maanantai 18. helmikuuta 2013

Kuvat seinille

Tänään vajaan kahden tunnin kuluttua neitimme täyttää tasan 1,5 v. Voi hirmuinen miten nopeasti aika onkaan kulunut, ihan vastahan me laitokselta tultiin kotiin ja nyt toinen on jo niiiin iso tyttö, vaikka pieni kuitekin.

Olenkin pitkään harkinnut, että näyttäisin teille joitakin otoksia neidin 1-v kuvauksista, joten eiköhän nyt alkaisi olla pikkuhiljaa korkein aika muistella tuota puolenvuoden takaista tapahtumaa. :D Kävimme kuvauttamassa neitiä syyskesällä Piritta Lipiäisen studiolla ja emme olisi voineet olla yhtään enempää tyytyväisiä niin kuvaustilanteeseen kuin niihin tuloksiin. Tuo studio on varsinainen aarreaitta ja siellä olisi äitikin viihtynyt penkomassa varmaan vaikka kuinka pitkään. Pirittahan on erityisesti erikoistunut lasten kuvaamiseen ja sen kyllä huomasi, sillä ainakin meidän neiti oli kuvauksissa täysin oma itsensä, ilman mitään ujostelun häivääkään, eli jos hakusessa on Tampereen seudulta todella hyvä lapsikuvaaja niin suosittelen tutustumaan Pirittaan.







Pidän ihan hirmuisesti siitä, että kuvissa on niin erilaisia fiiliksiä. Toisissa mennään lujaa ja toisissa herkistellään ihan kunnolla. Pidän paljon kaikista kuvista mutta omiksi lemppareiksi ovat nousseet tuo autokuva, kuplakuvat ja tietysti tuo viimeinen kasvokuva. Niissä kaikissa on jotenkin älyttömän ihana tunnelma.

Olen vasta yhden näistä kuvista saanut meillä kotona esille, mutta kasa odottaa kehyksiä ja ripustusideoita.  Niitä hyviä ripustusideoita ottaisinkin oikein ilomielen vastaan, jos sellaisia sattuisi joltakulta löytymään.


Tämän kuvan sain esille asti, tosin paikka pitäisi ehkä miettiä uusiksi. Kehyksen saimme ristiäislahjaksi ja siinä oli mukana savi johon painettiin neidin jalanjälki. Mielestäni tälläinen on aika ihana ristiäislahjaidea.


Kuvat alimmaista lukuunottamatta: Piritta Lipiäinen

12 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Tuo toiseksi viimeinen ikkunalla otettu kuva on suosikkini: jotenkin herkkis. <3 Onnea 1,5 vuotiaalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella kaunis kuva. Samanlainen löytyy myös mustavalkoisena. :) Ja kiitos 1,5 v kiittää ja kumartaa. Juhlimme merkkipäivää Funparkissa ja neitokainen tuntui nauttivan sydämensä pohjasta. :D

      Poista
  2. Suloisia kuvia suloisesta tytöstä! :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Minäkin olin näille kuville ihan myyty. Aivan ihana tapahtuma oli kyllä koko kuvaus, että seuraavaa keraa jo suunnitellaan, :D

      Vielä kun nämä saisi jotenkin kivasti esille kotiin. Siinä on vielä pähkinää purtavaksi.

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia. <3 Kauniita ja niin luontevan näköisiä, kuvista tosiaankin välittyy että neitonen on niissä oma itsensä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ginger! <3 Se minustakin näissä kuvissa oli hienoa, että neiti näyttää aivan itseltään. Kasvojen ilmeet ovat juuri niitä samoja virneitä kuin muutenkin. :)

      Poista
  5. Aivan upeita kuvia, voihhh <3 Miten herkkiä ja aitoja <3 Olen nähnyt aiemminkin näitä Pirittan töitä ja aina saa huokailla ihastuksesta, taitava nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos littleB! :) itsekin pidin hirveästi juuri siitä miten erilaisia fiiliksiä kuviin saatiin aikaiseksi. Vielä kun keksisin hyvän idean näiden esillepanoon.

      Itsekin aikoinaan blogimaailmasta Pirittan bongasin ja oli kyllä todellinen löytö.

      Poista
  6. Aivan mielettömän ihania kuvia! Varsinkin nuo saippukuplakuvat on jotenkin todella satumaisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Sini! :) Saippuakuplakuvat ovat ihanastii onnistuneita, niissä kuvissa oli äidilläkin näppinsä pelIssä, sillä minä sain olla puhaltamassa kuplia kuvia varten. Oli muuten hauskaa! :D

      Poista