lauantai 3. toukokuuta 2014

Puutarhatöissä, katetta kerrakseen

Ollaan täällä edelleen yhtenä kappaleena, vaikka blogissa on ollut hieman hiljaista. Tuntui vain, että aikaa ei jäänyt blogille kun kestitsimme perhettä vappupäivänä ja perjantai sekä tämä päivä on sitten mennyt melkolailla puutarhakaupoilla ja sitten tuolla pihalla väkertämässä. Tänään saattaa raikkaanilmanmyrkytys uhata, sillä jopa minä jaksoin ison vatsani kanssa ahertaa puutarhan kimpussa aamupäivästä aina tähän saakka. Huomenna pitäisi vielä jatkaa arbeetia ja sitten otetaan pieni lepo.

Täällä on suunnitelmat suihkineet sinne ja tänne ja jo päätettyä on välillä muutettu vähän lennostakin. Tekienhän sitä huomaa sitten monesti, että tämähän on paljon parempi tuossa tai tuo tuossa. Isot istutuslaatikot saivat tänään päällensä suodatinkankaan ja koristekatteet. Siinä puuhassa vaan vierähti yllättävän pitkään kun ensin piti kaikki jo pintaan nousseet rikkaruohot nyppiä pois ja olisi se toisaalta ollut erittäin paljon kätevämpää, kun olisi laitettu suodatinkangas jo heti silloin kun altaassa ei vielä ollut yhtään kasveja. Noh onnistui se silti näinkin. 

Voi miten hyvältä tuntuukaan kun saimme nuo laatikot nyt viimeisteltyä. Kasveja toki vielä puuttuu ainakin tuosta isommasta laatikosta, mutta niitä ehtii onneksi lisäillä pikkuhiljaa. Suunnitelmat kyllä jo on melkolailla valmiina, että mitä tulee ja mihin. Jotenkin tuo kylmennyt ilmatila sai vain hieman varovaisemmaksi kasvien oston suhteen. Jos vielä pikkuisen aikaa odottaisi, että ilmat hieman lämpenisivät ja sitten kävisi hakemassa tarvittavat. Viime vuonna ostettujen kasvien suhteen näyttää siltä, että ne ovat kaikki selvinneet talvesta ja hengissä. Eivätköhän ne tuolta hieman pörhisty esiin paremmin kun pääsevät vain kasvunvauhtiin. Täältä muuten voi käydä tarkistamassa laatikoiden olotilan viime kesänä. 




Mietittiin tosi pitkään tuon koristekatteen värin suhteen ja nyt kyllä tuntuu, että tuli tehtyä aivan oikea päätös. Tuo pähkinänruskea kate korostaa oikein kivasti vihreitä kasveja. Toinen harkitsemamme sävy oli musta ja tuntuu, että se olisi tehnyt laatikoista liian synkkiä. Sanoisin, että oikea värisävy toistuu parhaiten kahdessa ensimmäisessä kuvassa, viimeisessä se vaikuttaa jostain syystä liian punaiselta. 

Huomenna siis tuon tulevan ryytimaan kimppuun. Ehkä saan jotain suunnitelmia näytille vielä huomenissa ja katsotaan sitten miten pitkälle saadaan huomenna jo valmistakin. Nyt kuitenkin rentoutumaan saunan lauteille. Tällä hetkellä ei juuri osaa parempaa paikkaa edes kuvitella. :)

6 kommenttia:

  1. Hyvin sopii teidän talon ilmeeseen tuo punaruskea kate. Otahan siellä kuitenkin masun kanssa rauhallisesti <3 Rentoa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerttu! <3

      Mä ajattelin, että jos tämä puutarhapuuhailu laittaisi masuasukkiin hieman vauhtia, sillä laskettuun aikaan on enää reilu viikko! Loppuaika käy niiiin pitkäksi... :)

      Poista
  2. Katteella viimeistellyt istutukset ovat kyllä aina yhtä kauniita.. Huoh, ihanan siistin näköistä. Ja kyllä tuo punaruskea korostaa vihreitä kasveja, erityisesti havuja tosi kauniisti, vaikka moni sitä punertavuutta muuten vierastaakin.. Myös harmaata ja valkoista vasten tuo kivaa kontrastia. Hyviä vointeja sinulle!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! :)

      Laatikoista tuli tosiaan nyt ihan eritavalla viimeistellyn näköisiä. Katteen menekki on vain ihan uskomattoman kova, huh! Punertavanruskea korostaa tuota vihreää kyllä todella kivasti ja antaa vähän ilmettä, muuten niin valkoiseen harmaaseen ympäristöön.

      Poista
  3. Mä pidän mustasta katteesta mutta on tuokin hyvä. Pihahommat vaan etenee täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntui, että meillä musta kate olisi tehnyt kokonaisuuden latteammaksi, kun kaikki muu on melko väritöntä. Vaikka se oli kyllä se ihan ensimmäinen vaihtoehto mitä harkitsin ja varmasti sopii teille hyvin. :)

      Meillä käydään vähän taistoa aikaa vastaan, kun mulla enää reilu viikko laskettuunaikaan. Tahtoisin tietysti kovasti osallistua, mutta kaikkeen ei enää kykene vaikka tahtoisikin. Sitten kuitenkin kun vauva on maailmassa niin tiedän, että puutarhahommat on hetkenaikaa aika täysin seis.

      Poista