Pieni tuoli

Viikonloppuna mieleeni putkahti jostain kummasta syystä eräs vanha ja jo kauan kaapin kätköissä parempaa aikaa odotellut somiste. Olen yrittänyt päästä eroon suurimmasta osasta itselle turhia tavaroita, mutta joissakin sisustusjutuissa on ollut sitä jotakin, että vaikka ne eivät ole esille hetkeen päässeetkään niin silti niitä on tahtonut säilöä matkassa mukana. Tämä pikkuinen rautatuoli on ollut minulla jo melko kauan. Muistelisin, että olisin ostanut sen ensimmäiseen yhteiseen kotiimme mieheni kanssa noin kymmenen vuotta sitten. Tämä oli vielä aikaa kun Ikea-matkoja suunniteltiin pitkään ja hartaasti kauan etukäteen ja hyvällä tuurilla siellä pääsi sen kerran vuodessa käymään. Ei ihan niinkuin nykyään, kun Ikeassa tulee poikettua silloin tällöin ihan vaikka vain lounaalla.

Tämä tuoli palveli tässä ensimmäisessä kodissamme pitkään eteisen lipaston päällä pidellen päivän tärkeitä posteja, sillä kirjekuoret pysyivät hyvin siinä noiden etureunan pienten nyskyjen vuoksi. En muista enää oliko tuolilla alunperin jokin tarkoitus, vai oliko sen tarkoitus olla vain koriste. Muistelen myös, että samanlaisia tuoleja olisi ollut sellaisella todella korkealla selkänojallakin, mutta saattaa mennä ihan metsään...? Joka tapauksessa tuoli tuo mieleen hyviä muistoja ja onhan se aika suloinenkin, joten ansaitsi päästä välillä pois piilostaan. Tosin tyttö oli sitä mieltä, että täytyyhän tuolilla nyt joku istua, ja tenttasi minulta kovasti, että kenen tuoli se on ja kuka sillä tuolilla istuu. Luultavasti siihen testataan aika pian jotain nukkea istumaan. ;)

 

Tänään päästiin jopa pitkästä aikaa tytön kanssa ulkoilemaan, sillä oltiin molemmat jo sen verran kunnossa, että uskallettiin nokkamme ulos laittaa. Kyllä se ulkoilma tutuikin aika hyvältä, mutta kyllä sen kotiin tullessa huomasi, että ihan vielä ei kunto ole se normaali, mutta pikkuhiljaa parempaa kohti. Kunhan tuo yskä vaan hellittäisi...