tiistai 11. helmikuuta 2014

Olohuoneen mattodilemma, apua?!

Minua on jo pidemmän aikaa ahdistanut tuo meidän olohuoneen mattoasia. Sinälläänhän tuo olohuoneessa oleva Iskun alesta aikoinaan ostettu matto (joka näkyy esim. täällä) on ihan loistava. Pidän sen kuvioinnista ja värityksestä todella paljon. Kuviossa on kivaa graafisuutta, mutta se ei ole kuitenkaan ihan liian nähty. Ongelma vain on se, että se on pikkuisen liian pieni paikalleen. Olohuone nivoutuisi paljon paremmin paikoilleen hieman isommalla matolla. 

Meiltä löytyy kyllä tosi kiva ja oikean kokoinen tummanharmaa BoConseptin ryijymatto, mutta tällä hetkellä se ei oikein ole se optimaalisin vaihtoehto. Lattioilla kun pyörii useasti tytön barbikenkiä ja kaikkea muuta _tarpeellista_ pientä hilpetööriä (sormuksia, hiuspompuloita, pinnejä) jotka kivasti sotkeutuvat maton pitkiin hapsuihin. Toisaalta myöskään tuo eläinrintamaa näin keväisin riivaava karvanlähtöaika ei houkuttele kaivamaan hapsumattoa esiin ja se saakin pötkötellä varastossa odottelemassa otollisempaa hetkeä. 

Kivoja mattoja on maailma pullollaan, mutta juuri sitä meille sopivaa ei tahdo löytyä. Rajoitteita kun on jonkin verran. Ensinnäkin maton pitäisi olla lapsi ja koiraystävällinen, siis sillä tapaa, että puhdistus on helppoa, eikä pinta kutsu kissoja kuopsuttamaan siihen kynsiään. Kaikkein mieluiten matto saisi olla vielä sellainen, että sen voisi itse pesaista kesän tullen "mummolan mattopesulassa". Tästä tosin ollaan valmiita joustamaan, mutta ainakin paikkapesua maton pitäisi kestää. Toiseksi myös hinta pitäisi kohdata kuluttajien tämän hetkinen budjetti, joka on kyllä huomattavan alhainen. Kolmanneksi, mutta ei suinkaan vähäisempänä arkumenttina pitäisi toimia sellainen ulkonäkö joka sopisi meidän kotiin, eli ei ehkä ihan pliisukaan mutta ei kuitenkaan sellainen, että siihen kyllästyy parissa viikossa. Hankalaksi meni.

Parhaimpana materiaalina tässä vaiheessa pitäisin kunnollista paksua puuvillaa, sillä se ainakin kestäisi reilua vesipesua ja tuntuisi jalan alla kuitenkin mukavan pehmeältä. Reunat ehdottomasti kantattuina, sillä hapsut ei hirveämmin innosta. Mutta, eihän puuvillamattoja ole saatavilla koossa 200x300 (taitaa kangaspuiden koko asettaa rajoituksen tässä kohtia). Ehkä mittatilauksena onnistuisi, mutta silloin hintakin nousee kyllä rajusti yli sen oman kipukynnyksen, kun tällä hetkellä tähän elämäntilanteeseen sitä loppuiän mattoa ei tosiaan ole hakusessa. 

Etsiskelinkin verkkokauppojen valikoimasta muutamia mahdollisia ehdokkaita, tosin mattoasia on itselleni sellainen, että mieluusti tahtoisin nähdä maton ensin ihan koetteluetäisyydeltä. Kuvat kun tahtovat vääristää värejä ja materiaaleja aika paljon. 





Tällä hetkellä omaa silmää eniten miellyttävät nuo Linie Designin Asko matot, sillä vaikka graafiset kuviot miellyttävätkin niin jotenkin niitä alkaa tulla jo vähän korvistakin. Olen vain kuullut varsinkin tuosta mustavalkoisesta Asko Mixed matosta, että se on melko kellertävä, vaikka sitä ei kuvista esille tulekaan. Meillä kun lattia on melko viileän vaalea, niin kovin kellertävän luonnonvalkoinen saattaisi pompata siitä aika epäedukkaasti esiin. 

Elloksen matoista myös tuo mustavalkoinen puuvillamatto näyttää kivalta, mutta epäilyksenä on se, että materiaali on todella luirua.

Ellos Home puuvillamatto 203,50 (339,-) /punainen raita hauska, mutta kyllästyttääkö kuvio?
Ellos Home Zig-Zag matto  169,- /materiaalina polypropeeni laittaa hieman mietityttämään
Ellos Home puuvillamatto   109,- /luirua materiaalia?


Kodin 1 Anno Suvi puuvillamatto 299,- /kyllästyttääkö voimakas kuvionti ja väriero nopeasti?

Kysynkin nyt teiltä, että minkä maton TE sielunne silmin näkisitten meillä? Löytyisikö joltakulta teillä jonkinlaisia käyttökokemuksia joistain näistä matoista? Tai löytyykö ässä hihasta ja ehdotatte jotain villiä korttia? Olisi nimittäin kiva saada pikkuhiljaa aikaan jonkinlainen päätös.

Kuvat/images: Ellos, Länna Möbler, Kodin1

*Elloksen linkit mainoslinkkejä

32 kommenttia:

  1. Minä kyllästyisin kuvioihin, joten Linien matot ovat minun suosikkini. Askossakin on niin montaa värivaihtoehtoa ja hinta hyvin kohtuullinen. Tuota samaa harmaata olen itsekin sillä silmällä tiiraillut tulevaa varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä tuntuu, että kuviot isoina pintoina ei oikein iske. Tyynyissä ja pikkutavarassa ne vielä menevät, mutta isommat pinnat alkaa jotenkin kyllästyttää. Tuo harmaa Asko olisi kyllä ihana, harmi vain, että siitä ei oikein löydy kuvia ihan oikeissa kodeissa. Olisi nimittäin todella mukava nähdä miltä se näyttää lattiassa.

      Poista
  2. Nuo Linie Designin Askot on kyllä ihanat <3 Ääni niille siis, vaikkakin hinta on aika kova :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askot on ihanat minunkin mielestäni! :) Olin kyllä itse erittäin positiivisesti yllättynyt näiden mattojen hinnasta, sillä yleensä "merkkimatoista" ja vielä käsinkudotusta aidosta villamatosta saa maksaa moninkertaisen hinnan. Varsinkin jos puhutaan koosta 200x300 cm, niitä kun ei oikeastaan koskaan ole missään alennuksella. :/

      Poista
  3. Meillä on tuo elloksen mustavalkoinen matto mistä puhuit, ja materiaali on todella huono!! En suosittele!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin mulla oli juuri sellainen kutina tästä matosta. Eli heivataan se kyllä sitten listoilta pois. Kiitos tiedonannosta! <3

      Poista
  4. Meillä on tuo mustavalkoinen Asko mixed Linie designilta olkkarissa, viileän vaaleaa laminaattia vasten. En sanoisi, että Linien valkoinen villa olisi sen keltaisempi kuin muiden valmistajien. Luonnonmateriaalina villa nyt vaan aina taittaa luonnonvalkoiseen, kellertäväksi en ainakaan meidän mattoa sanoisi. Muutenkin tuo musta siinä seassa luo kontrastia, joka antaa illuusion kirkkaammasta valkoisesta. En siis ainakaan sen kellertävyyden pelossa tuota Askoa torppaisi. :) Tsemppiä valintaan, en usko että voit valita väärin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että Mixedin valkoinen ei sittenkään ole niin keltainen kuin olen jostain saanut ymmärtää. Eipä tuo meidän nykyisenkään villamaton valkoinen ole valkoinen vain juuri sellainen luonnonvalkoinen kuin olettaa saattaa, mutta ei kuitenkaan keltainenkaan.

      Nyt on sitten vaan aika hankala valinta, sillä molemmat värivaihtoehdot kiinnostaa. Harmi vain, että tuosta harmaasta versiosta ei löydy mistään kuvia kun se on tositoimissa lattialla.

      Niin ja kiitos, tsemppiä tarvitaan! Tämän mattoasian kanssa on tahkottu jo ihan tarpeeksi pitkään ja nyt alkaa mitta täyttyä. :D

      Poista
  5. Mun ääni myös Linie Designin matoille, vaikkei omaa kokemusta niistä olekaan. Ja miksei myös Pandora, mutta mustana ehdottomasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Pandora on kaunis, mutta mietin vain sitä, että onko kuvio jo liian kulutettu. Kun seurailee aika aktiivisesti kaikkea sisustusrintamalla, niin siihen tuntuu törmäävän vähän joka paikassa.

      Linie Designin matot ovat ehkä vähän vielä pienemmässä mittakaavassa ja ehkä tuollaiseen kuviottomaan mattoon ei niin helposti kyllästykään vaikka sitä näkisi paljonkin. Se vähän kuin sulautuu taustaansa. :D

      Poista
  6. Minusta Asko sopisi teille kivasti. Nuo graafiset matot on aika hallitsevia ja huoneen tunnelman vaihtaminen ei ole niiden kanssa niin helppoa. Ja teidän nykyinenkin on graafinen. Askosta harkitsisin sitä ihan mustaa...tumma matto olisi kiva kontrasti vaaleassa ympäristössä. Toki nuo kaksi vaaleaakin sopisivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne Malia! :) Sepä se, kun itsestäkin tuntuu, että vaikka graafisuus on kivaa niin kovin isossa pinnassa se käy liian hallitsevaksi. Tuo nykyisen maton graafisuus on ehkä ollut hieman "siedettävämpää", sillä värit soljuvat kauniisti toisiinsa ja kontrasti ei ole ihan niin jyrkkä kuin mustalla ja valkoisella.

      Totta muuten, että tuo musta varmasti toisi kivasti kontrastia mukanaan. En ole edes harkinnut tuota mustaa versioita aiemmin, mutta nyt on siis kisassa kolmaskin kilpailija. Tosin ihan mustassa vaan mietityttää miten helposti vaalean kissan karvat siinä näkyvätkään... ;) Näitä ikäviä realiteettejahan riittää.

      Poista
  7. Linie Designistä tykkäisin minäkin:) Näyttää tosi kauniilta ja ajattomalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän noissa Linien matoissa on, että näyttävät juuri siltä, että niitä jaksaisi katsella vuodesta toiseen. :)

      Poista
  8. Meillä on tuo Asko mixed-matto ja vaikka valkoinen toki kellertää, sen jotenkin sietää tuon mustan rinnalla joka jotenkin häivyttää sitä keltaisuutta. Mutta. Meillä on konttaava taapero ja voi hyvänen aika miten siitä matosta irtoaakin karvaa! En pitänyt asiaa häiritsevänä, kunnes pienin rupesi konttaamaan ;) Pitää vaan pukea vaaleisiin vaatteisiin, niin ei häiritse :) Joku taisi kyllä blogissaan mainita, että karvoja irtoaa vähemmän käytön myötä. Mutta kuitenkin, on se vaan kaunis matto! Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tuo valkoinen ei sen mustan rinnalla enää näytäkään enää niin kellertävältä. :)

      Tuosta karvanlähdöstä minäkin olen kuullut muutamasta eri suunnasta. Pitäisi siis tehdä matolle useita tuuletuskäyntejä ja ahkeraa imurointia. Vielä kun nyt osaisi valita sen oikean värin.

      Poista
  9. Minä olisin ehdottanut tuota elloksen mattoa ulkonäön puolesta, mutta koska joku haukkui sen materiaalin huonoksi, niin unohdetaan se!
    Jään odottamaan minkä valitset, sillä meillä on samat kriteerit maton suhteen tällä hetkellä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli vähän sellainen kutina tuosta elloksen matosta, että vaikka se näyttää kivalta, niin laatu ei varmaankaan ole kovin erikoinen.

      Kyllä nuo Liniet aika vahvoilla on nyt valinnassa, jos vaan osaisi päättää sen oikean värin vielä. :)

      Poista
  10. Heitän villikortin: Tilaa carpet vistalta Dorri Stripe matto ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin oivallinen villikortti! Elikkäs lisää valinnanvaikeutta. :D

      Poista
  11. Niin tuttu ongelma! Olen monta kuukautta etsinyt uutta olkkarin mattoa melko samoilla kriteereillä (paitsi en ollut tajunnut pitkäkarvaiseen mattoon hukkuvia pikkuleluja, kiitos huomiosta!) ja kiertänyt kaikki Turun seudun liikkeet.. Askossa kävin viimeksi eilen, enkä nähnyt tuollaista kuvan mattoa, se sopisi meillekin! Täällä päättyi juuri "kaikki -25%" tarjous, mutta myyjä vinkkasi, että kun käy tykkäämässä Askon fb-sivuista, niin saa -30%:n alennuksen mistä tahansa tuotteesta! Täytyykin mennä nyt heti katsomaan, kun muistin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ainakin nuo pikkulelut hukkuvat tosi tehokkaasti sinne pitkäkarvaisen maton hapsuihin, ropina vaan kuuluisi kun imuroisi. :D

      Noiden Linie Designin mattojen nimi on vähän hämäävästi Asko, vaikka niillä ei tuon Suomalaisen Asko liikkeen kanssa olekaan mitään tekemistä. Eli ei ihme, jos et niihin Askossa törmännyt. Suomesta tuota mattoa saa tilailla ainakin Stockmannilta tai sitten sen voi tilata tuolta Länna Möbleristä Ruotsista, josta ainakin minulla on hyviä kokemuksia. :)

      Kiitos muuten tuosta Askon alennusvinkistä! <3

      Poista
    2. Oho, no eipä tietenkään! Luin niin nopeasti silmäillen, että riitti kun siellä vilahti sana Asko! :D heh! Kiitos selvennyksestä! Tuo harmahtava sävy olisi meille niin täydellinen.

      Poista
  12. Entäpä jos teetät maton? Ystäväni oli 100% tyytyväinen TYLLiin. Suunnitteli itse maton ja sai sellaisen kun halusi. http://tylliblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teettämällä varmasti kyllä saisi juuri sitä mitä haluaa, mutta luulenpa, että tuo meidän kokotoivomus (200x300cm) asettaa tässäkin kohtaa rajoitteen. Eli luultavasti näin isoa mattoa ei saisi teetettynä, ei ainakaan ihan tavallisilla kangaspuilla taida onnistua.

      Kiitos muuten hyvästä linkistä. Ehkä toiseen tilaan voisikin hyvin harkita maton teettämistä. Näin saisi ainakin juuri sen kokoisen maton kun tarvitsee ja väritkin olisi päätettävissä.

      Poista
  13. Hmmm, jos kuitenkin kuviomatto tulee vielä kyseeseen, niin Ikean matto Lappljung ruta http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/40260519/ saattaisi olla aika kiva. Itse olen ajatellut tämän käydä meille hankkimassa kevään aikana. Hinta on kohtuullinen, jos kuvio alkaa kyllästyttää ja värien puolesta varmaan voi sitten taas myöhemmin kaivella kaapista. :) Ja tässä isommassa koossa ei ole sitä vihreä-sinistä reunusta, joka on pienemmässä koossa.

    T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mattoa olen kyllä useasti katsellut, mutta olen melko varma, että se ei kestäisi meillä kovin pitkään. Eteisessä oli aikoinaan bukleematto ja kissat jostain syystä rakastivat maton pintaa, ja arvaahan sen, että huonostihan siinä kävi. Eivät yleensä mattoja raavi, mutta jostain syystä tuo bukleematon pinta yllytti tuollaiseen puuhaan. Hintahan tuossa matossa olisi kyllä todellakin kohtuullinen! :)

      Poista
  14. Hei, itselläni on tuo elloksen edullinen matto ja sanoisin että älä heti sitä vaihtoehtoa hylkää, erityisesti jos pitää budjettia miettiä! itse tykkään siitä kovasti, erinomainen hinta-laatusuhde. :) Näyttää siistiltä ja on pysynytkin ainakin toistaiseksi siistinä, ollut käytössä olkkarissa jo monta kuukautta. Ehdottomasti sanoisin että tilaa ehdolle ja testaa, palautushan on helppo juttu jos se ei miellytäkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla hyvä kokemus tuosta Elloksen matosta! Täytyy ehkä harkita asiaa uudelleen. :)

      Poista
  15. Hei Cinnabaria,

    täällä kudotaan mattoja tilauksesta, mutta maksimikoko on leveydessä tosiaankin "vain" tuo 180cm. Mitäpä jos tilassa olisikin kaksi kapeampaa mattoa? Niiden käsittely ja puhdistus on helpompaa kuin suuren maton.
    TYLLin blogin puolella pääset kurkkaamaan varastomattoja ja millaisia mattoja on tehty, tervetuloa! tylliblogi.blogspot.fi

    Kevätterveisin
    Marja /Tmi Tyllin

    VastaaPoista
  16. Hei, huomasin että sinulla on kokemuksia tilauksista tuolta Länna Möbleristä. Onko toimitusajat ollut millaisia ja tilaaminen yleensä ottaenkin Ruotsista asti järkevää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimitusajat on ainakin minun ostoksissani olleet melko lyhyet. En muista enää ihan tarkkoja aikoja, mutta viimeksi ainakin tuli huomattavasti nopeammin kuin oli luvattu. Muutenkin Länna Möblerista on oikein positiiviset kokemukset. Monta tuotetta olen saanut huomattavasti edullisemmin kuin Suomesta postikulujen jälkeenkin. Lisäksi tuolla on muutaman kerran vuodessa kaikki tuotteet hyvällä alennuksella. Eli, en voi kyllä kuin suositella. :)

      Poista