lauantai 12. heinäkuuta 2014

Olohuoneen mattoratkaisu + kesäilme

Tämä kahden lapsen äitinä olo on vaatinut pientä opettelua ja hienosäätöä, mutta kyllä tässä pikkuhiljaa alkaa päästä jyvälle siitä miten tietyissä tilanteissa on paras toimia. Olen laiminlyönyt blogia ihan kauheasti, mutta ehkä syykin on melko hyvä. Ensin lapset ja oma jaksaminen, sitten vasta blogi. Vaikka voin kyllä sanoa, että vieroitusoireet ovat olleet melkoisia. ;D Olen niin kovasti kaivannut koneen ääreen näpyttelemään ja kameran taakse kuvailemaan. Onneksi tuolla miehellä alkoi nyt neljän viikon kesäloma, joten omaa aikaa jää luultavasti aiempaa enemmän.

Neitokaisemme vaan on osoittautunut melkoiseksi läheisyysriippuvaiseksi ja päiväunien nukkumisen kanssa on ollut melkoista tuskaa. Niitä kun kaikkein mieluiten nukuttaisiin vain sylissä ja kun olisi myös tuo toinen neitonen huollettavana niin yhtälö ei ole kovin helppo. Vaunulenkeillä saattaa nukahtaa noin tunniksi, mutta kun vaunujakaan ei ihan koko päivää ehtisi työntelemään. Seuraavaksi onkin testissä kantoliina, jospa se vähän helpottaisi näitä päiväunia niin, että minäkin ehtisin tehdä jotain muuta kuin olla makuualusta. ;)

Viimeksi taisin mainita, että jotain kauan harkittua on saatu viimein tilatuksi. No ehkä joku arvasikin, että meille oli tulossa olohuoneen matto. Sitä kun olen pähkäillyt kerran jos toisenkin. Päädyttiin niin monen muun tavoin Linie Designin Asko Mixed mattoon ja en kyllä voisi olla yhtään tyytyväisempi valintaan. Matto näyttää ja tuntuu laadukkaalta, lisäksi se tuntuu sopivan olohuoneeseen paremmin kuin osasin toivoakaan. Vai mitä mieltä te olette? Tässä hieman vertailupohjaa edelliseen tyyliin.










Olohuoneessa on nyt mielestäni juuri sopivan kesäinen ilme, kun sohvatyynytkin valikoituivat vihreän ja tuollaisen iloisen kirjavan värisiksi. Lisäväriä tuo tietysti tuon pienen kuvausassistentin puuhamatto, jossa aina välillä viihdytään pieni hetkinen. Nuo kirjavat lelut ja mobile ihan selvästi jo toista kiinnostavat kovasti. <3

13 kommenttia:

  1. Tosi kaunis matto! Ja muutenkin raikas kesäilme tosiaan :-) Kyllä se elo lasten kanssa onneksi ajan kanssa helpottuu, pari ekaa kuukautta on varmaan ne haastavimmat. Seuraavien muksujen kanssa on aina sitten jo vähän helpompaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyde!<3

      Niinhän se on, että ajan kanssa helpottuu ja varmasti seuraavien kanssa on jo huomattavasti helpompaa. :D

      Poista
  2. Tämä matto on niin kaunis, hienosti sopii teille. (Sopisi meillekkin!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo matto kyllä todella kiva. Eikä haittaa että on hieman useammassa blogikodissa näkyvillä, koska on kuitenkin niin neutraali. Tykkään tosi paljon! :)

      Poista
  3. Vau! Kyllä sopii hyvin! Mä kanssa olen tykännyt matosta tosi paljon, ei kauduta yhään sen osto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla ettei maton osto ole kaduttanut. Toivottavasti tämä on pitkäikäinen hankinta. :)

      Poista
  4. Meidän nyt jo tosi iso neiti tahtoi myös vauvana nukkua päikkärit vain sylissä. Kehitin siihen lopulta sellaisen ovelan kikan, että otin vauvan syliin tyynyn päällä. Tyynyn vauvoineen pystyi sitten laskemaan sängylle ilman että uinailija heräsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvä vinkki. Vähän samantapaista olen yrittänyt, mutta makuupussin kanssa. Tuossa on kuitenkin se paha, että näillä hellekeleillä se on vähän liian kuuma yhdistelmä.

      Poista
  5. Tosi kaunis olohuone ja niin kesäinen :) minua kiinnostaisi mistä teidän sohva on ostettu ja nuo tuolit? Ja onko ne nahkaa vai kangasta. Meillä on sohvan osto edessä ja joku kiva tuolikin ois ihana :) kesäisin terveisin Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! <3

      Meidän sohva on Furninovan Boogie ja omamme ostin pari vuotta sitten Kodin 1:ltä. Nojatuolit ovat Ikean Tirup tuolit valkoisella nahkapäälisellä. Ollaan tykätty molemmista tosi paljon. :)

      Poista
  6. Supertyylikkäät ja raikkaan kauniit tyynyt! Mattovalinta on tosiaan osunut nappiin myös :).

    Ja mitä blogin laiminlyöntiin tulee, olet oivaltanut asian laidan juuri kuten sanoit - ensin tärkeät asiat, sitten bloggaus. Kyllä me täällä mukana pysytään vaikka toisinaan hiljaista olisikin <3

    Iloista uutta viikkoa koko perheelle!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Jutta! <3 Olipa erittäin kiva kuulla, että mukana pysytte vaikka välillä blogi on hipihiljaa. <3 Kyllä täältä taas välillä jotain kuuluukin. :)

    Ihanaa viikkoa myös teille! <3

    VastaaPoista
  8. Tuo on niin mun lempparimatto!!! <3

    VastaaPoista