tiistai 18. maaliskuuta 2014

Vinkki: Helpotusta nuhanenille

Ajattelin tulla vinkkaamaan teillekin yhdestä eteeni tulleesta melko hyvästä nuhaneniä helpottavasta keksinnöstä. En tiedä miten olen näin pitkään pysynyt tietämättömänä tästä, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Tässä raskaana ollessa ja nuhaa kärsiessä kun ei oikeastaan ole kauheasti vaihtoehtoja itsensä lääkitsemisen suhteen. Aiemmin sitä on voinut rauhassa sumutella jotain nenäsuihketta nenään tukkoisuutta helpottamaan, mutta nyt se ei ihan käykään niin. On siis otettava luonnonmukaisemmat hoitotuotteet käyttöön ja mikäs sen luonnonmukaisempaa kuin vesi ja merisuola. Näitä kahta kun sekoittaa nenähuuhtelukannussa ja liruttaa nestettä nenään niin johan olo kummasti paranee. Huuhteluun käytettäviä kannuja ja laitteita löytyy varmasti monenlaisia, mutta itselläni on nyt käytössä tuo perinteinen Sarvikuono nenänhuuhtelukannu kauniin kirkkaan vihreänä.


Minä tosin aloitin kannun käytön ehkä vähän turhan myöhään, kun paremman tuloksen saavuttaa tietysti heti kun nenä alkaa vaikuttaa vähän vuotavalta. Minun täysin tukkoinen nenäni vaatii useita huuhteluita auetakseen ja saattaa tukkiutua hetken kuluttua uudelleen. Luulenpa, että minun kohdallani jyllää tällä hetkellä sen verran ikävät bakteerit, että lääkärireissu on huomenna edessä. Olo on nimittäin melkoisen kurja.  

Tuota kannua suositeltiin myös allergisen nuhan hoitoon, joten ajattelin, että keväämmällä laitan miehen tehokäyttämään sitä, jos se helpottaisi hieman hänen siitepölyallergiaansa. 


Onko nenäkannu teille tuttu juttu? 


maanantai 17. maaliskuuta 2014

Peikko valokeilassa

Väläyttelin lauantaina facebook-sivuillani pikkuisen tuota neidin huoneen uutta tapettia. Nythän ne on jo seinillä kokonaisuudessaan, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi kuvata huonetta sen paremmin, sillä paha flunssa yllätti tämän mamman. :( Kai se neidiltä tarttui ja nyt oon pari päivää vaeltanut kuin haamu teekuppi kädessä keittiön ja sohvan väliä. Kuumetta ei ole, mutta mieluiten valitsisin silti sen, sillä jos vaihtoehdot ovat järjettömän tukossa oleva päänuppi, sekä nenä ja yskimisestä erittäin kipeä kurkku niin todellakin. No, itsesääli sikseen ja muihin asioihin. 

Joskus ne pienet jutut piristävät kaikkein eniten. Tällä kertaa piristyksen koki wc, jonne löysin Tukholmasta mielestäni tosi kivan käsisaippuan. Kun tuon ruskean pullon iskin tuohon altaalle tiesin heti, että nyt pitää kaivaa nuo Missionin pyyhkeet kaapista. Mielestäni kokonaisuus toimii oikein kivasti. Näinköhän sitä ruskeaa sitten ilmestyy meillekin, vaikka olen jo monta vuotta sanonut, että ruskeaa en tähän kotiin kaipaa. Ehkä tuo pumppupullo on juuri sopivan pieni juttu aloittaa. 




On mukavaa kun tuollaisilla todella pienillä jutuilla saa ihan uuden fiiliksen aikaan. Itseäni hymyilyttää kun näen tuon pumppupullon, tuntuu nimittäin, että se on eksynyt ihan väärään taloon. Siellä se kuitenkin tönöttää ja selvästi nauttii olostaan. Ruskeanpelko on kuulkaa ollut aika vakavissa mittasuhteissa tässä taloudessa. Eli pienestä ne ilot irtoaa. 


PS. olethan muuten muistanut käydä tykkäämässä Valkoisen Kodin facebook-sivuista? Olen ollut aiemmin hieman laiska sinne päivittelemään, mutta yritän kovasti parantaa tapojani ja laittaa sinne esille sellaisia juttuja mitkä eivät välttämättä blogiin asti pääse. 

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Oranssia ja minttua

Meillä mies on tällä viikolla viettänyt talvilomaa ja alkuviikosta suuntasimmekin ensin päiväksi Vantaalle Flamingo-kylpylään, josta jatkoimme sitten tiistaina matkaa Päivä Tukholmassa risteilylle. Tukholmassa otettiin aika rauhallisesti. Mitään sen erityisempää emme etsineet, mutta katselimme vähän sitä sun tätä. Minulla on raskauden viimeinen suora alkanut tekemään pientä vaivaa vähän enemmän kävellessä tai muuten jaloillaan ollessa, joten lepohetkiä pidettiin tiuhaan tahtiin. Matka sujui muuten oikein mallikkaasti, mutta neitonen, jolla oli jo lähtiessä pientä nuhaa sai sitten kuumeen kiusaksi juuri silloin Tukholman päivänä. Onneksi matkaan oli varauduttu lasten kuumelääkkeillä kaiken varalta ja niistä olikin todella iso apu. Harmitti vain toisen puolesta kun tuo laivamatka oli neidille niin kovin odotettu juttu ja nyt jäi aika paljon vähäisemmälle leikkihuoneet ja muu ohjelma. 

Ihan ilman niitä matkatuliaisia ei päästy Tukholmasta lähtemään vaan jotain pientä lähti kuin lähtikin mukaan. Olohuoneeseen bongasin DesignTorgetista kaksi herkullisen väristä Herstalin kynttilänjalkaa. Samalla vaihdoin hempeän vaaleanpunaisen värin pois turkoosin rinnalta ja muistin, että omista kätköistä löytyi juuri sopivat lohenpunaiset tyynyliinat tilalle.






Kaapin kätköistä kaivoin uusien kynttilänjalkojen rinnalle vielä tuollaisen vanhan valkoisen kynttilänjalan. Olen ne äidiltä joskus saanut ja ovat ilmeisesti olleet hänen ja isäni kihlajaislahja (niitä siis löytyy kaksi kappaletta). Uutta ja vanhaa ritirinnan. <3

Olohuoneen ilme raikastui aika mukavasti. Taas jaksaakin hetken tuijottaa samoja nurkkia ennenkuin mieli halajaa jotain muutosta. Minulla raskaus vahvistaa tuota muutoshalua, mutta kyllä tunnustan kaipaavani pieniä muutoksia muutenkin melko usein. Ehkä se on tämä kotonaolo joka tekee tepposia. Samoja seiniä ja nurkkia kun tuijottelee päivästä toiseen tulee niin paljon herkemmin se tunne, että ääh, nyt en jaksa enää katsella tätä ja voisiko jonkin asian uudistaa jotenkin. Vaivaako teitä muita sama tunne?

Ps. kommentteihin pyrin vastailemaan tämän illan aikana.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Mielenkiintoinen koti

Pidän todella paljon modernista 50-luvun tyylistä. Ihanat valkoiset seinät yhdistettynä teak-kalusteisiin ja mielenkiintoisia asetelmia siellä ja täällä. Moderneja kalusteita ja vanhoja klassikoita. 

Huomionarvoisina juttuina nostaisin esim. tuon ensimmäisen kuvan itse tuunatun upean pyöreän peilin, toimistotilan avohyllykön ja työpöydän päällä olevan seinälampun, verhojen nahkavöistä tehdyt tampit ja makuuhuoneen kattovalaisimen. 









`
Mielenkiintoinen asunto, vai mitä?


Kuvat/images: Hus&Hem / Lina Östling

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Helppo kevätmuutos

Pidän kodin sisustamisessa helposta muunneltavuudessa ja yksi oman kodin sisustuksen kulmakiviä ovatkin sohvan koristetyynyt, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin. Niihin minulla on kehittynyt jonkinlainen fiksaatio ja kaapista löytyykin aikamoinen kokoelma erivärisiä ja kuvioisia koristetyynyn päällisiä. Sisustuksen ilmeen vaihtaminen on hyvin helppoa kun apuna käyttää juuri näitä helposti vaihdettavia tekstiilejä, viherkasveja ja pieniä koriste-esineitä. Aina ei siis tarvita isoja uusia ostoksia tai kalusteiden heivauksia, vaan pienillä asioilla on isoja vaikutuksia.

Ellokselta löytyikin aika monta tosi kivaa vaihtoehtoa. Kokosin kolme erilaista kollaasia, ensimmäisessä keskityin mustavalkoisiin tyynyihin, toisessa sitten vähän väriä kevääksi ja kolmanteen muodostui ryhmä lastenhuoneisiin sopivia tyynyjä. Kaikki tyynyt olivat niin kivoja, että voisin hyvin nähdä jokaisen meilläkin.


Lesley tyynynpäällinen 8,95
Natalia tyynynpäällinen 8,95
Justine tyynynpäällinen 5,95
Tyynynpäällinen 15,95
Kub-tyynynpäälliset 2kpl 9,90
Shades tyynynpäällinen 10,90

Tyynynpäällinen 17,95
Zara Home Faded flowers tyynynpäällinen 29,95
Carrié tyynynpäällinen 8,95
Kakel tyynynpäällinen 12,90
Zara Home Parrot tyynynpäällinen 29,95
Justine tyynynpäällinen 5,95


Hubert tyynynpäällinen 8,95
Zara Home Bear tyyny 25,95
Molly koristetyyny 17,95
Hedgehog tyynynpäällinen 8,95
Zara Home Rabbit tyyny 25,95
Mira tyynynpäällinen 8,95

Itse ihastuin erityisesti tuohon mustavalkoiseen Lesley-tyynynpäälliseen, sekä oikeastaan kaikkiin noihin värillisiin tyynyihin. Se kevätmieli on jo sen verran korkealla, että värit tuntuvat oikein hyviltä, mitä enemmän sen parempi. Lastenhuoneeseen ottaisin oikein mielelläni tuon hauskan Hubert tyynynpäällisen ja tuon söpöisen Molly -puputyynyn.

Innostaako koristetyynyt teitä? Entä löytyikö suosikkeja näistä kollaaseista?


Kuvat/images: ellos


*sisältää mainoslinkkejä