keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Suuri tahranpoisto-opas osa2.

Jatketaan tahranpoisto-oppaan toisella puoliskolla ja käsitellään tässä  osiossa asiaa vanhoista pinttyneistä tahroista, värjääntyneestä pyykistä tai kulahtaneista vaatteiden väreistä ja niiden kirkastamisesta. Haluan kuitenkin taas muistuttaa, että kirjoitus ei ole mitään absoluuttista faktatietoa, vaan perustuu omiin kokemuksiin ja kaikki kokeilut jokaisen omalla vastuulla. Mielelläni kuitenkin kuulisin, jos teille on ollut jonkinlaista apua näistä vinkeistä. :)

Mitä tehdä jos vaate värjäytyy pesussa? Joskus joku vaate saattaa päästää väriä 60 asteen pesusta huolimatta ja värjätä toisen vaatteen siinä sivussa. Tärkeintä on, että et päästä värjäytynyttä vaatetta /vaatteita kuivumaan, vaan peset ne heti uudelleen. Poista väriä päästänyt vaate koneesta ja lisää joukkooon vaikka jokin vaalea pyyhe, johon ylimääräinen väri voi imeytyä huoletta. Jos värjääntyneet vaatteet ovat vaaleita valkopyykin pesuaine saattaa olla avuksi. Joskus myöskin joutuu koneellisen pyörittämään useaan otteeseen, jotta värjääntynyt pyykki palautuisi alkuperäiseen väriinsä.

Välillä kuivumaan pääsee vaate, jossa on jo valmiiksi värjäytynyt pohjasävy tai ainakin itse ostan toisinaan kirpputorilta vaatteita lapsille, joista näkee, että pohja ei ole niin kirkas kuin se voisi olla. Toisinaan kirpputorilta tarttuu matkaan myös joko vahingossa vaate, jossa on tahroja, tai toisinaan hinnan ollessa oikein hyvä voin ostaa tahrallisen vaatteen ja testata toimivatko tahranpoistoniksit niihin. Silloin ensimmäinen käsittelyvaihe yleensä on se, että kaadan pesuvatiin kuumaa vettä ja liuotan joukkoon Vanishjauhetta. Tämä liuotusvaihe on hyvin tärkeä, sillä jos vedessä pyörii irtonaisia rakeita saattavat ne haalentaa värejä vaatteesta tehden niihin myös läikkiä. Pallukoita liuotellessa kannattaa muistaa käyttää kumihanskoja, sillä pesuainevedet eivät tee hyvää käsille. Kun kaikki pallerot ovat liuenneet asetellaan vaate kuohkeasti veteen. Vaatteen kannattaa antaa liota vedessä useita tunteja ja välillä käydä sitä hieman pyörittelemässä. Liotuksen jälkeen kannattaa vaate huuhdella useaan otteeseen puhtaalla vedellä ja jos tahrat ovat kadonneet niin vaate kannattaa vielä pestä normaalisti. Vanishliotus yleensä kirkastaa vaatteita oikein mukavasti ja monet tahrat katoavat liotuksen aikana itsekseen.

Jos pohjaväri ei kuitenkaan kirkastu riittävästi, tai tahrat eivät lähde, suosittelen uudelleen liotusta tahrasuolassa (itsellä käytössä Dr. Beckmann tahrasuola). Tarhasuolan kanssa täytyy tehdä sama pesuainepalleroisten liuotus kuin Vanishjauheenkin kanssa. Tahrasuolassa suosittelen liotusta yön ylitse. Tämä saattaa hieman haalentaa värjejä, mutta ainakin itselläni on tästä vain positiivisia kokemuksia ja vaikka joskus väri voi hieman haalistua, on sekin parempi vaihtoehto kun tumma pohja tai tahrainen vaate.

Viimeisenä kikkana kirkkaampaan pohjaväriin tai niihin pahoihin tahroihin suosittelen liotusta klorite-vedessä. Täytä pesuvati viileällä vedellä ja lorauta perään muutama korkillinen kloritea. Varo roiskeita, sillä laimentamattomalla kloritella saat kyllä värit lähtemään melkein mistä tahansa vaatteesta aika tehokkaasti. Sekoita klorite ja vesi sekaisin, muista kumihanskat! Aseta vaate ilmavasti veteen ja voit vaikka nostella sitä kloriteveteen ja takaisin. Noin 15 min käsittely on yleensä riittävä, mutta kokovalkoinen vaate kestää liotusta huomattavasti pidempään. Kloriteliotusta voin suositella valkopohjaisiin kuvallisiin ja ihan valkoisiin vaatteisiin, myös tummentunut keltainen saa uutta potkua kloriteliotuksesta. Tummat värit saattavat käsittelyssä haalentua.

Toisinaan, jotkin tahrat ovat todella sitkeitä tai ei osaa oikein sanoa mistä ne ovat tulleet, voi niihin kokeilla happo-emäs käsittelyä. Yksinkertaisimmin olen itse toteuttanut tämän niin, että olen sekoittamalla ruokasoodaa käsitiskiaineeseen ja tätä tahnaa hieronut tahralle. Pienen vaikutusajan jälkeen olen päälle kaatanut etikkaa. Tämä aiheuttaa pienen kuohunnan, eli sitä ei kannata säikähtää. Huuhtele ja toista tarvittaessa. Ja erittäin sitkeisiin tahroihin, riippumatta siitä mistä ne ovat tulleet voi viimeisenä oljenkortena kokeilla aurinkoa. Sillä on nimittäin uskomaton voima.

Myös kengät hyötyvät tahranpoistotoimenpiteistä. Itse olen käsitellyt lukuisat Converset ja lasten Crocsit uudenveroisiksi muutamalla kikalla. Crocseihin toimii erittäin hyvin Taikasieni nimellä kulkeva valkoinen puhdistussieni. Kostutetulla sienellä katoavat lähes kaikki tummentumat ja olenkin käsitellyt lasten kuviottomia ja kuviollisia Crocs-saappaita sekä sandaaleja oikein hyvällä menestyksellä. Samaa takaisientä voi testata myös esimerkiksi Conversekenkien valkoisten kumiosien puhdistukseen. Jos taikasieni ei tunnu toimivan niin toinen kikka on käyttää puhdistukseen vanhaa hammasharjaa ja tahnaa. Itse olen myös pessyt kangastennareita koneessa oikein hyvällä menestyksellä. Kenkiin voi käyttää myös samoja liotuskikkoja, kuin tuossa ylenpänä olen maininnut tahranpoistoon ja värien kirkastukseen. Valkoiset tennarit yleensä hyötyvät kloriteliotuksesta, mutta muihin testaisin lähinnä Vanishia ja/tai tahrasuolaa. 

Tässä pari kuvaa taikaisienikäsitellyistä conssien valkoisista kumiosista. Meillä ei vaan sattunut nyt tällä hetkellä olemaan pahemmin likaantuneita consseja, kun nämä viimeaikaiset ilmat eivät ole vielä varsinaisesti olleet conssikelejä... Mutta tästäkin kyllä näkee, että pelkästään pyyhkimällä nuo liat eivät lähteneet mihinkään, mutta taikasientä kun vähän näytti kumiosille niin melkein kaikki jäljet olivat poissa.






Kissankarvoja ja kulumia ei tuolla sienellä näemmä kuitenkaan saa pois. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti