maanantai 27. huhtikuuta 2015

Linnut liinassa

Viikonloppuna vietettiin miehen kanssa aikaa ihan kaksin, kun suunnattiin pääkaupunkiin Indiedaysin blogikarkeloihin. Siskoni tuli meille lapsenvahdiksi ja hieman tämä äiti murehti kyllä, miten tuo nuorempi tyttö suostuu "vieraan" hoidettavaksi ekaa kertaa ihan kokonaiseksi, mutta hyvinhän se keikka meni. Taidetaan pyytää jatkossa lastenvahti paikalle vähän useamminkin, sillä kyllä tuo pieni hetki vain aikuisten kesken virkisti melko tavalla. :)

Kotona onkin ollut pari viime viikkoa hieman normaalia kaoottisempaa, sillä vanhempi tyttö oli vatsataudissa ja kärsittiin siitä me vanhemmatkin oma osamme. Olin myös tyttöjen kera mummoloimassa ja nuuskuttelemassa pienen pientä poikavauvaa, joka saapui sukuumme. <3 On nuo pienet melko vastustamattomia.

Ruokatilan kevätilme on tällä hetkellä melko synkkä, mutta vaihtelu virkisti ja pöytä sai päälleen Kodin1:ltä hyvällä alella löytyneen Ivana Helsingin mustavalkoisen lintukuvioisen pöytäliinan. Olin lähtenyt kyllä alunperin hakemaan kernipintaista liinaa, joka ajaisi asiansa lapsiperheessä vähän paremmin, mutta haluamani kangas oli loppu. Menköön siis tämä nyt toistaiseksi. 





Miten ihmeessä tämä aika kulkee näin nopeaan, tällä viikolla on jo vappu! Kesäkin on ihan nurkan takana, vaikka siltä ei juuri ole vielä tuntunut. Takapihalla vihdoin viimein kukkivat krookukset silti kertovat muuta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti