tiistai 28. tammikuuta 2014

Arvotaan lehtiä!

Vaikka internet onkin pullollaan toinen toistaan upeampia inspiraatiokuvia niin sisustuksista kuin käsitöistäkin, niin kuitenkin kotipostilaatikkoon tipahtavat lehdet ovat ainakin itselleni todella mieluisia. Jotain ihan erilaista siinä on kun saa lehden konkreettisesti käteensä tutkailtavaksi kuin, että tuijottaisi kuvia vain tietokoneen näytöltä. Jossain välissä minulle tuli kotiin kannettuna ihan mieletön määrä erilaisia lehtiä, mutta nyt olen karsinut niitä enää muutamaan hyvin valittuun, joita voin sitten vaihdella sen mukaan jos toinen alkaa kyllästyttää. Aikaa lukemiselle kun ei enää tahdo löytyä ihan samaan malliin kuin silloin lapsettomana aikana. 

Mutta, mikäs sen ihanampaa onkaan kuin päästä ottamaan pieni hetki sitä ihan omaa aikaa lehtien parissa. Teemuki toiseen ja hyvä lehti toiseen käteen, sitten vain kiikkustuoliin lukemaan. Aika kuluu hyvien lehtien parissa kuin siivillä ja hermot saavat lepoa. 

Pääsinkin nyt järjestämään teille lehtiin liittyen todella kivan arvonnan. Arvonnan mahdollistaa Lehtikuningas, jonka kautta on todella helppo tilata useiden eri kustantajien lehtiä (mukana myös paljon ulkomaisia lehtiä), niin määräaikaisina kuin kestotilauksinakin, poislukematta upeita tilaajalahjoja.


Arpavoitoksi voit valita, joko 5 numeroa Koti ja Keittiö lehteä, 5 numeroa Unelmien Talo&Koti lehteä, 5 numeroa Kotivinkki lehteä tai 4 numeroa Divaani lehteä. Osallistumaan pääset kommentoimalla tähän postaukseen mikä olisi sinun valintasi. Yksi arpa heltiää pelkällä kommentilla (muista sähköpostiosoite) ja jos olet blogini lukija tai facebooktykkääjä saat toisen arvan. PS. Muista mainita monellako arvalla olet mukana arvonnassa. 

Arvonta päättyy 7.2.2014 klo 23.59!

100 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa kahdella arvalla, suosikkini lehdistä on Kotivinkki :)

    VastaaPoista
  2. 5 numeroa Unelmien Talo&Koti lehteä,kahdella mukana

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukana ja mun valinta olisi Divaani, se tilaus kun multa juuri päättyi :)

    VastaaPoista
  4. Ihana arvonta, kahdella mukana ja Divaani voi tipahtaa postiluukusta.

    VastaaPoista
  5. Kaksi arpaa :) Voisin kokeilla Koti ja keittiö-lehteä, tällä hetkellä kun ei tule mitään lehteä kotiin, aika uskomatonta ;D sposti profiilissa!

    VastaaPoista
  6. Yhdellä mukana Divaani-lehden arvonnassa.

    P

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla tavoittelemassa Divaania. johannaliina@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kiva arvonta! Yhdellä arvalla mukana :)
    Divaani voisi olla mieluinen valinta.

    VastaaPoista
  9. Kaksi arpaa ja valinta olisi Divaani :)

    VastaaPoista
  10. Yhdellä arvalla mukana Unelmien Talo&Koti-lehden arvonnassa.
    -RK-

    VastaaPoista
  11. Yhdellä arvalla mukana ja koti ja keittiö lehti olisi hyvä :) Saila. s.a.i.k.k.u(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  12. 2 arpaa ja Unelmien Talo&Koti olisi valintani. :)

    VastaaPoista
  13. Onpas mukava arvonta! Kahdella arvalla mukana ollaan ja Divaani ois kiva :)

    VastaaPoista
  14. kahdella arvalla mukana, lehti Koti ja keittiö, olis iloa moneksi kuukaudeksi, jos voittais.
    kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  15. Ihana arvonta, mukana yhdellä arvalla! Divaani olisi kiva saada kotiin kannettuna. nittanne(at)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Minäkin osallistun kahdella arvalla Divaani-lehden arvontaan :)

    VastaaPoista
  17. Kahdella arvalla mukana ja valintani olisi Divaani :)

    VastaaPoista
  18. Kotivinkki on mun valintani.Yhdellä mukana.
    pikkeliini@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Osallistun! Olen sun blogin seuraaja bloglovinissa nimimerkillä TODAY, en tiedä riittääkö se siis toiseksi arvaksi? :) Kotivinkkiä tavoittelen siis :)

    VastaaPoista
  20. Yhdellä arvalla mukana. Valintani olisi Kotivinkki.
    susannawallenius@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Arvalla mukana, Unelmien Talo & Kotia odotellessa

    VastaaPoista
  22. Kahdella arvalla mukana. Kotivinkki olisi valintani.
    sannanie@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla mukana:) Valintani olisi Divaani.

    VastaaPoista
  24. Kahdella tavoittelen Divaanin kokeilujaksoa, ainoa noista, mikä on vielä kokeilematta! :)

    VastaaPoista
  25. Mukana kahdella arvalla. Lehtivalintani olisi Divaani.
    savunmaku(at)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Minustakin on ihanaa kun joskus postilaatikosta löytyy oikea lehti :-)
    Osallistun yhdellä ja toivoisin koti ja keittiö-lehteä. -Satu-
    satu.kantoluoto@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Oi miten kivan arvonnan olet järkännyt! :). Olisikin kiva kun tulisi pitkästä aikaa joku lehti. Divaani olisi valintani, mikäli onnetar suosisi :). j_bird85 {at] hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukaan, voiton osuessa kohdalleni valintani olis Kotivinkki :-)

    VastaaPoista
  29. ihana lehti arvonta!!!!yhdellä mukana!!!
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Yhdellä mukana. Koti ja keittiö-lehteä tavoitttelen. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. divaani olisi minun valinta! yhdellä mukana!!!
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  32. Kahdella arvalla mukana ja lehtivalintani olisi Divaani.
    katja.tuominen@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Kahdella arvalla mukana. Kotivinkki olis minun valinta :) kirsi.kivijarvi@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Mukana kahdella arvalla :)
    Lehtitoive voisi olla... Unelmien Talo&Koti :)

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvallla mukaan, ja valinta olisi Divaani. :)

    VastaaPoista
  36. Oi! Yhdellä mukana koti ja keittiö arvonnassa :) jasminella82@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Divaani tottakai! :) Ihana arvonta! Pidän Divaanista todella paljon.

    pikkumekko@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Kahdella mukaan kivaan arvontaan! Divaani olisi huippu!

    VastaaPoista
  39. Heippa! Kiva arvonta! Kahdella arvalla mukana. Kaikki lehdet melko vieraita mulle, mutta kansikuvien perusteilla valitsisin Divaanin. :)

    VastaaPoista
  40. Yhdellä arvalla mukana ja valintani olisi Divaani! mymmeli92@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Kahdella olen mukana. Minun valintani ois Unelmien talo&koti :)

    VastaaPoista
  42. 1 arvalla mukana koettamassa saada Divaania. hennahmail&gmail.com

    VastaaPoista
  43. Mukana kahdella arvalla ja näin äitiyslomalaiselle 4 kpl Divaani -lehteä olisi oikein mukava keväinen bonus.
    h.v(a)luukku.com

    VastaaPoista
  44. Kahdella mukana ollaan, ja Divaani mun valinta!

    VastaaPoista
  45. Kahdella mukana ja divaani olisi minun valintani. :)

    VastaaPoista
  46. Yhdellä mukana ja Divaani kiinnostais.:) t. ekerttu.hurtig@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Yhdellä mukana ja Divaani olisi kiva. pooka@netti.fi

    VastaaPoista
  48. Oi ku kiva arvonta! Yhdellä mukana, valintani olis Kotivinkki. eve_asi(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Kahdella mukana ja kotivinkki olis kiva :)
    exoinas@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Kaksi arpaa ja unelmien talo&koti olisi kiva saada ^_^
    mewamili@gmail.com

    VastaaPoista
  51. kahdella arvalla kotivinkin puolesta.

    paivi.pelk@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Unelmien Talo&Koti olisi valintani. Yhdellä arvalla mukana :)
    -Anneli
    anne.li34(at)outlook.com

    VastaaPoista
  53. Yhdellä arvalla mukana Divaanissa :)

    VastaaPoista
  54. Kahdella arvalla mukana. Koti ja keittiö lehti olisi valintani.

    -Pia

    VastaaPoista
  55. Kahdella arvalla mukana...ja kotivinkkin ottaisin :)

    VastaaPoista
  56. Yhdellä mukana tavoittelemassa koti ja keittiö lehteä :)
    lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  57. Kahdella mukana. Unelmien Talo&Koti kiinnostaisi kovin.
    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  58. Jos arpaonni suosii, olisi Koti ja Keittiö valintani. Olen yhdellä arvalla mukana.
    t. TaiKa (tjohannaätsuomi24.fi)

    VastaaPoista
  59. Kahdella arvalla mukana, Divaani kiitos. :)
    emmiheino (a) hotmail . com (huom kirjoitusasu roskapostien takia.

    VastaaPoista
  60. Kahdella mukaan tavoittelemaan unelmien talo ja koti-lehteä! nauravanappi@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Koti&Keittiö olisi valinta (suosikki on Unelmien talo&koti, mutta tulee juuri määräaikaisena) :) Kahdella mukana!

    VastaaPoista
  62. Hei!

    Yhdellä arvalla mukana, toivoen onnettaren olevan suotuisa. :) Ja lehtitoiveena Unelmien talo & koti.
    :) Jaana

    jaanalipsanen (at) hotmail.fi

    VastaaPoista
  63. Kahdella arvalla mukana ja jos onni suosii, valitsen Koti& Keittiö lehden.
    tanja.loukusa@wippies.com

    VastaaPoista
  64. Yhdellä arvalla haaveilen Kotivinkistä.
    sanni.isosomppi@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Kotivinkkiin olisi kiva tutustua.

    VastaaPoista
  66. Kotivinkkiin olisi kiva tutustua. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  67. Koti&keittiö on näistä suosikkini. Yhdellä arvalla mukana!

    Petralt
    petralt123(at)gmail.com

    VastaaPoista
  68. Kahdella mukana! Ottaisin kotivinkin jos onni suosisi :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Koti ja keittiö on upea lehti!
    hopeajanis@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Kahdella arvalla mukana ja Divaanin ottaisin.

    VastaaPoista
  71. Unelmien Talo ja Koti olisi ihana! Yhdellä mukana.

    millal@luukku.com

    VastaaPoista
  72. Divaani olisi kiva, yhdelä mukana. kmyrskog@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Yhdellä arvalla mukana, Divaani olisi mun valinta!

    VastaaPoista
  74. Kahdella arvalla olen mukana tavoittelemassa Unelmien Talo& Koti lehtiä! :)
    liveandhome(at)gmail.com

    VastaaPoista
  75. Kaksi arpaa ja Kotivinkki, kiitos ^_^
    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Yhdellä arvalla Kotivinkkiä tavoittelemassa.
    o.korpi@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Yksi arpa ja Kotivinkki olisi mieleisin :)
    kulta89@luukku.com

    VastaaPoista
  78. Kotivinkkiä kahdella arvalla tavoittelen

    lof73(at)mbnet.fi

    VastaaPoista
  79. Yhdellä arvalla mukana, ja lehdeksi valitsisin Kotivinkki. :-)
    auli93@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Kahdella mukaan. Koti ja keittiö olisi noista valintani.
    millanen2@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Yhdellä ja kotivinkki. enkulii7@suomi24.fi

    VastaaPoista
  82. Kiva arvonta, vaikka sitä tykkää lukea sisustusblogeja, niin kyllä noissa lehdissäkin oma viehätyksensä on :) Kahdella arvalla mukana :) Niin joo, vaikea valinta, mutta ehkäpä Divaanin valitsisin.

    VastaaPoista
  83. -Yhdellä mukana ja valintani olisi Koti ja Keittiö -

    VastaaPoista
  84. Yhdellä mukana ja vaikean valinnan jälkeen valinta olisi koti&keittiö.
    Rousku

    VastaaPoista
  85. Kahdella arvalla mukana. Lehtivalintana Divaani.

    hannepal@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Mukana arvonnassa yhdellä. Valintani Divaani.
    kotirosvot@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Mukana kahdella arvalla! Kotivinkki olisi mieluinen :)

    VastaaPoista
  88. Yksi arpa ja Divaani mielessä. :)

    VastaaPoista
  89. Mukana;jos vielä ehtii!Koti&keittiö olisi minun valintani:)
    Oikein leppoisaa odotusta sinne teille!

    VastaaPoista
  90. Unelmien Talo & koti tulis kokeiluun jos yhdellä arvalla arpaonni suosii.:)

    vaniljasade@hotmail.com

    VastaaPoista
  91. Yhdellä arvalla mukana! Näistä lehdistä Divaani on eniten mieleeni, joten sen valitsisin, jos arpaonni olisi suotuisa :)

    annesavol@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Kahdella arvalla mukana.

    tornberg.paivi@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Kahdella mukaan: Unelmien Talo&Koti tähtäimessä. :)
    poksinmatkamaailmaan@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Unelmien Talo&Koti.
    1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  95. Yksi arpa minulle kiitos ja valintani olisi Unelmien Talo&Koti.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  96. Yhdellä arvalla mukana ja valinta olisi Divaani :).
    - Fairytail 71 -

    VastaaPoista
  97. Ehdottomasti Divaani ja kahdella arvalla mukana :)

    katisarita@gmail.com

    VastaaPoista
  98. Mukaan yhdellä arvalla ja toiveena olisi Kotivinkki.
    snow_angel85@jippii.fi

    VastaaPoista
  99. koti ja keittiö olisi minun valinta ja yhdellä mukana. T. Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista