torstai 12. joulukuuta 2013

O Tannenbaum

Tämä mamma viiletti eilen katsomaan Smaugin autioittamaa maata heti päiväseltään miehen kera. Olipa kiva muutos päivärutiineihin tehdä tuollainen päiväleffakeikka, kun siihen tarjoutui sopiva mahdollisuus. Tosin ilta vietettiin sitten tytön kanssa kaksistaan, kun mies oli työn puolesta juhlimassa. Eräs harmaita hiuksia aiheuttanut kirjoneuletyö(?!) pääsi vauhtiin, kun sain neidin yöunilleen ja samalla Netflix tarjoili Gossip Girliä. Mukava ilta siis takana. Tosin kello näytti puoli kahta kun kömmin peiton alle, eli työ imi mukaansa tehokkaasti - vielä yksi kierros -mentaliteetilla. 

Aiemmin illalla jatkettiin tytön kanssa toissapäivänä aloitettua kuusen koristelua. :D Sekös vasta hauskaa olikin. Tyttö asensi koristeita samaan oksaan sen kuin kerkesi ja äiti sitten nosteli niitä vähän muuallekin kun pienen silmä vältti. Ihan kaunis siitä tänäkin vuonna tuli. Se, että kuvissa tytöllä vaihtuu vaatteet kesken koristelun, johtunee siitä, että toiset kuvat on kuvattu edellispäivänä ja toiset eilen.  


Kuusenkoristelua oli myös todistamassa virallinen valvojamme.  En tiedä mikä tuolla kissalla on, mutta aina kun kuusi raahataan taloon niin kissa varaa paikkansa sen alta ja kehrää siellä kyyhöttäen aivan ekstaasissa. Onko muiden kissat yhtä hölmöjä?




Ja hei, huomatkaahan tuon kuusenkoristelijan tyylikäs kenkä-sukkamuoti. :D Vielä vähän liian isot punaiset pikkukengät piti saada puoliväkisin jalkaan, kun haluttiin hienostella.








Huomenna meillä on tiedossa tyttöporukan pikkujoulut nyyttäriperiaatteella. Odotan innolla mitä herkkuja meille oikein kannetaankaan ja tietysti iltaa kokonaisuutena. Ihanaa päästä rupattelemaan tyttöjen kesken. <3

Meinasin muuten laittaa meidän joulukuusen vastaukseksi Kaunein joulukoriste -haasteeseen, jonka olen saanut jo joitakin aikoja sitten Nordland 146:sta ja Kotona blogista, mutta sitten mieleeni tulikin eräs toinen esittelemisen arvoinen joulukoriste, joten säästelen tätä haastetta vielä. :)

26 kommenttia:

  1. Ihana jouluinen kuusi!! tykkään kovasti :) onko nuo jotku led jouluvalot? kuinka monen lampun setti? tahdon meillekin, vaikka mies on sitä mieltä että pitää laittaa kuuseen kynttilät.. taitaa tää kuva muuttaa hänen mielen! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Maikki! <3 Meillä on kuusessa nuo valot kiinteästi ja niitä on oikeasti aika paljon, sillä piti oikein käydä kuusen pakkauksesta tarkistamassa, että valoja pitäisi olla 700 kappaletta. :D Itse olen ollut jo jonkin aikaa sitä mieltä, että kuusessa kauniimmilta näyttää tälläiset pienet valot joita on melko paljon. Näyttää vähän kuin kuusi tuikkisi.

      Toivottavasti saat miehesi pään käännettyä! :)

      Poista
  2. Onks tuo kuusi sellainen, jossa on valot jo valmiina oksien kärjissä? :) Mistä tuo on ostettu? Tosi nätti kuusi, ja ihanasti koristeltu :) Tykkään erityisesti noista punaisista ruseteista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, valot ovat kuusessa kiinteästi, eli ei onneksi tarvitse joka vuosi virittää niitä. Melkoinen homma olisikin laittaa 700 valoa kiinni. ;D Kuusen olemme ostaneet vuosia sitten asuessamme Yhdysvalloissa, mutta luulisi saman tyylisiä kuusia jo saavan täältäkin päin. Myös nuo rusetit ovat matkanneet mukanamme valtameren yli. Tilasin niitä myöhemmin vielä lisää ystäväni kautta, sillä mielestäni ovat niin kivannäköisiä kuusessa. :)

      Poista
  3. Kaunis tuli, jokohan me alettaisiin Jampan kanssa viikonloppuna samoihin hommiin... meinaa vaan nuo muutkin joulukoristeet olla pienen miehen mielestä vähän turhan hurmaavia... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sandy! <3 Ehdottomasti kuusi pystyyn vaan, niin ehtii siitä hetken nauttiakin sitten. :)

      Poista
  4. Aivan sairaan ihanan jouluinen ja näyttävä kuusi! juuri minun mieleinen. Ja hyvä kun valitsit tuon vihreän väriltään. Itsekin sain tuohon nurkkaan ihan pikkuruisen kuusen vähän joulumieltä tuomaan tänne koska en täällä kuitenkaan jouluani vietä sinänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Petu! <3 Kuusi on todellakin melkoisen näyttävä, eli yksinkertaisemman joulukoristelun ystävät eivät ehkä siitä niin välitä, mutta itselle se kyllä tuo joulumielen pintaan. :) Minusta on aina ihana laittaa kuusi hyvissä ajoin, sillä kun mekin yleensä vietämme joulun mummolassa, niin saadaan kotonakin vähän nauttia siitä joulun tunnelmasta.

      Poista
  5. Kerrassaan ihana kuusi! Tuntuu siltä, että nykyään on kovasti paljon vain hopeisia ja valkoisia koristeita kuusessa, mutta teidän kuusenne osoittaa sen, että punainen kuuluu kyllä jouluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofie! :) Itselläni on ollut myös melko pitkään kausi, jolloin tahdoin kuuseen juuri myös niitä hopeisia ja valkoisia koristeita, mutta parina viime vuonna on tuo punainen lyönyt itseään takaisin. Olen ihan samaa mieltä kanssasi, että punainen on NIIIN joulun väri, ihan niinkuin tontun nuttu. <3

      Poista
  6. Aivan ihana kuusi! Ja pieni koristeliju ja kurnusimppu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meme M! <3 Nämä kaksi koristelussa mukana hääräilijää ovat kyllä melko suloisia tapauksia! :)

      Poista
  7. Tosi kaunis kuusi! Oi ihanaa, oikea joulu <3
    Minä tässä viikon aikana melkeen olen jo unohtanut koko joulun saapumisen, kun viikko on mennyt ihan vauvahuuruissa. Minusta tuli juuri ihanan prinsessan täti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos littleB! :) Ja valtavasti onnea tuoreelle tädille! <3 Pienet vauvat on niin, ah. <3

      Poista
  8. Upea kuusi! Ihanan runsas koristelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! <3 Mulla on joulukuusen kanssa ollut aina periaate, että enemmän on parempi! :D

      Poista
  9. Apua miten kaunis kuusi! Nyt pitää sanoa, että ottaisin tuon kuusen meille ihan asap, vaikka muuten en punaista väriä joulunä käytäkkään. Tämä kuusi on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Johanna L. <3 Kuusi on kyllä minunkin lempparijuttuni meidän joulukoristelussa ja on tosi kiva kuulla, että se kelpaisi muillekin. :)

      Poista
  10. Oih, ihan kuusi!! Minäkin olisin kiinnostunut tietämään mitkä noi kuusen valot on? :) Tahto meille samat!

    Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! :) Nuo valot ovat kiinteästi kuusessa kiinni. Samanlaiseen tunnelmaan pääse varmasti ostamalla tosi ison led-sarjan (tai sellaisen jonka voi jatkaa), sillä tuossa meidän kuusessa on valoja 700 kappaletta. Tosin varmasti vähän vähemmälläkin saa jo näyttävää aikaiseksi. :)

      Poista
  11. Täydellinen kuusi, koti sekä niiin kauniita ja inspiroivia kuvia! Jään innolla lukemaan tulevia postauksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas tosi mukavaa kun löysit blogiini ja jäit lukijaksi! <3

      Poista
  12. Ihana kuusi ja varsinkin nuo rusetit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos LadyBlue! <3 Nuo rusetit ovat aikaisemminkin saaneet kehuja, samanlaisia kun ei tahdo täältä päin löytää. Omamme olen ostanut aikoinani Yhdysvalloissa asuessamme ja tilannut vielä ystävän kautta niitä lisää vähän eri värisenä. :)

      Poista
  13. Oih,kuin sadusta! Tosi kaunis somistelu,ja nuo valot kyllä kruunaa joulupuun! -Maria

    VastaaPoista
  14. Ihan mielettömän upea kuusi ja kauniit koristeet. :)
    Paras oli kyllä noi neidin kengät, ihana.
    Ja virallinenvalvoja, hän on kyllä ihan samanlainen kuusen alla oleskelija, kun meidän edesmenneet kissat. ;)

    VastaaPoista