Täällä taas. Oli mukamas niin kiireinen viikonloppu. Lauantaina vaan haahuiltiin kotona, kävi vieraita ja poikettiin miehen kanssa illalla syömässä ja elokuvissa. Teki hyvää välillä olla ihan kaksistaankin, aikuisten kesken.
Sunnuntai taas oli sitten hyvinkin hektinen. Se sisälsi nopean kirppiskierroksen, rautakauppaostoksia ja Ikeassa käynnin. Mistään ei kotiuduttu tyhjin käsin. :)
Kirppikseltä löytyi jotain pientä pikkuiselle, rautakaupasta mukaan lähti Pikku-A:n huoneeseen uudet senämaalit ja Sovellan hyllynkannattimia kellarin varastotilaan. Ikeasta kotiutettiin Pikku-A:lle ruokapöytään kivannäköinen ja jämäkkä suojus, 2 upeaa maljakkoa, turvaportti (jee, kuinka upea, NOT), mutta suurimpana ostoksena mukaan lähti kaksi 120 cm leveää ja 128 cm korkeaa Bestå-hyllyä. Nuo Beståt on tarkoitettu sitä kellarin työhuonetta varten. Nyt kun meillä on myös ne hyllynkannattimet varastoon niin saadaan ne tavarat tulevasta työhuoneesta oikeasti siirrettyä paikoilleen. Wuhuu!
Pikkuhiljaa projektihuoneemme siis edistyvät.
Kellarin askartelu-/työtilaan täydennetään Bestå-hyllykköä vähän tarpeen mukaan, kaikkea ei tarvitse heti hakea keralla sillä Ikeaan ei onneksi ole kuin ihan lyhyt matka. Sitten seuraavaksi se uusi työpöytä, löysin Ikeasta muuten ne säädettävät pukkijalat pöydälle, joita aiemmin haeskelin.
Pikku-A:n huoneessa saadaan seinille uudet maalit, taulut ja järjestetään kalusteet niin sekin projekti etenee ihan mukavasti. Maaleiksi valikoituivat raitatapettiin mätsäävät Mulperi ja Oleanteri. Ihanat nimet Tikkurilan maaleilla.
Tässä sitten tämä pöytään ostettu suojus. Ikean toimistopuolelta tämän löysin. Jostain blogista olen bongannut samanlaisen, tai hyvin samanlaisen samassa käyttötarkoituksessa ja onhan tuo kyllä tosi hyvä. Meillä kun on umpipuinen pöytä, niin sitä suttujälkeä siihen varmasti tulee helposti, eikä ole niin helppo puhdistaa kun puu imee itseensä liat. Pikku-A:nkin joululahjatuoli on jo päässyt paikoilleen.
ps. Lamppu ei ole vinossa vaikka se siltä näyttääkin. Taisi olla kuvan ottaja kenossa... ;)
Nämä maljakot olivat Ikeassa tarjouksessa, muistaakseni 2,95 e/kpl, eli paljon ei näistä köyhtynyt. Tosin nyt vaan lätkäisin ne käsistäni tuohon, eli parempia kuvia myöhemmin kunhan löytävät oman paikkansa.
Hei mistä toi lapsen ruoka-alusta on kotoisin ja miten se pysyy paikoillaan? Hienon näköistä!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaAlusta on Ikean mallistoa, löytyy ainakin toimistopuolelta. Se on sellaista aika painavaa materiaalia, olisiko jotain metallia sisällä kenties. Päällinen on keinonahkaa. Tuossa alustassa on myös etureunassa sellainen pieni pykällys pöydän reunaa vasten, eli pysyy senkin avulla hyvin paikoillaan, eikä lähde luisuilemaan. Ainakin toistaiseksi tuntuu hyvältä ostokselta. :)
sain aikoinaan vinkin äidiltäni tuosta toimistoalustasta ja hyvin on toiminut, erinomaisen ostoksen siis teitte! :) helppo myös pitää puhtaana vaikka on "nahkaa" :)
PoistaHyvä tietää, että on teillä toiminut hienosti! Vähän se tuntui Ikea-tuotteeksi hintavalta, mutta pieni hinta siihen nähden, että joutuisi uusimaan koko ruokapöydän. ;) ja plussaa siitä jos kestää hyvin käytössä, eli jospa siitä olisi joskus vaikka vielä työpöydällekin.
PoistaHei ja ihana blogi sinulla!
VastaaPoistaMikä laatta teillä on keittiön ja olohuoneen lattioissa, onko sama joka puolella? Näyttää erittäin hyvältä =)
Mukavaa kevättä!
Voi kiitos! <3 Ja tervetuloa lukijaksi! :)
PoistaJoo, koko keskikerros on samaa laattaa, lukuunottamatta kodinhoitohuonetta ja wc:tä. Laatta on Pukkilan Cotton sarjan Bianco. Se on kyllä ollut hyvä valinta laataksi. Ei ole yhtään liukas ja mukavan viileän sävyinen vaalea laatta.
Pirteää kevättä myös sinulle! :)
Teillä on todella kaunista! Olisikos mahdollista saada isompaa kuvaa tuosta vasemmasta alimmasta kuvasta? Olisin kiinnostunut näkemään nuo kaappikokonaisuudet kokonaisina. Ovatko molemmat Ikeasta, myös tuo seinäkaappi? Onko sekin Bestå:a? Voisitko laittaa mittoja? Kiitos :)
VastaaPoistaKiitos! :) Nuo olohuoneen kaappikokonaisuudet vilahtelevat muutamissa olohuonekuvissamme. Tuosta tunnisteiden kautta löytyy helpoiten kaikki olohuonetta koskevat kuvat. Yritän tässä lähipäivinä saada vaikkapa vielä erillisen kuvan näistä kaapeista. Kaikki nuo kaapit ovat tosiaankin Ikean Bestå-mallistoa. Meillä on tuossa lattialla noita 38 cm korkeita 120 cm leveitä yksiköitä 3 kpl, eli tekeepi sitten yhteispituutta 360 cm. Seinällä taas on sitä 20 cm syvää ja 120 cm leveää, 64 cm korkeaa kaappia 2 kpl päällekäin.
PoistaAuttoikohan tämä yhtään?
Juu auttoi, kiitos :)
PoistaMeillä tuo IKEAn kirjoitusalusta työpäydällä ;)
VastaaPoistaHyvä valinta! :) ajattelin itsekin, että varmasti on sitten myöhemmin, kun ei neiti enää suojaa tarvitse, niin käyttöä työpöydällä. Jos siis tuosta on mitään enää jäljellä silloin. ;D
PoistaMeillä on itseasiassa jo toinen. Taisi neljä vuotta palvella edellinen. Sitten minä töhrin pikaliimalla ja keinonahan pinta meni rikki, kun raaputin limaa pois. Jäi sellainen ikävä jälki, mikä aina osui silmääni. . . nyt kirjoitusalusta palvelee varastossa nikkarointipöydän "suojana".
PoistaHienoa tietää, että tuon käyttöikä on noinkin pitkä! :)
PoistaTodella kaunis ruokailutila teillä! Ja ihan mahtava toi kirjoitusalusta lasten roiskesuojana! :) Meillä on nyt pöydässä kaksi sotkijaa (neidit 3v ja 7kk), joten joku katseenkestävä ratkaisu olisi kiva puupöydän suojaamiseen. Nyt on usein käytössä valkoiset keinonahkaiset tabletit, mutta eihän niitten koko riitä mitenkään.. sitä puuroa tuntuu sinkoavan melkoiselle sätelle! Pitääpä hypistellä noita kun seuraavan kerran ikeaan eksytään.
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaVoin kyllä tällä hurjan pitkällä käyttökokemuksellani suositella lämpimästi tuota alustaa. Suojaa just mukavalta mitalta pöytää. :)
Hyviä ostoksia olit tehnyt! Ihme muuten ettei törmätty Ikeassa, kun mekin siellä sunnuntaina seikkailtiin. Pikku-A:n huoneesta tulee varmasti ihana. :)
VastaaPoistaKiitos! :) Me pyörittiin siinä klo 15 jälkeen. Käytiin syömässä ensin ja sit kiertelemään.
PoistaMe oltiin neljän jälkeen siellä. :) Harmi ettei nähty!
Poista