    VastaaPoista
  155. Yhdellä arvalla mukana. Eläinversio maatuska-aiheesta on mieluisampi.

    VastaaPoista
  156. Eläimet on ihanat! Yhdellä arvalla mukana.
    -maisku-

    VastaaPoista
  157. Kiva kun muistutit! Kolmella arvalla mukaan ihanien eläinten arvontaan :)

    VastaaPoista
  158. Yhdellä arvalla mukana,eläimet on mun suosikki

    pikkeliini@gmail.com

    VastaaPoista
  159. Yhdellä arvalla mukana,eläimet ois kivat.
    -pikke-

    VastaaPoista
  160. Kahdella arvalla mukana. Nuo eläimethän ovat aivan ihastuttavia!

    VastaaPoista
  161. Kahdella arvalla mukana ja eläimet on suosikkini.

    VastaaPoista
  162. Yhdellä mukana, eläinhahmot ovat sympaattisen näköisiä ja suosikkini ennenkaikkea värikkyytensä tähden.

    VastaaPoista
  163. Yhdellä arvalla mukana ja henkilömaatuskat meille!

    VastaaPoista
  164. Onpas kiva arvonta! Liityin lukijaksesi, eli olen mukana kahdella arvalla. Jos onni osuu kohdalle, eläimet on meidän valinta :)

    VastaaPoista
  165. Eläimet on mun suosikki!
    -linnea2010

    VastaaPoista
  166. Mun suosikki on eläimet. Mukana kolmella arvalla. :)

    p.s. Olen uusi lukija ja aion jäädä seurailemaan. :)

    Mukavaa ensiviikkoa!

    VastaaPoista
  167. Hei

    Eläimet ovat suosikkini , jos vaikka kummitytölle 3.v
    onnistuisi saada nim.sarppa
    kiva blogi

    VastaaPoista
  168. yhdellä arvalla mukana , eläimet vetivät pidemmän
    korren ....ja kiva on myös sun blogi


    sarppa treelta

    VastaaPoista
  169. Erittäin ihana blogi on kyllä siulla. 1 arvalla mukana. Eläimet valitsen jos vain onni suosii! :) Laura (maatuskoihin hurahtanut) HKI

    VastaaPoista