torstai 7. maaliskuuta 2013

Tanskalaista tyyliä

Tiedättekö tunteen, kun päässä pyörii valtavasti erilaisia ideoita tuunailuihin, askarteluisin ja muihin sisustusjuttuihin, mutta tilanne on se, että et oikein voi aloittaa mitään uutta, koska joku juttu mättää. Joko sinulla ei ole niitä tarvittavia välineitä tai materiaaleja tekemiseen, tai ei ole paikkaa missä sitä tehdä tai sitten et pysty tekemään sitä yksin ja tarvitsisit apua jota juuri nyt ei ole saatavilla. Minulla on tänään juuri sellainen päivä. Hmpfh... 

Ulkona näyttää niin kauniilta, mutta ilma on todella petollinen. Ulkoiltiin aamupäivällä neidin kanssa ja meinasin pyllylleni lentää tuulen voimasta, no tosin oli siellä melko liukastakin. Onneksi potkukelkalla pysyy pystyssä. :) En ole vuosiin kelkkaillut, mutta nyt kun neiti sai isänsä vanhan potkukelkan niin sillä on menty aina kun keli sallii ja se on ollut niin kivaa. Onneksi ihan kaikki tiet eivät ole hiekoitettuja.

Tänään halusin jakaa teille muutaman kuvan ihanasta Tanskalaisesta kodin. Tanskalainen tyyli miellyttää kovasti omaa silmää, vaikkakin toisinaan se tuntuukin liian "pehmoiselta" omaan makuuni. Näistä kuvista  omiksi suosikeiksi nousivat tuo ensimmäinen lipastokuva ja kylpyhuoneen kuva. Ne olivat ihan minun makuuni! Tosin myös tuo kalanruotoparketti on aivan upea!


Olen unelmoinut tälläisestä lipastosta jo hyvin pitkään. Sellainen olisi ihana sängyn jalkopäädyssä, mutta pahoin pelkään, että meidän makuuhuoneeseen se ei mahtuisi.




Mukavaa torstaita ihanaiset! <3

Kiitos muuten ihanista kommenteistanne tuohon lastenhuonepostaukseen. 
Oli tosi kiva kuulla, että huone tuntuu teidän mielestänne suloiselta. <3


Kuvat/Images: Skönahem

5 kommenttia:

  1. Tuttu tunne! Jotenkin ei vain saa aloitettua tai sitten puuttuu tarvikkeita taitaitai.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi ärsyttävää ja turhauttavaa, tulee olo, että ei koskaan saa mitään aikaiseksi ja kaikilla muilla kyllä kaikki luistaa ja ja ja... :D

      Poista
  2. Tosi kaunis! Mua kiehtoo tämä tanskalaisten ja ruotsalaisten taito pysytellä harmonisessa väriskaalassa näyttämättä silti hippustakaan tylsältä. Periiköhän vauvat siellä tämän tyylitajun äidinmaidon kautta, vai mistä tämä tyylitaju kumpuaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kodit näyttävät hyvin pehmeiltä vaikka niissä on käytetty rajujakin kontrasteja. Sitä jäin miettimään, että vaikka tämä tyyli on todella upea, onko kyse siitä, että kaikki tanskalaiset ja ruotsalaiset toisintavat samaa tyyliä. Eli tyyli on havaittu kauniiksi ja kaikki haluavat juuri samanlaista, vai johtuuko se kenties siitä, että koska samaa tyyliä näkee kaikkialla ja paljon niin se muodostuu kuin siksi ainoaksi vaihtoehdoksi. Oli miten oli, niin tällä tyylillä sisustettua kotia katselee mielellään. :)

      Poista
  3. Tykkään tuosta sängynpäätypenkistä!! :)

    VastaaPoista