perjantai 31. tammikuuta 2014

Ensimmäiset hankinnat uudelle vauvalle

Enhän minä sitten eilen ehtinytkään blogin pariin tai olisin ehkä ehtinytkin, mutta kun tarvitsemani kuvat olivat edelleen illalla ottamatta, niin tänään sitten paremmalla onnella. 

Lupasin kertoa mitä löysin niin erittäin hyvällä tarjouksella silloin keskiviikkona, että melkein tärisin. :D No ensimmäiset hankinnat uutta vauvaa vasten on nyt tehtynä. <3 Nyt kun toinen lapsi on kyseessä, niin ei juurikaan tarvita mitään uutta, mutta toisaalta tätäkin pientä varten tahtoisi ostaa jotain mikä olisi ihan häntä varten hankittu, ettei ihan kaikki olisi sitä isosiskolta perittyä. Yksi tälläisistä suunnittelun alla olleista ostoksista oli Stokken Sleepi Miniin sellainen reunasuoja ja ehkä uusi uudinverhokin mielessä kummitteli.

Kuinka ollakaan paikallisessa Kodin 1:ssä oli iso remontti menossa ja osa tavaroista oli poistomyynnissä ihan hävyttömän halvalla, niin myös Stokken sänkyihin lakanoita, uudinverhoja ja reunapehmusteita. Esikoisen kanssa en millään raaskinut tuollaista reunapehmustetta ostaa, kun hinta oli mielestäni aika melkoinen -> 70 e. No mutta nyt lähti reunapehmuste ja kasa lakanoita sekä kaksi uudinverhoa mukaan hintaan 5 euroa/kpl. Ihan hyvä ale sanoisin. :D




Toinen uudinverho on kyllä vaaleanpunainen, mutta jos nyt niin on, että poika on tulossa, niin eiköhän sille koti jostain löydy. Sänkykin on hetken majaillut tuossa yläkerran aulassa, kun neitonen sai vihdoin sen "isojentyttöjen sängyn" ja saatiin pinnasänky muuttaa pienempään kokoon uutta tulokasta varten. Ehkä sitä pikkuhiljaa voisi alkaa taas mallailemaan makuuhuoneeseenkin. Kolmisen kuukautta on melko lyhyt aika. <3

Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia hankintoja te olette joutuneet tekemään pikkukakkosia tai -kolmosia (tai ihan kuinka monetta lasta vain) varten? Onko kaikki ollut perittyä, vai onko jokainen saanut jotain ihan omaa?

13 kommenttia:

  1. Kylläpäs teit huikeat löydöt ja todella hyvässä alessa!:) tuommonen lämmittää niin mieltä! :) Meille tulossa kolmas lapsi ja kerettiin myydä aikalailla kaikki pois, joten nyt on sitten osteltu turvakaukaloa,joka passaa meidän tuplavaunuihin ja myös kyseisiin vaunuihin vauvalle koppa. Vielä vaatepuolta pitäisi ostella ja innolla oo kun hankkimassa vaatetta pikkuiselle,kun edellisiltä olen myynyt pois, lapset siis 3v2kk ja 1v10kk. :) äitienpäivänä la. Minä kyllä Tykkään niin ostaa uutta pienelle ja tehdä, siksi ei haittaakaan,että muun edellisiltä raakasti kaikki pois. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin löytyi kyllä aika huikeaan alehintaan nuo! Ja kerrankin tarjolla oli juuri sitä mitä oli etsimässä. :)

      Meilläkin itseasiassa olisi uuden turvakaukalon etsintä ajankohtainen, sillä ajattelimme nyt panostaa kaukaloon, jonka saisi suoraan vaununrunkoihin kiinni. Helpottaisi esimerkiksi kauppareissuja aika huomattavasti. Meillä on vielä oikeastaan kaikki tytön vaatteet tallella, eli vaatetavaraa ei kovasti tarvita, ellei nyt sitten poikalapsi ole tulossa. Eli niitä en ole ihan tarkoituksella kovin paljoa ostellut. Minäkin kyllä pidän lastenvaatteiden ostelusta, mutta hamsteriluonne ei oikein anna periksi myydä entisiäkään pois. ;D

      Meillä muuten lasketut ajat ihan lähekkäin. :) Onnea sinulle odotukseesi! <3

      Poista
  2. Hei ja onnellista odotusaikaa sinulle ja perheellesi :) Ihana peti odottaa uutta tulokasta.
    Minulla on neljä lasta ja olen juuri tullut mummuksikin ;) . Kaikki neljä syntyivät kuudessa vuodessa. Vanhimmat lapseni ovat poikia ja neljäs nuorimmainen on tyttö. Alussa ajattelin, että kyllä se tyllerö voi velipoikien vaatteita käyttää. Ja käyttikin, noin kaksi viikkoa. Sitten kyllästyin! Koska tyllerö oli isokokoinen, päässä vain lumivalkea untuvatukka, niin kaikki tietysti luulivat häntäkin pojaksi. Isoveljet kun olivat melkein yhtä kaljuja ;) Eli voit päätellä tästä, että koko neitosen vaateparsi meni ihan uusiksi :) Heti kun mieheni tuli töistä kotiin, niin minä mamma läksin vaatekaupoille ja väri oli pinkki ja kuosi kukka ;) Oli hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! <3 Minulla tuttavaperheen äiti sai kolmanneksi lapseksi tytön ja vannoi, ettei laita tytölle koskaan housuja! :D Noh, on tytöllä kyllä joskus housutkin jalassa olleet, mutta melko hyvin lupaus on pitänyt.

      Lastenvaatteiden ostelu on todella ihanaa! Miten suloisia ne kaikki vaatteet ovatkaan ja ostaminen helppoa kun yleensä kaikki sopii. Vähän eriasia kuin itselle shopatessa. ;)

      Poista
  3. Meille syntyi syyskuussa toinen lapsi. Esikoinen on tyttö ja toinen poika, joten vaatteita on ostettu urakalla! :) Sisarusrattaat ostimme myös ja uuden turvakaukalon, koska olin entisen ehtinyt myydä pois. Rintapumpun vaihdoin parempaan ja kantamiseen ostin vielä rengasliinan. Siinäpä ne suurimmat hankinnat varmaan ovat olleetkin. Minustakin on kiva ostaa uutta myös vauvalle ja koska sukupuoli on eri, niin on ollut onneksi vähän pakkokin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole tietoa tulevan vauvan sukupuolesta, joten vielä ei tiedä pääseekö ostamaan poikavaatteita. Niitä tyttöjen juttuja kun jo löytyykin monta laatikollista. Tosin on se kiva myös jokaisella ostaa vähän jotain ihan omaa. Minkä voi sitten joskus luovuttaa vaikka omille lapsilleen. Tosin en osaa sanoa, kestävätkö nykyajan vaatteet yhtähyvin kuin silloin ennen vanhaan. Minä nimittäin olen pitänyt tytölläni jonkinverran minun vanhoja vauvan vaatteitani. :)

      Kantoliinaa minäkin olen miettinyt, mutta tarvitsisi vielä perehtyä asiaan hieman tarkemmin. Esikoiselle ostin aikoinaan sellaisen trikoisen kantoliinan, mutta olin ehkä vähän myöhään liikenteessä ja tyttö ei enää oikein viihtynyt liinassa. Mietin vain, että toimisikohan joku toinen malli paremmin omassa käytössä.

      Poista
  4. Vau, mikä löytö! Itse ompelin reunasuojat ja uudinverhon aikoinaan Stokken sänkyyn. Molemmille tuli ommeltua omansa huoneen väreihin sopiva setti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mummu ompeli esikoiselle uudinverhon, mutta en voinut nyt vastustaa kiusausta kun sain niin halvalla nämä. :D Voipa sitten vaihdella mielen mukaan. Reunasuojusta en alkanut itse ompelemaan, mutta nyt ei tarvitsekaan kun niin halvalla lähti.

      Poista
  5. Onnellista odotusaikaa! :)
    Täälläkin ilmoittautuu yksi kolmannen lapsen saava äiti. Esikoinen tulee jo 11-vuotta ja tytär täytyi marraskuussa 2-vuotta, kolmannen lapsen la on 3.6 ja sukupuolta emme saaneet tietää, joten nyt eletään jännityksessä loppu aika! Hankintoja en juurikaan ole tehnyt, sillä tytön kaukalo on tallella ja vaatteet myös. Tuplavaunut olen tilannut Emmaljungalta jokin aika sitten ja ne ovatkin ainoat hankinnat vielä. Sänky on 2-vuotta vanha, joten se käy vauvalle vielä oikein hyvin, sitteri kyllä täytyy hankkia uusi. Vaatteita aion hankkia vasta kun tiedämme sukupuolen... :) Ja kyllä minäkin tykkään ostaa uudelle tulokkaalle uusia vaatteita ettei ihan isosiskon perimissä tarvi kulkea! :)
    Olet kyllä tehnyt mielettömiä löytöjä huippu edulliseen hintaan! :))

    Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Heli! <3 Onnea myös sinun odotukseesi! :)

      Me emme taida tuplavaunuja ostaa, sillä esikoinen täyttää ensi syyskesällä 3. Jospa noihin jo kotoa löytyviin Emmaljungiin ostaisi sen seisomalaudan niin yritetään pärjätä sillä. Sitteri meiltä löytyy, tosin jokin toinen malli saattaisi olla toimivampi, mutta mietitään sitä sitten kun tuo pääsee käyttöön. :)

      Poista
  6. Meillä on tulossa kolmas, tyttö on 6 ja poika kohta 5 vuotta. Eipä sitä ole oikein mitään tullut säästettyä, kun ensin ajattelin, että meidän lapsiluku pysyy kahdessa :) Kaikki täytyy siis hankkia. Vaunut on ostettu ja muutamia vaatteita. Sänky ja työhuoneessa uudet tapetit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta ihana tilanne, että saat shopata uudet vauvantarvikkeet, mutta rahanmenoa se kyllä tietää. Eli siinä mielessä olen tyytyväinen, että meille ei tarvita isompia uusia hankintoja. Tosin sitten kyllä täytyy vierashuoneesta tehdä uudelle vauvalle oma huone, että eiköhän sitä uudistuksia saa tehdä tässäkin taloudessa. :D

      Poista
  7. Voi mikä ale! Jäiköhän niitä yhtään?

    -H

    VastaaPoista