torstai 8. lokakuuta 2015

Superhelppo sosekeitto - NAM

Syksyllä arkiruokavalioon palailevat jälleen myös sosekeitot. Helppoa, nopeaa ja hyvää, toimii myös loistavasti lapsiperheessä "kasvisten piilottajana". Tosin meillä tytöt tykkäävät kyllä paljon keitetystä parsakaalista, kukkakaalista ja porkkanasta, mutta tiedän PALJON niitä perheitä, joissa kasvikset, eivät ainakaan tietyssä iässä, maistu. Tämän sosekeiton ohjeen olen saanut hyvältä ystävältäni ja ihastuin ihan heti. Kasviksista tulee itsessään niin paljon hyvää makua tähän keittoon, joten selvitään hyvin vähällä suolalla ja muillakin mausteilla, toki kukin voi "tuunata" tätä oman makunsa mukaan toimivammaksi, mutta meillä maistuu ainakin ihan näin lapsille ja aikuisillekin. 





Superhelppo sosekeitto

Keskikokoinen bataatti
Pussi kruunusekoitusta 350g (pakaste, sisältää porkkanaa, parsakaalia ja kukkakaalia)
Vettä
Suolaa (liemikuutio)
Luraus kermaa tai pari isoa lusikallista tuorejuustoa (ne jämät voi hyvin käyttää tähän)

Kuori ja kuutio bataatti ja laita veteen jossa vähän (½tl tai 1 liemikuutio) suolaa kiehumaan. Keitä kunnes melkein kypsää ja lisää kruunusekoituspussi. Keitä kypsäksi. Kauho vähän "ylimääräistä" vettä pois, sillä minä ainakin tykkään, että keitto ei ole kovin luirua ja lastenkin on helpompi syödä vähän paksumpaa soppaa. Huristele sauvasekoittimella sileäksi, lisää kerma tai tuorejuusto ja maista. Lisää maun mukaan suolaa, tai muita mausteita.


Keittoaterian kruunaa tietysti tuoreet sämpylät. Pyöräytin pellillisen sämpylöitä siinä keiton kiehuessa ja kyllä arki muttui heti paljon paremmaksi. Sämpylöihin ohje löytyi suoraan sämpyläjauhopussin kyljestä, tosin puolitin taikinan, sillä en jaksanut paistella niitä enempää kerrallaan ja 12 sämpylää oli varsin riittävästi meidän taloudelle. Tehdään sitten ensi kerralla taas lisää tuoreita sämpylöitä. 

Muuttuuko teidän perheenne ruokalista näin syksyllä talvea kohti mennessä?

2 kommenttia:

  1. Pitänee kokeilla! Paljonko siis laitoit keittovaiheessa vettä ja paljonko noin jätit sitä ennen soseutusta? T. Surkea kokki, joka tarvii tarkat mitat ;)

    VastaaPoista
  2. Suosittelen kokeilemaan! :) Keittovaiheessa laitoin vettä niin, että nuo bataatinpalat peittyivät. Ja ennen soseutusta otin pois sen verran kun siitä helposti sain kauhalla otettua. Kannattaa tuota vettä pois ottaessa kauhoa se vaikka soppakulhoon niin siitä voi sitten lisätä sitä keiton joukkoon, jos tulee liian paksuksi.

    VastaaPoista