Uusvanha kaveri vaivaiselle

Meidän olohuoneeseen on muuttanut äidin uusi kaveri. Tai no uusi ja uusi, onhan tuo meidän ystävyys kestänyt jo pian kymmenisen vuotta. Välillä ollaan oltu kavereita vähän tiiviimmin ja sitten meidän yhteydenpito on taas ollut katkolla, milloin mistäkin syystä, mutta yleensä minusta riippuvista, harvemmin tästä kaverista kuitekaan. Se tahtoisi olla mun kaveri ihan joka päivä. 

Asian laita on siis se, että vaikka nyt nämä kevätkelit suosivatkin ihanasti ja aurinko paistaa täydeltä terältä, en ole saanut itseäni liikkumaan ulos (poislukien lasten kansssa suoritetut puistoilut). Suurin syy siihen on tällä hetkellä se, että raskausvaivat ovat tuoneet mukanaan sen, että käveleminen tekee useimmiten _vähän_ häijyä. Muuten raskaus on sujunut hyvin, mutta nämä liikunnasta pahenevat vaivat vähän harmittavat. Toki ne olivat odotettavissa, sillä antoivat itsestään ilmi jo edellisessä raskaudessa, suurinpiirtein samoilla viikoilla. Loppuakohden on olotila kuitenkin molemmissa edellisissä raskauksissa kohentunut huomattavasti, joten odotan innolla niin tapahtuvan tälläkin kertaa. Kuntopyöräily kuitenkin tuntuu sopivan (mitä nyt takalisto vähän puutuu) ja sitä sitten on yritetty harrastella, vaikkakaan en nyt ihan kovin innoissani ole tuosta olohuoneen uudesta sisustuselementistä. Menköön kuitenkin toistaiseksi.

Jos siellä on joku muu, joka on jossain vaiheessa kärsinyt samoista vaivoista, niin saa ehdottomasti kertoa mikä teillä toimi liikuntamuotona. Kaikki vinkit siis jakoon! :)

Perhepedistä omaan sänkyyn

Nyt täytyy kyllä myöntää, että noihin edellisiin makuuhuonekuviin jouduin hieman lavastamaan tunnelmaa. Ihan oikeasti makuuhuoneessa ei vallitse noin seesteinen vaikutelma, valitettavasti. Meillä on nimittäin käynnissä nuoremman tytön opetus omaan sänkyyn nukkumaan, pois perhepedistä. Me päädyttiin helppouden vuoksi perhepetiin ja ollaan kyllä oltu järjestelyyn erittäin tyytyväisiä, vaikka välillä ollaan kyllä kulmien kohotuksia saatu, jos asia on tullut jossain yhteydessä ilmi. 

Tässä vaiheessa varoitan, että seuraavaksi seuraa kertomusta imetyksestä ja jos siitä ei halua kuulla, niin tähän voi jättää lukemisen. ;) Ensimmäisen lapsen kanssa ei imetys onnistunut, osaltaan omasta tietämättömyydestäni ja osaltaan hoitohenkilökunnan toimista (esim. pullo salissa suuhun minulta kysymättä ja ilman mitään selkää syytä). Toisen lapsen kanssa olin päättänyt, että minähän imetän, vaikka sitten väkisin. Otin asiasta selvää, kielsin lisämaidot ja imetin, välillä (ja aika useinkin) kivusta irvistäen, kunnes ajanoloon vauvan ote parani ja imetys muuttui kivuttomaksi. Imetystä oli helppo jatkaa myös öisin kun neiti nukkui vieressä, välillä imetettiin niin, että kumpikaan ei juuri havahtunut toimenpiteeseen ja toisinaan imetetään vieläkin. Tosin nyt uuden raskauden vuoksi maidontuotanto on aikalailla ehtynyt. Perhepeti on siis ollut meille oikein hyvä ratkaisu. 

Nyt kuitenkin tilanne on se, että uusi lapsi on taloon saapumassa ja jotta tuo nuorempi neitokainen ei nyt tuntisi oloaan syrjäytetyksi täytyisi suorittaa siirto perhepedistä omaan sänkyyn hyvissä ajoin ennen uuden tulokkaan saapumista. Tämä ei olekaan ollut niin kovin helppo homma. Vanhempi tyttö nukkui omassa huoneessaan jo hieman reilu vuotiaasta, mutta nyt ollaankin erilaisten haasteiden edessä. 

Tätä muutosta me lähdettiin yrittämään pieni pala kerrallaan. Ensin koottiin tytölle oma uusi "isojen tyttöjen" sänky ja laitettiin se kiinni meidän vanhempien sänkyyn. Siitä sitten on tarkoitus siirtää sänky jossain vaiheessa irti meidän sängystä ja sitten kun aika on kypsä niin sänky pois meidän huoneesta, joko isosiskon kanssa yhteiseen tilaan tai omaan huoneeseen. Eli yritetään edetä lempeällä menetelmällä askel kerrallaan. 

Löytyykö sieltä kohtalotovereita? Tai onko teillä ollut jokin toimiva kikka perhepedistä pois siirtymiseen?

Onni ja ilo

Blogihiljaisuus venyi ennätysmittoihin, mutta syyn saatattekin arvata. Koko perhe on onnea tulvillaan.

Kaikki on ihmettä uutta,

kaikki on valoisaa.

Katsomme salaisuutta,

vuoteessa uinuvaa.

Kaikki on aivan toisin,

kuin koskaan ollut on.

Kuinka sen kuvata voisin?

Ilo on pohjaton.

Silmille auenneille,

taivaita avautuu.

Unista kertova meille,

kerran on suppusuu.

Kaikki on ihmettä uutta,

kaikki on valoisaa.

Ilomme valtavuutta,

kuka voi aavistaa?

Tuo runo kokoaa yhteen juuri kaikki tämän hetken tunnelmat. Kaikki on aivan toisin, mutta juuri niin kuin pitääkin. Hyvää kannatti siis odottaa todella pitkään. <3

Sinä ja minä

Edelleen olen vain yhden lapsen äiti. 40 viikkoa raskautta tulee täyteen parin tunnin kuluttua. Huh. Mitä pidemmälle raskaus etenee, sen epäuskoisemmaksi alan tulla masuasukin saapumisen suhteen. Tuntuu ihan kuin vauvan syntymä siirtyisi aina vain kauemmaksi ja kauemmaksi. Päivät kuluvat tuskaisen hitaasti peukaloita pyöritellen. Tunnistavatko muuta raskauden läpikäyneet samanlaisia tunteita?

Kaiken lisäksi viimepäivinä olen kärsinyt ihan uudenlaisesta raskausoireesta. Nimittäin pinna alkaa olla tällä hetkellä E-R-I-T-T-Ä-I-N lyhyt. Sääliksi käy miestä ja tuota pientä parhaimmassa uhmassaan olevaa pikku-prinsessaa. Yleensä olen melko pitkäpinnainen ja jaksan taistella lapsen kanssa luovien hyvinkin pitkälle, mutta tällä hetkellä pinnan katkeamiseen ei tarvita kovin paljon. Sekös sitten taas harmittaa ja saa olon apeaksi. Melkoiset 'huono äiti' -fiilikset siis päällä juuri tällä hetkellä, tähän kun lisätään raskauden mukanaan tuoma tunnemyrsky ja herkkyys niin soppa on valmis. Hermostumista seuraa välitön itkukohtaus ja paha mieli, eli ei niin herkkua. Sitä kuitenkin tahtoisi olla paras mahdollinen äiti rakkaalleen. Tunnistaako kukaan itseään tästä?

Onneksi sain tänään nauttia hyvän ystävän seurasta ja tyttökin sai kaivattua leikkiseuraa. Pienikin juttelutuokio piristi mieltä ja sai taas jaksamaan paljon paremmin. <3

Eipä tämä kokoajan silti ihan yhtä taistelua ole. On meillä niitä hyviäkin hetkiä toki. Toivoisi silti, että pääsisi pian tästä vatsasta eroon, josko sitten se tunnemyrsky alkaisi jollain tasolla tasoittua. Ainakin sitten jonkinajan kuluttua. Nyt ollaan kuitenkin vielä vain sinä ja minä. 

Odotellaan

 Täällä on kaikki valmiina. Sinua odotellaan.

Harmaa lapsi, untuvanuttu,

nuku jo, nuku jo, linnun lapsi.

Nuku jo, uni on hyöhenvillaa,

nuku jo harmaanuttu.

Nuku jo, kuuntele, tähdet soivat,

kuuntele, kulkuset ilkamoivat.

Yöllä on jalassa öiden tossut.

Yöperhoset karkeloivat.

Pilvien saarella

unien linnut

unilinnoja rakentaa.

Yö istuu nauraen

sateenkaarella,

lintujen linnoja koristaa.

Se tähtiä karistaa,

tiukuja varistaa

suuresta tuulikoristaan.

Pilvien saarella

unien linnut

siniseen uneen nukahtaa.

Kuuntele, kuuntele, linnun lapsi,

kulkuset soivat, kulkuset, tähdet.

Unien lentoradalle lähdet

sinisin siivin, harmaa lintu,

siipien kärjessä tähdet. 

Kaarina Helakisa

Odottavan aika tuntuu niiiin pitkältä. Onneksi on ystäviä, jotka piristävät näitä pitkiä päiviä. <3

Hoitoalusta

Mainitsin viime postauksessani, että lauantaina kävimme ostamassa muutamia vielä puuttuneita tarvikkeita tulevaa vauvaa varten. Uusi hoitoalusta oli kyllä mielessä, sillä vanha ehti päästä jo aika huonoon kuntoon Pikku-A:n käytössä. Mielessä ei kuitenkaan ollut mitään sen kummempaa mallia, kunnes sitten törmäsin tähän Färg&Formin Moln kuosiseen alustaan kauniissa harmaassa sävyssä. Onhan sillä hintaa tuplaten useimpiin malleihin verrattuna, mutta kun tuo toisaalta on silmissä ja esillä useita kuukausia, niin miksei sitten pikkuisen panostaisi ulkonäköönkin samalla. Kuitenkin tämän toisen pienokaisen kanssa on vielä toistaiseksi päästy huomattavan paljon halvemmalla kuin esikoisen, jolle piti tosiaan ostaa ihan kaikki tarvikkeet alusta alkaen. 

Oli jotenkin juhlavan nostalginen hetki kun tuon alustan tuohon tasolle nostin ja asettelin kaappeihin pumpulipuikkoja, sekä vanulappuja. Meille siis oikeasti on tulossa pieni vauva ihan minä päivänä hyvänsä. Laskettuun aikaan toki on vielä pari viikkoa, mutta mielessä on ollut jo pitkään, että vauva olisi tulossa ennen sitä. Mistä lie kumma fiilis johtua. Toki kun asiaa mielessäni pyörittelen, niin eiköhän siinä sitten käy niin, että mennäänkin pari viikkoa ylitse. Oli miten oli, h-hetki lähestyy vääjäämättä koko ajan. 

Huomenna vielä päivällä neuvolakäynti ja sitten saadaan aloittaa vapun vietto. Neitonen ainakin on varmaan viimeisen viikon verran odottanut sitä päivää kun paistetaan munkkeja ja muistanut joka aamu kysyä, että joko tänään. Eilen kävivät iskän kanssa ruokakaupalla ja etsivät samalla hieman jotain vappurekvisiittaa kotiin. Ilmapallot ja serpenttiinit odottavat siis huomista, vaikka millään niistä ei nuo pienet kädet malttaisi pysyä irti. Pienestä sen ilon voi siis löytää. Joten jospa vaavi nyt ainakin pari päivää malttaisi pysyä sisuksissa, että saadaan tämä niin paljon odotettu vappu vietettyä ensin. 

PS. Lisää ideoita kaivataan eiliseen postaukseen viitaten. 

Raskausaikaani

Masukuvia on toivottu useampaankin otteeseen, mutta ovat vaan aina jääneet ottamatta. Tänään kuitenkin passitin miehen kameran taakse ja napattiin edes muutama kuva muistoksi. Itse kun en oloani tunne ollenkaan luontevaksi kameran edessä, eikä minusta kyllä mitään muotibloggaria varmaan saisi vaikka miten yrittäisi. Ajattelin kirjoitella teille ja miksei samalla vähän itsellenikin muistoksi pientä yhteenvetoa tästä raskaudesta. 

Masunkasvatusprojekti on jo aika hyvällä mallilla ja laskettuun aikaan ei ole enää montaa viikkoa. Tuntuu, että tässä toisessa raskaudessa vatsa on kasvanut isommaksi ja erimuotoiseksi kuin ensimmäisessä tai ainakin vatsan kasvu alkoi melkein saman tien, kun olin raskaustestin tehnyt. Kai sen valmiiksi venyneen pötsin oli sitten helpompi venyä uudelleen. Vatsa on siis melko iso, mutta käyrillä mennään silti. Alkuraskaudessa mentiin aikalailla samalla kaavalla kuin ensimmäistä odottaessa. En siis juurikaan kärsinyt pahoinvoinnista ja pytylle asti ei siis tarvinnut mennä kertaakaan, tosin sellaista etovaa oloa kesti sen ensimmäisen kolmanneksen, mutta itselläni siihen auttoi kun muisti napostella säännöllisesti jotakin. Oma herkkuni alkuraskaudessa oli mandariini ja niitä kuluikin melkoinen määrä. 

Puolivälissä raskautta kävin sokerirasitustestissä ja arvot näyttivät, että raskausdiabeteshän se minulla on. Sain siis tarkat ruokaohjeet ja jouduin mittailemaan sokeria alussa viikon verran neljästi päivässä. Ilmeisesti minun tapauksessani kyse oli kuitenkin melko harvinaisesta väärästä hälytyksestä ja nuo korkeammat arvot rasitustestissä luultavimmin johtuivat juuri silloin päällä ja pahimmillaan olleesta flunssasta, koska kotimittailussa arvot pysyivät jatkuvasti hyvinä. Edelleenkin satunnaisissa mittauksissa arvot ovat aivan normaalit. Eikä siis tuolle raskausdiabetekselle tarvinnut antaa enempää ajatusta. Tosin olen kyllä hieman enemmän nykyään tarkkaillut mitä suuhuni laitan. Itselleni tärkeää tuntuu olevan tuo säännöllinen ruokarytmi jossa ei ruokailulla tule pidempää taukoa kuin 3 tuntia, sillä näin olo pysyy hyvänä ja nälkä ei koskaan kasva liian suureksi. Kyllähän tuo testitulos minut melkolailla säikähdytti ja pelkäsin todella kovasti, että olen aiheuttanut vauvalle pysyvää haittaa omilla elämäntavoillani. 

Viimeisellä kolmanneksella olen ollut selvästi väsyneempi kuin aiemmin ja sainkin määräyksen lisäraudalle. Olo onkin melkoisen erilainen kuin esikoista odottaessa jolloin oloni vaan tuntui parantuvan loppua kohti. Nyt tuntuu, että ihan tavallinen ruokakauppakäynti on jo melkoinen suoritus ja isommat shoppailuturneet on kyllä saanut jättää mielestään. Pelkät kotityöt saavat olon heikoksi ja lepoa pitää ottaa useasti. Ei siis jaksa seisoa, kävellä eikä istua, mutta en silti valita. Onhan sisälläni jotain ainutlaatuista. 

Pienen pelonhäivähdyksen viime aikoihin on tuonut se seikka, että vauva tykkää majailla masussani selkä minun selkääni vasten ja hän on jo hyvin syvällä lantiossa. Toivon kovasti, että hän sieltä vielä kääntyisi otollisempaan synnytysasentoon. Lisäksi tässä asennossa vauvan jo melko kovat potkut osuvat suoraan palleaani ja se saa hengen välillä salpautumaan. Tilaahan masussa olisi vielä hyvin kääntyä, mutta pelottaa, että tämä asento on vauvalle se "paras", eikä siis suostu enää kääntymään.  

Tänään kävimme tutustumassa TAYSiin synnytyssairaalana. Vaikka olenkin 2011 käynyt samaisessa sairaalassa tyttömme synnyttämässä oli minulle melko sumuista nuo synnytyssalit ja samalla valaistui monta uuttakin, viimekerrasta muuttunutta asiaa. Hassua miten voin muistaa synnytyksen todella tarkasti, mutta kaikki se miten sinne saliin on päästy on ihan sumun peitossa. Harmi vain, että meitä oli niin mielettömän iso joukko tuolla tutustumisessa, joten emme päässeet itse saleihin tutustumaan. 

Näin toisella kertaa voin sanoa jo melkein odottavani innolla synnytystä. Ensimmäisellä kerralla kun ei tiedä yhtään mitä oikeasti on odotettavissa, mutta nyt osaan ja tiedän jo monta asiaa paljon paremmin. Meilläkään kun ei tuo ensimmäinen kerta mennyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, vaan jotain jäi hampaankoloon. Pienen varjon vaan nyt tähän on luonut tuo vauvan avosuinen tarjonta. Olen nimittäin kuullut oikeastaan vain huonoja kokemuksia tästä avosuisesta tarjonnasta synnytyksessä. Keskiviikkona meillä on kuitenkin neuvolalääkärin aika, joten toivottavasti saan peloilleni sieltä jotain helpotusta. Muita kohtalotovereita?

Yllätysjuhlat

Koin viikonloppuna melkoisen yllätyksen sillä olin lauantaina täysin pahaa aavistamattomana matkalla ystäväni luokse lastenvaatekutsuille, kunnes sitten paikanpäällä minulle selvisi, että minua oli vedetty höplästä oikein kunnolla. Ei, ei ollut kutsuja, mutta oli jotain paljon parempaa. Joukko hyviä ystäviä oli päättänyt järjestää minulle vauvajuhlat ja kaikki järjestelyt oli pystytty pitämään salassa ihan loppuun asti. Voin sanoa, että en ole tainnut eläessäni yllättyä yhtä paljon! Miten sitä voikin olla yhtäaikaa niin hölmistynyt, iloisen yllättynyt ja niin otettuna siitä, että kaikki tämä oli järjestetty vain minun vuokseni. Loppuillan vietinkin sitten melkoisen typerä virne naamallani miettien miten upeita ystäviä elämä on tielleni tuonutkaan (virneen voi havaita myös kuvista). <3

Itse en juhlissani ollut kovin edustuskelpoinen, sillä pieni aikataulusekaannus sai aikaan sen, että kun minua jo odoteltiin paikan päälle olin vielä kotona puolipukeissa. Harva taitaa myöhästyä omista juhlistaan, mutta kätevältä käy kaikki. Eipä silti, että minua olisi paikanpäällä kovin paljoa harmittanut se, että hiukset nyt jäivät laittamatta. :D Tytöt olivat loihtineet pöydän todella koreaksi ja muutama ohjelmanumerokin oli järjestetty, lisäksi minua varten oli ihan omin kätösin valmistettu melkoisen komea vaippakakku. WAU! "Mommy to Be":lle oli myös ihan New Yorkista asti tuotu asiaan kuuluvaa rekvisiittaa, kuten tuo nauha, kaulakoru ja aiheeseen sopivat karkit. Ihanaa hömppää siis!

Ilta sujui oikein rattoisasti ihan pikkutunneille asti, jutustellessa ja mutustellessa. Mikä ihme muuten noissa dippivihanneksissa on, kun niitä pystyy napsimaan ihan rajattomia määriä, vaikka tuntuu, että on jo aivan täynnä?!

Kiitos vielä teille kaikille ihanille naisille! Myös niille, jotka olivat tällä kertaa vain hengessä mukana! Olette ihan parhaita! <3

Uusi äitiyspakkaus

Eilen uhmasin flunssaa ja kävin noutamassa kotiin monta kiloa onnea ja iloa. Sain nimittäin tiedon, että äitiyspakkaus oli saapunut lähipostiin. Minä hieman viivyttelin sen hakemista, sillä olisin kovasti tahtonut tämän 2014 vuoden paketin. Onnekseni tuo uusi paketti oli jo ehtinyt jakoon ja sellaisen siis meillekin sain. 

Muistan, että olin hieman pettynyt kun tämän vuoden paketista julkaistiin Kelan verkkosivuilla kuvia, mutta pettymys oli kyllä tipotiessään kun pääsin tätä pakettia penkomaan. Jotenkin nuo Kelan sivuilla olevat kuvat tuntuvat vääristävän vaatteiden värin, saaden näyttämään ne jotenkin tosi tunkkaisilta ja ne näyttävät kyllä niiiiin paljon kauniimmilta näin luonnossa nähtynä. Niin, tiedän, ei saisi valittaa tälläisestä upeasta ilmaiseksi tarjottavasta etupaketista, mutta pinnallinen kun on niin minkäs sille mahtaa. ;) Mutta, onneksi siis tällä kertaa näin päin. 

Hassu sattuma oli, että juuri eilen myös ihana Satu All you need is White -blogista oli käynyt noutamassa oman pakettinsa postista ja esitteli sitä blogissaan. Ajattelinkin jo, että jätänpä itse sitten esittelemättä, mutta laitoinpa sitten kuitenkin kuvaten muutaman minun suosikkini tuosta laatikosta. 

Ehdottomiksi suosikeiksi nousivat nuo ensimmäisen kuvan kolme kaverusta. Kaunis vaalea toppahaalari, ihanan raikkaan turkoosin värinen vanuhaalari ja reippaan limenvihreä Aappa-apina makuupussi. Tuon toppahaalarin kuviointi muuten koostuu pienistä lorunpätkistä niin suomeksi, englanniksi kuin ruotsiksikin. Hauska idea!

Tuo mukana ollut pussilakana oli myös aika hauska. Värit sopivat kauniisti yhteen ja kuvio on ihanan iloisen reipas. Parempi kuin se pari vuotta sitten tytölle tullut nallekuvioinen pussilakana.

Seuraavaksi ihastelin näitä suloisia raidallisia pukuja ja tuota söpöä heppakuviollista yöpukua. Vaikka värit ovatkin hieman poikamaiset, ei tuo haittaa minua, sillä turkoosi ja vihreä ovat kyllä ihan suosikkejani.

Mukana oli jonkinverran myös retrotyylistä vaatetta joista en ihan hirveästi innostunut. Ruskean sävyt eivät innosta kovin paljoa edelleenkään. Tosin tämä tosi pikkuinen pilkullinen terrakotan värinen asu sulatti sydämen. Ne on ihan varmaan nuo pilkut.

Olen kaikkiaan erittäin tyytyväinen tähän pakettiin ja olen varma, että kaikki vaatteet menevät käyttöön. Toiset varmaan vain vähän harvemmin kuin toiset. Ja vaikka meillä nyt edellisestä paketista on kulunut vain suhteellisen vähän aikaa, niin ei se yhtään haittaa. Se vaihtoehtona oleva 140 euroa tuntuu niin pieneltä rahalta verrattuna siihen mitä paketti sisältää. Helposti tuon verran hukkaa viikon ruokaostoksiin, eikä siitä sitten jäänytkään mitään konkreettista käteen, vaikka vatsa saikin sitten toki täytettä. 

Vaikka raskaudessa ollaankin nyt jo melko pitkällä, masu on kasvanut uusiin ulottovuuksiin ja pikkuinen on erittäin aktiivinen potkurintamalla, niin jotenkin tilannetta ei silti aina ihan tajua tai ei ehdi sen paremmin ajatella. Tämä laatikon kotiinkantaminen ja näiden tälle meidän omalle pienelle masuasukille tarkoitettujen vaatteiden hypisteleminen sai taas asian tuntumaan asteen verran konkreettisemmalta. Meille on siis ihan oikeasti tulossa pieni vauva! :D

Herättikö laatikko teissä mitään tunteita?

Vinkki: Helpotusta nuhanenille

Ajattelin tulla vinkkaamaan teillekin yhdestä eteeni tulleesta melko hyvästä nuhaneniä helpottavasta keksinnöstä. En tiedä miten olen näin pitkään pysynyt tietämättömänä tästä, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Tässä raskaana ollessa ja nuhaa kärsiessä kun ei oikeastaan ole kauheasti vaihtoehtoja itsensä lääkitsemisen suhteen. Aiemmin sitä on voinut rauhassa sumutella jotain nenäsuihketta nenään tukkoisuutta helpottamaan, mutta nyt se ei ihan käykään niin. On siis otettava luonnonmukaisemmat hoitotuotteet käyttöön ja mikäs sen luonnonmukaisempaa kuin vesi ja merisuola. Näitä kahta kun sekoittaa nenähuuhtelukannussa ja liruttaa nestettä nenään niin johan olo kummasti paranee. Huuhteluun käytettäviä kannuja ja laitteita löytyy varmasti monenlaisia, mutta itselläni on nyt käytössä tuo perinteinen Sarvikuono nenänhuuhtelukannu kauniin kirkkaan vihreänä.

Minä tosin aloitin kannun käytön ehkä vähän turhan myöhään, kun paremman tuloksen saavuttaa tietysti heti kun nenä alkaa vaikuttaa vähän vuotavalta. Minun täysin tukkoinen nenäni vaatii useita huuhteluita auetakseen ja saattaa tukkiutua hetken kuluttua uudelleen. Luulenpa, että minun kohdallani jyllää tällä hetkellä sen verran ikävät bakteerit, että lääkärireissu on huomenna edessä. Olo on nimittäin melkoisen kurja.  

Tuota kannua suositeltiin myös allergisen nuhan hoitoon, joten ajattelin, että keväämmällä laitan miehen tehokäyttämään sitä, jos se helpottaisi hieman hänen siitepölyallergiaansa. 

Onko nenäkannu teille tuttu juttu? 

Kuva/image: Yliopistonverkkoapteekki

Tapenadea ja vauvahuuruja

Täällä on kirpeä pakkaspäivä sujunut tähän mennessä aika mainiosti. Tyttö kerhoili aamusella ja minä käväisin samaan aikaan neuvolassa. Siellä se pikkuinen möyri menemään, liikkui niin vikkelästi ja joka suuntaan, että sykettä oli ensin hankala paikallistaa. Rakenneultrakin on jo takanapäin ja kaikki tuntui olevan kunnossa. Miten huojentunut fiilis tuon ultran jälkeen aina onkaan. Tuntuu kuin raskaus olisi konkeretisoitunut aivan uudelle tasolle, kun se on läpikäyty. 

Sukupuolta emme halunneet tietää (tälläkään kerralla), vaikka tuntuukin, että siihen on melkein jonkinlainen "yleisön paine". Olemmekin saaneet melko monta ihmettelevää kommenttia, että no miksi ette? Ilmeisesti nykyään _kaikki_ tahtovat tietää lapsen sukupuolen ennen syntymää. Ei sillä, että siinä jotain vikaa olisi, mutta me nyt vaan on haluttu pitää jännitystä yllä ihan viime hetkeen asti. Ensisijaisesti kuitenkin odotamme perheeseen uutta vauvaa, sukupuolella ei ole väliä. 

Neidillekin on vihdoin vauva-asiasta kerrottu ja asia on otettu hienosti vastaan. Vauva on neidin jutuissa todella vahvasti mukana ja vauvaa pitää halia ja pusuttaa tasaisin väliajoin (minun vatsani saa erityishellyyttä siis, ei hassumpaa). Vauvaa osataan myös käyttää jo aika hyvin pelinappulana, eli tyttö kertoo, että vauva varmaan tykkäisi kovasti nyt suklaasta ja voisiko vauva syödä suklaata ja heti perään, että minäkin voisin samalla ottaa suklaata. ;D Myöskään neidille vauva ei kysyttäessä ole pikkusisko tai -veli vaan meidän kaikkien vauva ja hänen kaveri. <3

Ilmaan minkäänmaanlaisia aasinsiltoja pompataan vauvahuuruista hetkeksi viime lauantaihin. Päivällä mieleen tupsahti, että jos illalla syötäisiin neidin nukkumaanmenon jälkeen jotain hyvää ihan kahden vain. Sellaista aikuisten herkkuruokaa tv:n ääressä. :D Kun neidin kanssa on tiukka linja, että mitään purtavaa, ei olohuoneeseen tuoda, niin säännöstä voi lipsua vain neidin jo ollessa nukkumassa. Salaatti tuntui hyvältä vaihtoehdolta vähän myöhempään iltaan ja selailin aikani reseptejä, kunnes mieleeni juolahti, kurkata, että löytyykös blogista jotain hyvää minkä olen jo unohtanut. Löytyihän sieltä. Viime kesänä valmistin Espanjalaista tomaattisalaattia, jota vannoin tekeväni pian uudelleen. Pian sanan saa siis hylätä, mutta hyvää se oli edelleen. Salaatin lisukkeeksi paistettiin patonki ja pyöräytin nopean tapenaden. Herkkua!

Tuon tapenaden ohjeen voisinkin jakaa tässä teillekin, jos kiinnostuneita löytyy. 

Helppo tapenade

1 prk vihreitä oliiveja 

2 kynttä valkosipulia

1-2 rkl sitruunamehua

reilu loraus (ehkä noin 2 rkl) oliiviöljyä

Lisää aineet tehosekoittimeen ja pyöräytä tahnaksi

Kirpeää tiistai-iltaa murut!