sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Hyötypuutarhasuunnitelmia

Voi, voi. Tänään ei ilmat suosineet meitä ja jouduttiinkin viettämään päivä sisätiloissa puutarhapuuhien sijaan. Noh, ainakin suunnitelmat on nyt hieman paremmin hahmottuneet ja ideariihi on raksutellut. Ehkäpä ensiviikolla on joitain sopivia ilmoja, että päästään iltaisin vielä ulkotöihin, ennenkuin minä poksahdan. Ainakin sormet sai eilen sellaisen kipinän päästä nyppimään rikkaruohoja ja tekemään jotain joka oikeasti näkyy. 

Keskitytään tällä kertaa lähinnä vain tuohon hyötypuutarhaosioon. Meillä on suunnitelmissa hyödyntää autotallin sivustalla oleva melko aurinkoinen ja suojainen 2x10 m tila pieneen kaupunkipuutarhaan. Viime syksynä jo hommaa vähän aloittelimme ja pikku palstalle istutettiin kaksi viherherukkaa ja yksi pensasmustikka. Pensasmustikoita pitäisi ostaa vielä tällä yhdelle kaveriksi ainakin kaksi, mutta viime syksynä en enää onnistunut löytämään haluamaani lajiketta ennen kuin oli jo liian myöhäistä mitään istutella. Osaatteko muuten suositella jotain lajiketta?

Viherherukoiden ja pensasmustikoiden lisäksi hyötypuutarhaamme on tulossa muutama viljelylaatikko, jotka aion täyttää niin, että yhteen isompaan laatikkoon tehdään pikkuinen mansikkamaa, toiseen istutetaan ainakin, retiisiä, pinaattia ja persiljaa (meidän suosikeita) ja pikkuisempiin laatikoihin ajattelin istuttaa raparperia ja lipstikkaa (jonka taimen sainkin jo äidiltäni), sekä sipulia, valkosipulia ja ruohosipulia. Lisäksi seinustalle on tulossa muutamaan saaviin istutettavana hieman perunaa. Ihan vain sen verran, että saadaan muutamat uudet perunat keitellä oman maan perunoista. 



Puutarhaosioita ajattelin jatkaa sen verran myös tuohon terassille, että siihen pitäisi löytää joku kiva hylly johon saisin kasvamaan ruukuissa pari kirsikkatomaatintainta ja paprikaa, sekä basilikaa ja rosmariinia (joita muuten suositeltiin mieluummin ruukkukasvatukseen kuin kasvimaalle, lisäksi ne on tuosta sitten helpompi napsia keitoksiin aina tarvittaessa.



Meillä on siis puutarhakeskustelut ja muuta aihetta käsittelevät nettisivustot olleet kuumaa tavaraa viimeaikoina, myös aiheeseen liittyviä julkaisuja on selailtu hiirenkorville saakka. Osaatteko te antaa aloittelevalle puutarhurille joitain kullanarvoisia neuvoja? Onko teillä itsellänne millaisia hyötypuutarhoja ja oletteko onnistuneet korjaamaan satoa? Kaikki vinkit ja neuvot otetaan avosylin vastaan. :)


Kollaasin kuvat: Plantagen ja Järvikylä

6 kommenttia:

  1. Mä yritän elämäni ekaa kertaa saada kasvamaan kirsikkatomaattia. Sain kaverilta muutaman taimen ja saa nähdä mitä tapahtuu tällaiselle aloittelijalle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sun kirsikkatomaatin kasvatuspuuhat onnistuu! Kai se tärkeintä on vain muistaa se kastelu riittävän usein. :) Vaikka ei kai siitä kasville juttelustakaan haittaa ole. ;)

      Poista
  2. Oi täälläkin jo sormet syhyävät niin kovasti istutuspuuhiin! Kivan kokoinen hyötypuutarha teille tulossa. Meillä on n. 3*4m pikku kasvimaa ja kasvilava yrteille. Ja kun innostus joka vuosi kasvaa, niin nyt laitan tomaatit kasvusäkkeihin talon seinustalle, jotta tilaa vapautuu muille. :) Me laitoimme vanhan kodin pihalle havuryhmän, johon laitoimme myös pensasmustikkaa (koska molemmat viihtyvät happamassa maassa). Kalkki nostaa maan pH:ta, joten ei kannata kalkita tätä puolta kasvimaasta (monet muut kasvit taas pitävät kalkkipitoisemmasta maasta), ja mieluummin istuttaa heti kalkittomaan havu-rodo -multaan. Meillä oli Alvar ja Aino mustikat, muistaakseni niistä kannatti valita ainakin kahta eri lajia, ja mieluiten "poika" ja "tyttö" mustikat, jotta pölytys onnistuu paremmin.

    Mansikkamaan minäkin haluaisin ihan hirveästi, mutta tälle pihalle ei enää mitenkään mahdu.. :D Taas yksi syy lisää hankkia isompi asunto isommalla pihalla! :D Kiva seurata teidänkin puutarhahommia!

    Viime kesän kasvimaajuttuja löytyy vähän täältä, jos haluat käydä lueskelemassa! :) http://kotivalossa.blogspot.fi/search/label/Puutarhurointi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri hyvästä linkistä blogiisi! :)

      Kyllä täälläkin sormet oikein syyhyäisi päästä laittamaan tuota maata kuntoon. Harmi vain kun nuo haluamamme kasvulavat olivat loppu lähes kaikkialta mistä kyselimme. Lisää on tulossa parin viikon sisään, mutta odottavan aika on liian pitkä.

      Minä ajattelin vielä aloitella suhteellisen maltillisesti ja lisätä kasveja sitten vuosittain jos siltä tuntuu. Mansikkamaa meillä on prioriteettina, sillä tyttö niitä rakastaa ja on mummolassa jo monta kertaa käynyt tutkimassa tänä keväänäkin mansikkamaata, että josko siellä jo olisi marjoja. ;)

      Tuo yksi pensasmustikan taimi mikä meillä on, niin on muistaakseni istutettu havu-rodo -multaan. En muista enää ulkoa mustikan lajia, mutta muistaakseni se olis Northblue, joka ei muistaakseni vaatinut ristiinpölytystä. Ajattelinkin, että jos sen kaveriksi olisi sitten ostanut nuo Ainon ja Alvarin.

      Poista
  3. Hei innolla odottelen tarkempia live-kuvia proggiksestasi, sillä meilläkin olisi tarkoitus perustaa laatikkopohjainen hyötytarha kasvihuoneineen autotallin viereen suojaisaille, puoliaurinkoiselle paikalla :) Olitko millaisia kasvulaatikoita ajatellut? Valmiina vai itse tehden?

    -Iida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäkuvia on saataivilla piakoin, kun vaan saadaan ne pari puuttuvaa kasvulaatikkoa hankittua ja kasvit sisään. Meillä on siis ennestään yksi mustaksi maalattu lava valmiina odottamassa, mutta se tarvitsisi vielä ne kaverit. Emme ajatelleet tällä kertaa lähteä itse tuunailemaan, vaan olen hankkimassa laatikot valmiina. Sillä alle 20 euron kappalehintaan ei taitaisi maksaa vaivaa ostaa puutavaraa ja lähteä itse nikkaroimaan, ainakaan kun niitä ei tarvita sen useampaa kappaletta.

      Kasvihuoneesta minäkin unelmoin, mutta ainakaan sellaiselle isommalle ei ole mitenkään tilaa tällä meidän pikkuruisella pihalla. Ehkäpä jossain vaiheessa voisin ajatella asentavani tuonne sellaisen seinää vasten asennettavan kasvikaapin, mutta hinnat ovat sen verran kovia olleet, että pitää vähän miettiä tekisikö itse, vai mahtaisiko syksyn aleista onnistua sellaisen nappaamaan.

      Poista