Hurmaava neiti

Meidän nuori neiti neiti täytti pari päivää sitten 9kk. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, mutta aika tuntuu nykyään kuluvan kuin siivillä. Neiti E on kasvanut ja kehittynyt melkoisesti tuosta viimekertaisesta kasvupäivityksestä blogiin. 

Pian edellisen päivityksen jälkeen neito alkoi ryömiä ja nyt ryömintä on jo kehittynyt konttaukseksi. Tukea vasten noustaan ahkerasti seisomaan ja pöytää kierretään kävellen. Toissapäivänä tyttö keksi, että kun jakkaraa työntää edellään voi sen avulla kävellä kotona ees taas. Melkoista vauhtia siis on viime viikkoina ja päivinä pitänyt. Lähes kaikki on kodin tasoilta ainakin siirretty vähän kauemmas ulottuvien pikku käsien tieltä, vaikka olenkin enemmän sitä mieltä, että lapsi pitää opettaa, että ihan kaikkeen ei saa koskea, mutta koska niitä silmiä ei ole selässä niin jotain on turvattava kauemmas tai korkeammalle siirtäen. Kotikuvissa ei siis lähiaikoina olohuoneen tasoilla nähdä kovinkaan upeita asetelmia.

Tuon 5kk päivityksen jälkeen myös neidille puhkesi ne alaikenestä pullottavat hampaatkin. Melkoisen kovan itkuisuuden ja kiinteästä kieltäytymisjakson päätteeksi. Noh, hetken aikaa hampaiden osalta olikin melko seesteistä. Yöt sujuivat mukavasti ja vihdoin juuri ennen minun leikkaustani päästiin sitten yösyötöistäkin eroon ja täydet yöt tulivat kuvioihin. Tätä iloa ei valitettavasti kuitenkaan kestänyt kovin pitkään. sillä yläleuasta alkoi kolmisen viikkoa sitten puskea lisää hampaita. Niitä päättikin tulla samalla kertaa sitten neljä (!!!) kappaletta ja taas yöt on olleet yhtä hulinaa. Yösyötötkin palasivat takaisin kuvioihin, kun eihän mikään muu auttanut kurjaan oloon kuin se rinta. Tosin öitä häiritsivät jo hetken aikaa myös tuo kova liikkeelle lähtö ja seisomaan, sekä istumaan nousemisen oppiminen. Eli täällä tarvitsisi siis uudelleen tehdä tuo yösyömisestä vieroitus. 

Kaiken kaikkiaan neiti on muuten erittäin tyytyväinen tapaus. Kasvoilla on enemmän kuin usein hymy, korvista korviin ja tyytyväinen jokeltelu on ihan kokoaikaista. Isosisko on edelleen se maailman paras juttu ja siskon katoamisesta vaikkapa omaan huoneeseen yläkertaan leikkimään seuraa iso itku. Taputtamisen jalon taidon pieni oppi muutama viikko sitten ja taisipa neiti eilen hurmata totaalisesti hymyllään ja uudella taidollaan myös muskariopettajan. :D On nämä pienet aika hellyyttäviä.

Niin ja hei, kyllä meilläkin niitä pääpantoja joskus suostutaan pitämään muutama sekunti... ;) 

Iloista torstaita!