tiistai 29. huhtikuuta 2014

Hoitoalusta

Mainitsin viime postauksessani, että lauantaina kävimme ostamassa muutamia vielä puuttuneita tarvikkeita tulevaa vauvaa varten. Uusi hoitoalusta oli kyllä mielessä, sillä vanha ehti päästä jo aika huonoon kuntoon Pikku-A:n käytössä. Mielessä ei kuitenkaan ollut mitään sen kummempaa mallia, kunnes sitten törmäsin tähän Färg&Formin Moln kuosiseen alustaan kauniissa harmaassa sävyssä. Onhan sillä hintaa tuplaten useimpiin malleihin verrattuna, mutta kun tuo toisaalta on silmissä ja esillä useita kuukausia, niin miksei sitten pikkuisen panostaisi ulkonäköönkin samalla. Kuitenkin tämän toisen pienokaisen kanssa on vielä toistaiseksi päästy huomattavan paljon halvemmalla kuin esikoisen, jolle piti tosiaan ostaa ihan kaikki tarvikkeet alusta alkaen. 

Oli jotenkin juhlavan nostalginen hetki kun tuon alustan tuohon tasolle nostin ja asettelin kaappeihin pumpulipuikkoja, sekä vanulappuja. Meille siis oikeasti on tulossa pieni vauva ihan minä päivänä hyvänsä. Laskettuun aikaan toki on vielä pari viikkoa, mutta mielessä on ollut jo pitkään, että vauva olisi tulossa ennen sitä. Mistä lie kumma fiilis johtua. Toki kun asiaa mielessäni pyörittelen, niin eiköhän siinä sitten käy niin, että mennäänkin pari viikkoa ylitse. Oli miten oli, h-hetki lähestyy vääjäämättä koko ajan. 



Huomenna vielä päivällä neuvolakäynti ja sitten saadaan aloittaa vapun vietto. Neitonen ainakin on varmaan viimeisen viikon verran odottanut sitä päivää kun paistetaan munkkeja ja muistanut joka aamu kysyä, että joko tänään. Eilen kävivät iskän kanssa ruokakaupalla ja etsivät samalla hieman jotain vappurekvisiittaa kotiin. Ilmapallot ja serpenttiinit odottavat siis huomista, vaikka millään niistä ei nuo pienet kädet malttaisi pysyä irti. Pienestä sen ilon voi siis löytää. Joten jospa vaavi nyt ainakin pari päivää malttaisi pysyä sisuksissa, että saadaan tämä niin paljon odotettu vappu vietettyä ensin. 


PS. Lisää ideoita kaivataan eiliseen postaukseen viitaten. 

10 kommenttia:

  1. Meillä on joku Pikku-Piian onneksi neutraali alusta, koska uutta en raskinut ostaa kun siinä on meillä ainakin aina pyyhe päällä eli se alusta ei sieltä juurikaan näy! Tuo olisi kyllä ihana väriltään :) Tsemppiä viimeisiin viikkoihin, voihan se asukki tulla sieltä masusta ihan kohta, vaikka la onkin vielä jonkin ajan päässä! Meillä nuorempi on vasta 7kk ja tuntuu, että nyt on jo vauvakuume :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ollut tapana laittaa alustan päälle pyyhettä, vaikka tiedänkin, että se on hyvin yleistä. Jotenkin koin vain helpommaksi sitten pestä sitä alustaa kuin pyyhettä. :)

      Kiitos tsempityksestä. <3 Täällä kyllä odotellaan masuasukkia ulkomaailmaan aika malttamattomana. Kunpa ei nyt kovin paljon yliaikaiseksi menisi.

      Poista
  2. Kiva blogi bongattu :) Meillä oli (pilvi) mustavalkoisena Färg&Formin syöttötuolin pehmuste ja olin tyytväinen ja ihan hyvällä hinnalla möin eteenpäinkin sen... Onnea tulevaan ja mukavaa wappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva kun bongasit blogini! Tervetuloa lueskelemaan! <3

      Meillä on tuota samaa kuosia tytön huoneen verhoissa, vaaleanpunaisena tietenkin. ;) Pilvet on niin söpöjä! :D

      Ja kiitos tsempityksestä! Sitä todella tarvitaan, nämä viimeiset viikot kun ovat NIIIN pitkiä.

      Poista
  3. Iloista vappua!

    Ihanan alustan löysit!

    Oletko muuten huomannut, että About a chairista löytyy myös käsinojaton malli, sekä metallijaloissa olevilla pyörillä varustettu malli? Meille tuli juuri sellainen työtuoliksi. Kuvia ei tosin vielä löydy blogista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekarus! <3

      Tiedän juu, että About a Chairista on se käsinojaton mallikin, mutta olen jotenkin itse ihastunut juuri tuohon kuppimalliseen istuinosaan. Siinä on jotakin vähän erilaista ja hauskaa. Vielä kun vaan pääsisin sen jossakin koeistuksimaan niin helpottaisi valintaa. :)

      Poista
  4. hei,

    taas tulen kyselemään ihan aiheen vierestä:)
    onko lasikaide portaissa ollut epäkäytännöllinen ratkaisu vai onko toiminut? saako olla putsaamassa jatkuvasti? portaita mietitään tulevaan kotiimme ja mietitty eri vaihtoehtoja. lasikaide on mielestäni kaunein ja ajaton ratkaisu, mutta toisaalta mietin käytännöllisyyttä ja josko löytyisi jokin oikein persoonallinen ratkaisu. en kyllä uskonut näiden valintojen olevan näin hankalia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Jämerän helmi! :) Pahoittelut, että vastaukseni on venynyt. Meillä oli melkoisen hektinen vappu, joten vähille jäi se aika kun pääsin koneella käymään.

      Kyllä tuo lasikaide mun mielestäni on aika hyvin toiminut. Kyllähän se alin lasi tuosta likaantuu jonkinverran, mutta en sanoisi, että sitä nyt aina tarvitsisi olla peseskelemässä ja paljon tietysti vaikuttaa sekin, että millaisessa kulmassa valo kaiteeseen tulee osumaan, että näkyykö kaikki pienet jäljet edes kovin helposti. Meillä on rappusten alareunassa vielä portti, että tyttö ei pääse itse kiipeämään yläkertaan, sen verran vaarallisena paikkana portaita kuitenkin pidän vielä alle kolmevuotiaalle, joten muualle niitä jälkiä ei sitten juuri tulekaan. Kyllä sanoisin, että ikkunoiden alaosia ja peiliä joutuu meillä pesemään aika paljon useammin kuin tuota kaidetta. Koko kaiteen pesen ehkä kahdesti vuodessa ja tuon alaosan noin kerran kuukaudessa. Ikkunaliinalla ja suihkeella se käy todella vaivattomasti muun siivouksen yhteydessä.

      Tsemppiä valintoihinne! <3

      Poista
  5. Meillä on vauvalla tuo sama hoitoalusta ja on kyllä niin ihana, kannatti panostaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo kyllä niin ihana, että ei yhtään harmita, että meni muutama pennonen enemmän kuin johonkin toiseen malliin. <3

      Poista