tiistai 27. lokakuuta 2015

Viima pöydässä

Viime viikolla sorruin mainoksen orjaksi ja tilasin Kodin ykköseltä edullisesti vahakangasta pöytäliinaksi. Pikkulapsiperheessä käsittelemättömän (tai no öljyä pinnassa on) puupöydän käyttö on hieman hazardialtista. Toki siinä on aina pitänyt pitää jonkinlaiset tabletit  ja välillä liinakin, mutta olen vähän kaihtanut vahakangaspöytäliinoja. Nämä uudet kernipintaiset liinat ovat onneksi kuitenkin aika kaukana niistä lapsuudenaikaisista muistoista kesämökin pöydän päällä pidetyistä sini- tai punaruudullisista kovista vahakangasliinoista ja kuviotkin ovat aika kivoja. 




Tämä sama Viima-vahakangas (löytyy myös ihan tavallisena kankaana, sekin alessa) näyttäisi olevan vielä nytkin alessa ja hinta ei päätä huimaa, 6e/metri. Nyt jännätään, pysyykö liina hyvänä miten pitkään. 

Me oltiinkin tyttöjen kanssa pitkää viikonloppua mummolassa ja tänään palattiin kotiin. Olipa taas kyllä melkoisen voimaannuttavaa, maaseudun rauhassa, ilman sen kummempaa ohjelmaa tai aikataulua, lasten kanssa puuhaillen ja ulkoillen. 

1 kommentti:

  1. Oi, näyttääpä kivalta. Itselläni myös muistot noista lapsuuden vahakankaista ja niinpä en ole kotiini ostanut. Toki nykyään kankaat on aivan erilaisia ja näköjään kovoja kuosejakin löytyy. Täytyypi katsoa jos meillekin kotiutuisi, olisi tosiaan kätevä lapsiperheessä. Mukavaa lokakuun viimeistä viikkoa! Kaisa

    VastaaPoista