perjantai 25. heinäkuuta 2014

Vesi kielellä

Oltiin tällä viikolla kuumuutta paossa mummolassa ilmalämpöpumpun ihanan viilennyksen ja uima-altaan äärellä. Nyt kyllä ihan vakavasti harkitaan samanlaista ilmalämpöpumppua meillekin. Harmi kun tuli silloin rakennusvaiheessa nuukailtua sen ilmastoinnin kanssa ja näin kesäisin se aina kostautuu. Kivitalo kun kuumenee, niin se ei ihan heti viilenekään sitten. Tuulettimia on yritetty pyörittää, mutta tuntuu, että niillä ei saa kuin kurkkunsa kipeäksi. Mitä hyviä viilennyskeinoja teillä on?

Palataan ajassa nyt vielä viime viikonloppuun ja Pikku-E:n ristiäisiin. Meillä on ollut tapana tarjota ristiäisissä vieraille ruoka, sillä iso osa vieraista saapuu suhteellisen pitkän ajomatkan päästä. Rakastan tuota juhlien laittamista, sitä hyörinää, pyörinää ja suunnittelua. Tosin tällä kertaa olin hieman purjeessa kun uhmaiselta kolmevuotiaalta ja tissihimoiselta pieneltä sankarilta ei oikein tahtonut aikaa riittää sille puuhalle. Onneksi on tuo ihana auttava mies, joka kiltisti sohvalta imetyksen lomasta huudeltujen ohjeiden mukaan teki sen minkä pystyi ja vähän ylikin. 

Ruuassa luotettiin simppeliin ja melko kevyeen. Keveä kesäinen salaatti leipäjuustolla ja rypäleillä, couscoussalaatti, lihapullat, uudet perunat ja silli, sekä juustolautanen. Kahvipöydässä komeili täytekakku vadelma-mascarpone täytteellä, Ellen Svinhufudin kakku ja Siken maailman paras suklaakakku, lisänä oli kahdenlaisia keksejä. 


 




Olohuoneeseen on muuten löytänyt jotain uutta ja kivaa, vilauksen saattaa nähdä tuolla edellisessä postauksessakin. Mutta, siitä paremmin viikonlopun aikana, jolloin saan tarjota myös teille jotain tosi kivaa! Palataan siis asiaan! 

2 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää teidän tarjoilut! Ja toi tapetti, se on mun listalla "sit sinne seuraavaan taloon", pitäis vaan päättää että mihin huoneeseen, vaiko kaikkiin :-D

    VastaaPoista
  2. Ilmalämpöpumppu on ehdottomasti se seuraava isompi investointi! Nyt on tuntunut sisällä tosi tukalalta. Namskis mitä kakkuja :)

    VastaaPoista