keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Vitamiinia vessassa

Vaikka muualla asunnossa väriä ei vielä ole kevättä kohti paljon lisätty niin wc:ssä sitä kuitenkin jo löytyy. Kyllästyin aneemisuuteen ja laitoin kirkkaimmat pyyhkeet mitä kaapista löytyi. Piristi kummasti. Tyttökin oli pyyhkeistä ihan haltioissaan ja sanoi heti, että 'VAU, upean väriset pyyhkeet, äiti!' No niinpä, olen kyllä samaa mieltä! Vitamiinit tarttuu heti kun nuo näkee. :D





Vaikka tänään sattuukin olemaan Runebergin päivä niin me leivottiin tytön kanssa kierrepullaa kahdella eri täytteellä. Runebergin tortut ei ole ihan niin kovia suosikkeja tässä taloudessa. Pullat sitävastoin tekee kyllä aina kauppansa. Ah, tuoretta pullaa ja kylmää maitoa. Ei sen voittanutta.

PS. lehtiarvontaan on vielä aikaa osallistua parisen päivää! Klik, klik!

tiistai 4. helmikuuta 2014

Hempeä helmikuu

Kotona ei ole juurikaan tapahtunut alkuvuonna mitään sisustuksellista, eikä nytkään voi oikein sanoa, että mikään kovin iso mullistus olisi käynyt kylässä, mutta joskus pienikin juttu hoitaa tehtävänsä. Pirteät kevätvärit kutkuttelevat takaraivossa, mutta vielä on tuntunut niin aikaiselta sellaisia esille laittaa, ainakaan kovin isossa mittakaavassa. Helmikuu sopii kuitenkin aika mainiosti pienelle hempeilylle, joten kaivelin kaapista esille viime vuonna alesta löytyneen hempeääkin hempeämmän vaaleanpunaisen röyhelötyynyn ja vaihdoin pöydällä olevaan lyhtyyn vaaleanpunaisen kynttilän ja sen seuraksi muutama vaaleanpunainen tuikkukuppi.  Johan on hempeää. Vaaleanpunainen sopii kuitenkin aika kivasti harmaan, valkoisen ja mustan seuraan. Etualalla tönöttää muuten toistaiseksi ainoa tämän vuoden aleostokseni, rottinkinen rahi lähti matkaan Ikean alesta erittäin hyvällä aleprosentilla. 




Lopuksi vielä pieni kertaus siihen, miten pienessä hetkessä siististä olohuoneesta saadaan aikaiseksi jotain ihan muuta. Joululahjaksi saadut barbit ovat aika kova juttu.


Me palailtiin tytön kanssa vasta myöhään illalla mummolasta, joten nyt tuntuu kyllä ihan maanantailta. Äidillä tuntuu olevan päällä melkoinen kestoväsymys, joten ensiviikon neuvolassa pitää kyllä hemoglobiinitasoihin tehdä pieni tarkistus. Masuasukista on sukeutunut melkoinen yöliikkuja, joka kyllä pitää äitiä hereillä jos en ehdi nukahtaa ennen shown alkua ja toisaalta hyvän nukkumisasennon löytäminen tuntuu olevan vähän työn ja tuskan takana. En muista, että esikoista odottaessa olisin nukkunut ihan yhtä levottomasti vielä tässä vaiheessa raskautta. Eli saattaa katkonaisilla yöunillakin olla osuutta väsymykseen. 

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Loppuunmyyntiä koluamassa

Yhteistyökumppanini Minimintissä on tällä hetkellä menossa hurja loppuunmyynti, sillä ikävä kyllä yritys lopettaa toistaiseksi toimintansa. Tosin nyt kannattaa olla haukkana paikalla, sillä ale on parhaimmillaan -80% kun koko varasto myydään pois. Osasta tuotteista on enää hajakokoja jäljellä, mutta jos oikea osuu kohdalle niin tilausta vetämään vain.

Poimin muutaman omaan silmääni osuneen tuotteen, joita ainakin vielä minun katsellessani varastosta löytyi.



1. Jumina Fairytale Farkkumekko Normaali hinta: 56,90 € Erikoishinta: 22,90 €
2. Petit Nord Desert Boot, rose Normaali hinta: 87,90 € Erikoishinta: 35,16 €
3. Racoon Välikausitakki, sininen tähtikuvio Normaali hinta: 89,95 € Erikoishinta: 42,90 €
4. Metsola Multicolor Mekko Normaali hinta: 55,90 € Erikoishinta: 29,90 €
5. Hust & Claire Check Toppatakki, bark brown Normaali hinta: 119,95 €  Erikoishinta: 59,90 €
6. Petit Nord Sisäjalkineet, fur zebra Normaali hinta: 59,90 € Erikoishinta: 23,96 €
7. Guess Check Cotton Paita Normaali hinta: 66,50 € Erikoishinta: 32,90 €
8. Bisgaard Nauhalliset Saappaat, cacao Normaali hinta: 135,00 € Erikoishinta: 54,00 €
9. Jumina Sunshine Mekko Normaali hinta: 52,90 € Erikoishinta: 24,90 €
10. Elodie Details Lasten Hattu, Retro Revolution Normaali hinta: 29,90 € Erikoishinta: 15,00 €
11. Bisgaard Kumisaappaat, vaaleanpunainen Normaali hinta: 31,90 € Erikoishinta: 12,76 €

Me lähdetään juuri eväiden kanssa pulkkamäkeen. Ihana sunnuntai! <3


* Yhteistyössä Minimint

perjantai 31. tammikuuta 2014

Ensimmäiset hankinnat uudelle vauvalle

Enhän minä sitten eilen ehtinytkään blogin pariin tai olisin ehkä ehtinytkin, mutta kun tarvitsemani kuvat olivat edelleen illalla ottamatta, niin tänään sitten paremmalla onnella. 

Lupasin kertoa mitä löysin niin erittäin hyvällä tarjouksella silloin keskiviikkona, että melkein tärisin. :D No ensimmäiset hankinnat uutta vauvaa vasten on nyt tehtynä. <3 Nyt kun toinen lapsi on kyseessä, niin ei juurikaan tarvita mitään uutta, mutta toisaalta tätäkin pientä varten tahtoisi ostaa jotain mikä olisi ihan häntä varten hankittu, ettei ihan kaikki olisi sitä isosiskolta perittyä. Yksi tälläisistä suunnittelun alla olleista ostoksista oli Stokken Sleepi Miniin sellainen reunasuoja ja ehkä uusi uudinverhokin mielessä kummitteli.

Kuinka ollakaan paikallisessa Kodin 1:ssä oli iso remontti menossa ja osa tavaroista oli poistomyynnissä ihan hävyttömän halvalla, niin myös Stokken sänkyihin lakanoita, uudinverhoja ja reunapehmusteita. Esikoisen kanssa en millään raaskinut tuollaista reunapehmustetta ostaa, kun hinta oli mielestäni aika melkoinen -> 70 e. No mutta nyt lähti reunapehmuste ja kasa lakanoita sekä kaksi uudinverhoa mukaan hintaan 5 euroa/kpl. Ihan hyvä ale sanoisin. :D




Toinen uudinverho on kyllä vaaleanpunainen, mutta jos nyt niin on, että poika on tulossa, niin eiköhän sille koti jostain löydy. Sänkykin on hetken majaillut tuossa yläkerran aulassa, kun neitonen sai vihdoin sen "isojentyttöjen sängyn" ja saatiin pinnasänky muuttaa pienempään kokoon uutta tulokasta varten. Ehkä sitä pikkuhiljaa voisi alkaa taas mallailemaan makuuhuoneeseenkin. Kolmisen kuukautta on melko lyhyt aika. <3

Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia hankintoja te olette joutuneet tekemään pikkukakkosia tai -kolmosia (tai ihan kuinka monetta lasta vain) varten? Onko kaikki ollut perittyä, vai onko jokainen saanut jotain ihan omaa?

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kesä mielessä lastenvaatteissa

Täällä on viikonloppu ja alkuviikko taisteltu kuumeisen lapsen kanssa ja podettu itse lievää, mutta hyvin ikävää vatsaflunssaa. Kaiken lisäksi miehellä on ollut työn puolesta menoa joka ilta, joten mamma on aika väsynyt. Tänään kuitenkin pääsin helpottamaan mökkihöperyyssyndroomaani Kodin 1:seen sillä välin kun mies ja tyttö lähtivät muskariin. <3 Jotain uutta kotiin oli mielessä, mutta ihan sitä ei vastaan kävellyt. Jatketaan siis sen osalta vielä etsintöjä. Jotain muuta mukavaa kyllä ostoskoriin löysi ja ERITTÄIN sopuisaan hintaan, mutta niistä paremmin vaikka huomenna. 

Tänään ehdin jopa kurkkaamaan jo jokin aika sitten kotiin kannetun H&M:n kevät/kesäkuvaston. Lähinnä kylläkin katselin tuota kotipuolta ja lastenvaatteita. Innostuinkin sitten kokoamaan joitain silmääni osuneita lastenvaatteita oikein kollaasiksi asti. Vaihteeksi vähän raitaa, raitaa, raitaa ja mukaan pirteää pinkkiä sekä tummansinistä, ollapa jo kesä ja kärpäset. 



Ainakin tuo tennismekko ja farkkutakki on pakko saada kesäksi ja ehkä minun on parempi ne ostaa jo hyvissä ajoin, sillä ennakoin, että loppukevät/alkukesä voi mennä vähän muissa pörinöissä.


Kuvat/images: H&M