lauantai 13. heinäkuuta 2013

Terassilla

Pahoittelen hiljaisuutta blogin puolella. "Oikeassa elämässä" on menty vähän pää kolmantena jalkana ja blogi on ikävä kyllä jäänyt hieman sen jalkoihin. Juhlistettiin nimittäin miehen alkanutta lomaa pienellä risteilyllä tuonne länsinaapuriin ja heti takaisin. Ihan rauhallisesti ystäväperheen kera ja lasten ehdoilla. Leikkihuoneet kävivät tutuiksi tällä reissulla, mutta mukavaa oli. :)

Jotta blogissakin välillä tapahtuisi jotain niin laitetaan sitten kerralla kunnon kuvatulva tuosta meidän "uudistetusta" terassissa. Eihän siellä mitään muuta uutta ole tapahtunut, kuin vähän uusia tekstiilejä, mutta ilme raikastui silti kivasti. Noh osa kukistakin on vähän kasvanut ja toiset taas vähän nuutuneet. Marketta on ilmeisesti ottanut nokkiinsa toisinaan tapahtuneista kasteluvälin pidennyksistä, muut rehottaa suhteellisen kiitollisina.











Suloista lauantaita! :)

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Innostuin tosissani tänä kesänä näistä raikkaista väriyhdistelmistä. :)

      Poista
  2. Just kun pääsin ihastelemasta teidän vessan pirtsakkuutta, niin nyt terdekin näyttää ihanan pirteeltä ja raikkaalta. Tykkään kovasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana littleB! <3 Kesä on "sekoittanut" mun pääni ja kaipasin tosiaan jotain raikkaita värejä piristämään yleisilmettä. :)

      Poista
  3. Hei! Mistä valkoiset tuolit ovat kotoisin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset tuolit olemme ostaneet viime kesänä Vepsäläiseltä, ovat Philippe Starckin Toyt. :)

      Poista
  4. Voi että näyttää raikkaalta toi pinkura. Mä diggaan siitä väristä edelleen (suuri ihme) vaikka meidän etuterdellä se on ollut jo muutaman vuoden tehostevärinä. Se vaan on niin bueno! :D

    VastaaPoista