torstai 14. huhtikuuta 2016

Voihan pasta!

Vaihteeksi ruokajuttuja kehiin. Sarjassamme on keskitytty viimeaikoina helppoihin ja nopeisiin ruokiin ja samalla linjalla jatketaan jälleen. Mihinkään muuhun kun ei tällä hetkellä energiat tai aika tahdo riittää, mutta mausta ei silti tahdota karsia. 

Yksi simppeleimmistä ja ehkä samalla myös parhaimman makuisista pasta-annoksista mitä meidän keittiössä valmistuu on tämä superhelppo voipasta kera runsaan sitruunamehun. Ihan tarkkaa ohjetta ei ole antaa, kun yleensä mennään vähän mututuntumalla, mutta viitteitä ainakin, jokainen saa tehdä oman makunsa mukaisena. 



VOIPASTA

Pastaa
Voita
Valkosipulia
Sitruunan
Persiljaa
Parmesania tai Grana Padanoa
Suolaa

Laita pasta kiehumaan, pilko pari valkosipulia pieneksi ja laita pannulle reilusti voita sulamaan (sanoisin, että sellainen 25-50g). Valkosipulit voihin muhimaan (mieto lämpö), samalla leikkele nippu persiljaa pieneksi ja purista sitruunan mehu (voit raastaa myös kuorta mukaan). Lisää noin puolet persiljasta voin ja valkosipulin joukkoon. Kun pasta alkaa olla sopivaa, nosta kauhalla keitinlientä yksi tai kaksi kauhallista voin joukkoon. Lisää sitruunamehua (ja kuoriraastetta) + suolaa oman maun mukaan. Sekoita pasta joukkoon. Kauho lautaselle ja raasta pinnalle parmesania tai grana padanoa, sekä heitä lautaselle lisää persiljaa. Nauti!



2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Pastaa (tuota teidän reseptiä) voisi kokeilla joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Suosittelen kyllä testaamaan tätä, sillä on kyllä ihan omia pastasuosikkejani ja niin yksinkertaisen simppeli ohje. 😊 Itse pidän tästä reilusti sitruunaisena, mutta maistuu hyvältä vaikka sitruunaa ei olisi niin paljon.

      Poista