torstai 8. toukokuuta 2014

Viileää ja vihreää

Täällä on eletty jännityksen vallassa, sillä olin jo eilen ilalla melko varma, että joudumme yöllä lähtemään kohti sairaalaa. Selkäkipu alkoi noin yhdeksän kymmenen välissä ja yltyi yltymistään, myös vatsanpuolellakin tuntui supistuksia. Mutta, niin siinä vain kävi, että kun vihdoin yritin nukkumista niin sain kuin sainkin unen ja siihen ne supistukset ja kipuilut sitten jäivät. Tänään taas ei sitten mitään ihmeellistä, selkä eiliseltä vielä hieman arka, mutta ei varsinaisesti kipeä. Noh ainakin se hyöty tästä oli, että nyt on sairaalakassi valmiiksi pakattuna. ;) 

Pompataanpa välillä sisustusasioihin, jotka kyllä tällä hetkellä ovat melkolailla minimissä ja liittyvät yleensä vain tulevaan vauvaan. Ajatukset pyörii ilmeisesti vain kehää tällä hetkellä. Sain sentään vapuksi vaihdettua sohvalle muutamia keväisiä/kesäisiä tyynyjä, mutta niitä siinä pari päivää katseltuani totesin, että ei ei ja ei. Ei vaan toimi. Kaipasin jotain simppelimpää ja kun ei tällä hetkellä oikein tuonne sisustusostoksille oikein ole menemistä niin piti tyytyä siihen mitä kaapeista jo löytyi. Onneksi löytyi sellainen kokonaisuus joka oli silmälle riittävän tyydyttävä, vaikkakaan ei ihan se mitä olisin tahtonut. Vihreään voi kuitenkin aina luottaa.





Joku nimeltämainitsematon karvainen perheenjäsenemme ei vaan näyttänyt kovin tyytyväiseltä siitä, että hänet hätistettiin kuvauspuuhissa useita kertoja pois sohvatyynyjen päältä torkkumasta. Raukkaparka kyyhötti lattialla kokoajan odottaen, että katoan näköpiiristä ja sitten sohva onkin VAPAA!

3 kommenttia:

  1. Ei ihme jos ajatukset on muualla kun sisustamisessa. Noi "harjoitussupistukset" kuullostaa siltä että pieni ihminen on hyvinkin pian tulossa. Jaksamista ja tsemppiä loppumetreille! Niin, ja toi vihreä näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä!! Tässä lopussa se odottaminen saa ihan uuden merkityksen.. Mulla meni se laskettuaika jo viime sunnuntaina.. ja täällä kotona vaan ollaan! Alkaa tuntua se vauvan syntymäkin jo jotenkin kaukaiselta ajatukselta, kun ensin sitä on odottanut niin kovasti ja sitten mitään ei tapahdukaan! :) Mullakin oli pari viikkoa sitten sellaset tuntemukset ja muutaman tunnin supistelu, että melko varma olin lähdöstä.. Sit ajattelin juurikin niin, että yritän nyt nukkua sen minkä saan nukuttua. Ja niinhän siinä nukuttiin aamuun asti.. :) Kyllä nämä vaavit syntyy ihan kohta! ♥ Malttaisi vaan odottaa :)

    VastaaPoista
  3. Ihana vihreä! Mulla hankintalistalla vihreä tyyny ja verhot joissa vähän vihreää. Tsemppiä!aika tuoreessa muistissa tuo olotila (vauva 6kk)

    VastaaPoista