sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Baarijakkaroita

Viikonloppu on hujahtanut mukavasti ja vauhdilla. Eilen käytiin vähän Ikeassa pyörähtämässä. Katsomassa oikeastaan lapsiportteja. Tarvitsisimme portit aika moneen paikkaan, koska meillä tosiaan keskikerros ja yläkerta sekä kellari. Kauhean innoissani en sisustuksellisesti näistä porteista ole, mutta pakkohan se on pienen turvallisuus taata.

Noh, portteja ei vielä lähtenyt matkaan, mutta jotain muuta kylläkin.

Meidän keittiön "saarekkeesta", on puuttunut koko ajan jonkinlaiset baarijakkarat. Mietinnässä on ollut pari vaihtoehtoa.


Tuo LaPalman Lem -tuoli on ollut se ykkösvaihtoehto jo vaikka kuinka kauan. Mutta, ne on aika kalliit ja yksinkertaisesti ylimääräiselle rahalle on ollut aina tärkeämpiä sijoituskohteita kuin baarijakkarat. Ehkä sitten kun saan lottovoiton. Hyvänä kakkosena on listalla pyörineet nuo Hayn Hee -baarituolit. Ne on jotenkin tosi näpsäkän näköiset ja hintakaan ei mikään hirvittävä ollenkaan. Mutta, no palataan siis siihen Ikean reissuun...

Kuinkas sattuikaan, että mun silmääni pisti siellä jotain tosi hauskaa. Nimittäin nämä Dalfred-baarijakkarat.

Mun mielestä nää oli tosi kivan näköiset ja näin ne sieluni silmin meidän saarekkeessa. Munhan oli ihan pakko kotiuttaa nämä. Meillä on tuonne kellariin rakenteilla jossain vaiheessa sellainen hyvällä maulla toteutettu baari, jonne voin sitten nämä sijoittaa jos joskus rahatilanne antaa myöden niille LaPalman Lemeille. Jos vaan siis raaskin näistä sinne luopua. :)

Pieniä keittiökuvatuksia näillä "uudistuksilla".






Siivosin muuten yläkaappeja tuolla keittiössä ja taas löytyi paljon kirpputorille vietävää astiatavaraa. Löysin mun kahvipurkkikokoelman ja päätin "ulkoiluttaa" sitä tuolla kaappien päällä. Kunnes taas liika tavara alkaa ärsyttää ja laitan ne takaisin kaappiin. 

Mitä mieltä, sopiiko nuo baarijakkarat tuohon?

(Lainatut kuvat: täältä, täältä ja täältä)

18 kommenttia:

  1. Ihan loistavat baarijakkarat ja sopivat hyvin tuohon! =)

    VastaaPoista
  2. Kylläpä löytyikin kivan näköiset baarijakkarat, ja todellakin sopivat hyvin teille!

    Muutenkin tykkään keittiöstänne - tyylikäs kuin mikä, ja ihania kontrasteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin löytyi minunkin mielestäni ja vaikka olivatkin edulliset ei tarvinnut tyylistä tinkiä yhtään. :) Kiitos kehuista, ne lämmittää aina. :)

      Poista
  3. Tosi hyvin sopii uudet baarijakkarat teidän keittiöön. Tykkään! :)

    VastaaPoista
  4. Hienot ja hyvin sopii tilaan :)

    VastaaPoista
  5. On kyllä TOSI kivat :) Mäki haluun baaritiskin! Harmi ettei tilaa moiselle ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Meilläkin tuo kellarin tiski on vielä ihan vaiheessa. Paikka jo löytyy, mutta eipä mitään muuta. Suunnitelmat on kyllä jo kovassa käynnissä. ;)

      Poista
  6. Todella hyvin sopii baarijakkarat! =) Ja kiva blogi sinulla! Ja upea koti!

    VastaaPoista
  7. Hei! Eksyin blogiisi ja ihania kuvia & upea koti! :) Nyt kiinnostaisi tietää, mistä olette keittiönne hankkineet? Hyvännäköisiä ratkaisuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! :)

      Meidän keittiö on Futuro-keittiöiden mallistoa. Voin kyllä suositella heitä, sillä me päättämättömät väänsimme erilaisten vaihtoehtojen kanssa vaikka kuinka pitkään, mutta suunnittelijalla riitti hermoa ja ratkaisuja. :)

      Poista
  8. Minkä merkkinen teidän liesituuletin on? Vissiin löytyy valkoisenakin. Oletko ollut tyytyväinen? Teillä on kaunis koti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän liesituuletin on Falmecin Mirabilia Manhattan. Tätä mallia on saatavissa tosi monilla eri lasivaihtoehdoilla ja myös valkoisena. Ollaan kyllä oltu ihan tyytyväisiä tuulettimen tehoon ja onhan se ihan kivan näköinenkin. :)

      Poista