keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

In the Rain -tapetti

Muistatte varmaan, että meidän tytön huoneessa tehtiin pari viikkoa sitten hieman remppaa. Tummat raitatapetit ja beiget seinät saivat lähtöpassit ja tilalle tuli uutta vaaleaa tapettia ja seiniin valkoista sekä pikkuisen pinkkiä. Kyllä muuten huone valaistui!

Tapetiksi valikoitui Ferm Livingin In the Rain -tapetti, blogiyhteistyönä Tapettikauppa.net:n valtavasta valikoimasta, jo viime syksynä. Meillä vähän vaan kesti saada tapetti seinälle, kun ensin piti huoneesta hoitaa tuo maalausurakkakin ja lisänä savupiipun ja seinän yhtymäkohta vaati vähän järeämpää käsittelyä sillä se oli lämpövaihtelun vuoksi hieman rakoillut.

Ihastuin tapettiin tosi paljon ja vaikka en sitä livenä missään nähnytkään pientä tapettikirjasen palasta lukuunottamatta niin luotto oli kova ja kyllähän se upea olikin. Oikeastaan vielä upeampi seinällä kuin osasin odottaakaan. 

Savupiipun ja seinän syvennykseen maalattiin sitten ihan tytön omasta toiveesta pinkki kaistale ja täytyy kyllä sanoa, että oli aika hyvä veto vaikka ensin olin vahvasti sen valkoisen kannalla. Nyt valkoiset kirjahyllyt ja sänky erottuvat taustastaan paljon paremmin kuin pelkkää valkoista seinää vasten olisivat. 









Kuten varmaan huomaatte on huone kuitenkin vielä aikalailla vaiheessa. Huoneessa ennen majaillut lipasto sai lähtöpassit tulevaan vauvan huoneeseen ja nyt tilalle tarvittaisiinkin jonkinlainen säilytyskaluste. Haaveissa on ollut se 60-luvun liinavaatekaappi, mutta kun sellaista ei mistään ole vastaan tullut niin täytyy varmaan alkaa etsiä muita vaihtoehtoja. Toisaalta tyttö tarvitsisi hieman tankotilaa niille paremmille mekoille, kun tällä hetkellä sitä on yhteensä nolla metriä ja tuo liinavaatekaappi ei oikeastaan siinä asiassa auttaisi yhtään. Neidin huoneessa on tosin nurkassa 120 cm leveä liukuovikaapisto, johon ehkä saisi jollain tapaa järjestettyä sitä tankotilaakin. Tosin tankoa ei siinä kaapissa tällä hetkellä ole, vain pelkkiä hyllylevyjä elfa-kannakkeilla. Leluja kaappiin mahtuu kyllä hyvin (ainakin toistaiseksi kun ne enimmät leikit suoritetaan alakerrassa), joten mitään varsinaista kiirettä ei säilytyskalusteella ole, mutta se on vain tämä malttamaton mieli joka tahtoisi valmista nytjaheti. 

Mielessä on postausta huoneeseen suunnitelluista kalusteista ja muista muutoksista, kunhan vaan ehdin sitä toteuttamaan. 

Mitä mieltä muutoksesta näin välivaiheessa?

12 kommenttia:

  1. Oikein kivalta näyttää jo nyt ja ihana tuo tapetti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjut! <3 Tapetti oli kyllä rakkautta ensisilmäyksellä. Tyhjäähän huoneessa vielä on, mutta ehkä se on kiva nauttia välillä siitäkin, että lastenhuone on väljä. :D

      Poista
  2. Aivan ihana tapetti :) Kaihoisasti täällä katselen toisten remppaa ja muutoksia, omat kun vielä siintää tulevaisuudessa makkarin ja tyssin huoneen osalta.. Mutta ihana fiilistellä toisten tuloksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Lotta! <3 Hyvin kun suunnittelet ja fiilistelet nyt valmiiksi niin sitten on ihana päästä rakentamaan uutta. <3

      Poista
  3. kiva tapetti, ei liian värikäs.

    VastaaPoista
  4. Hei, hieno huone tuli, varmaan oma 3v tyttönikin viihtyisi siinä :)
    meillä on alkamassa raksaprojekti toukokuussa ja kovasti mietitään jo sisustaa ym. meillekin tulee 2-puoleinen takka ruokatilan ja oh: väliin. teillä on aivan ihana tuo takka. onko siinä avattavat luukut molemmin puolin? kuinka pitkä etäisyys takasta on ruokapöytään? kuinka monta neliötä teidän keittiö+ruokatila ja sitten oh on? ihana koti teillä! vähän saman tyyppinen(tosin puutalo) tulee meidän koti olemaan. takasta kaavaillaan vähän tuon tyylistä ja kun pohjapiirrustuksesta on hankala arvioida mittoja niin siksi kyselen sinulta:)
    hyvää loppuodotusta ja kiitos etukäteen vastauksestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi! <3

      Takassa on tosiaan avattavat luukut molemmin puolin. Toisella (olohuoneen) puolella on hissiluukku, josta puut asetetaan sisään ja takka sytytellään. Toisella puolen taas sitten ihan saranalla toimiva avattava luukku toisen takkaluukun puhdistusta varten, hissiluukkua kun ei pysty siivoamaan jos se on auki. :)

      Takasta on ruokapöytään noin 1,5 metriä. Kyllähän pöydässä istujalla tulee hieman lämmin jos takassa oikein kunnolla puuta hehkuttaa, mutta harvemmin on ollut niin paljoa pöytävieraita juuri sillä hetkellä kun takka on ollut täydellä teholla, että kenenkään olisi siinä tarvinnut pitkään istuksia.

      Meillä keittiössä on neliöitä 12,5, ruokatilassa 12 ja olohuoneessa 30,5. Piti oikein tarkistaa pohjapiirroksista, sillä en muistanut niitä alkuunsakaan. :)

      Kiitos kommentistasi ja kannustavista sanoistasi! Toivottavasti vastauksestani oli sinulle jotain hyötyä.

      Poista
  5. Moi!

    Onpa ihana tapetti.. :) Voisitko ajatella että kauniit mekot olisivat esillä? Itse "nikkaroin" 2-vuotiaan tyttäreni huoneeseen tangon hyllynkannattimien väliin, jossa kauniit vaatteet ovat esillä henkareissa. Muistaa käyttääkin useammin kun ovat esillä... :) Tulipa vaan mieleen.. :)

    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! <3 Itseasiassa olen tuota asiaa hieman pyöritellyt, mutta juuri nyt tuntuu, että en ole ihan varma onko huoneessa tarpeeksi tilaa tuollaiselle vaaterekille. Olisihan se oikeasti todella ihana, kun kauniit mekot olisivat esillä ja varmasti käyttöä tulisi paljon enemmän. Tosin tällä hetkellä uskon, että mekot eivät ehtisi kauaa henkareissa roikkumaan kun ne otettaisiin kaikki samantien alas ja testattaisiin. ;D

      Poista