maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kesäkeittiötä suunnittelmassa

Ollaan taas palattu kotiin. Minä ja tyttö vietettiin mummolassa vähän yli viikko ja mies matkasi myös sinne juhannuksen viettoon. Juhannus sujui rauhallisissa merkeissä, grillaillen, saunoen, uiden ja pelaillen. Täytyy sanoa, että oli kyllä oikein mukavaa. Kotona tosin odotti täysi kaaos ja sitä on yritetty tässä purkaa tämä päivä. Pyykkiä on melkoinen vuori ja muutenkin kaikki vähän vinksin vonksin, tai ainakin heikun keikun. 

Minä olen tänään vähän yrittänyt mietiskellä tuota kesäkeittiö ja -olohuone asiaa. Olen keräillyt matkan varrelta muutamia ideakuvia ja taidankin kerätä ne nyt tähän yhteen kasaan, jos omat ajatuksen selkeisivät samalla.

Tilahan meillä on noin 3x4 m, katettu, yhdeltä sivulta avoin "varastotila". Toisella pitkällä seinustalla on rimoitus ja juuri tähän olisi tarkoitus saada jonkinlainen kesäkeittiö aikaiseksi. Olen yrittänyt miettiä mitä me oikeasti siinä kokkaillessa tarvittaisiin ja mitä keittiön olisi hyvä pitää sisällään. Astioiden tiskaus suoritetaan varmasti sisätiloissa koneen voimin, samoin voisin kuvitella, että useat alkuvalmistelut tehdään myös sisätiloissa, joten en usko, että vesihanalle on meillä käyttöä, vesikin kun olisi vain kylmää vettä. Grilli nyt tietysti pitäisi saada paikalle sopimaan ja laskutasoa grillin ympärille. Meillä on toistaiseksi käytössä ollut hiiligrilli, mutta haluttaisiin tähän uuteen keittiöön kaasugrilli. Myös muurikkapannu ja liesi olisivat kivat olla olemassa, niille muurinpohjaletuille ja uusille perunoille. 

Löytyykö teiltä millaisia kesäkeittiöitä? Onko teillä antaa hyviä vinkkejä tai uusia ideoita? Myös niistä toimimattomista jutuista on hyvä kertoa.








Kuvat/images: 1,2,3,4,5,6,7

1 kommentti:

  1. Ihania inspiraatiokuvia! Itsekin haaveilen grillikatoksesta/mökistä/kesäkeittiöstä. :D

    VastaaPoista