lauantai 7. kesäkuuta 2014

Vaaleanpunaista unelmaa

Eilen pääsin illalla pienelle happihyppelylle koiraa ulkoiluttamaan. Mikä ilma ulkona olikaan, sade oli saanut ilman ihanan hapekkaaksi ja raikkaaksi, linnut lauloivat kuin viimeistä päivää ja kukat tuoksuivat. Nappasin pientareelta muutaman lupiinin mukaani ja kuinkas muuten sattuikin, että mukaan valikoitui vain vaaleanpunaisia. ;) Täällä elellään siis melkoisen vaaleanpunaisessa vauvakuplassa tällä hetkellä.

Elo pienen tytön kanssa on lähtenyt liikenteeseen oikein hyvin. Pieni on tuntunut oikein tyytyväiseltä ja kasvukin on ollut hyvää. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen imetyskin on lähtenyt toimimaan päivä päivältä paremmin ja se on kyllä saanut tämän äidin erittäin onnelliseksi. 

Tänään meillä tehdään hieman pihatöitä, tai no mies tekee isäni kanssa, me naiset huolehdimme ruokahuollosta ja näistä kahdesta tyttösestä. Toivotaan, että pojat saavat paljon aikaiseksi ja saan teillekin kuvamateriaalia jaettavaksi mahdollisimman nopeasti.






Herkän hempeää lauantaita! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti