Päätös radiohiljaisuudelle

Olisikohan aika päättää radiohiljaisuus ja tehdä uusi postaus. 

Kesätauko hupsahti melkoisesti syksyn puolelle. Viime kerralla yritin päästä taas käsiksi bloggaukseen, mutta niin siinä kävi, että voimat loppuivat ihan kesken. Uusi yritys, mutta suottehan anteeksi jos en onnistu. Ei sillä, että bloggaus ei enää kiinnostaisi, mutta elämäntilanteet ja prioriteetit muuttuvat. Tänä vuonna prioriteetti on ollut perhe, lapset ja minä itse (kyllä se mieskin siihen perheeseen kuuluu, jos joku ajatteli jotain...). 

Se, että pystynkö enää toimimaan enemmän sisustuspainotteisena blogina jää nyt nähtäväksi. Kotona kun ei juuri mitään mullistavaa tunnu tapahtuvan ja siitä, että niitä sisustuskuvia ei ole kovin helppoa edes lavastaa pitää huolen melkoinen touhukaksikko, joka saa kodin sekamelskaksi silmänräpäyksessä. Mä en edes ymmärrä miten se on käytännössä mahdollista, mutta niin siinä vain aina käy. Välillä on päiviä, kun jaksaa paremmin juosta perässä siivoamassa sotkuja (tai käskyttämässä neitosia siivoamaan jälkiään) ja toisinaan taas sitten intoa ei ihan riitä samalla tavalla, oli niin tai näin savotta on loputon. 

Neiti neljävee on saanut melkoisesti lisää vauhtia puuhiinsa ja omatoimisuutta riittää vähän niinkuin muillekin jakaa, hyvässä ja pahassa. Sitten taas tuo neiti 1v4kk häärää joka paikassa ja asiassa mukana, tottakai. Ei ole yksi eikä kaksi tahi kolmekaan kertaa, kun on muunmuassa pissapotassa uitettu leluja tai muuten vain käsiä (niin ja kyseessä ei ole ollut tyhjä potta). Myöskään ristiriidoilta sisarusten välillä ei olla vältytty. Isompi, kun on tottunut siihen, että kaikki on ollut vain hänen ja käyttää vahvemman ja vanhemman oikeutta surutta, niin pieni pistää kampoihin kaikin keinoin. Pienempi osaa myös varmistaa sen, että mitään, korostan, _mitään_ ei tehdä ilman apuria, ei edes niitä palapelejä ja vähemmästäkös se hermo sitten menee. No onneksi pienemmällä on vielä päiväunet. Tosin eihän maailmassa silti loppujen lopuksi taida noiden neitojen mielestä olla mitään parempaa kuin oma sisko. Sisarusrakkauden kyllä näkee ja kuulee. <3

Ja onneksi tällä mammalla on mies. Mies, joka täyttää kahvinkeittimen valmiiksi töihin lähtiessään, että voin itse sen sitten napauttaa päälle, kun ehdin. Mies, joka mukisematta ja ilman kehotusta vaihtaa vaipat, täyttää ja tyhjentää tiskikoneen, kuljettaa koiran ulkona, auttaa ruuanteossa tai tekee sen kokonaan itse ja muutenkin osallistuu kodinhoitoon sen minkä ehtii. Hatunnonsto siis kaikille naisille, jotka hoitavat tämän homman ihan yksikseen. Just nyt tuntuu siltä, että musta ei olisi siihen. Vaikka tuntuu, että nyt tää meni siihen, että "oi, säälikää mua, mun elämä on rankkaa", niin se ei ollut tarkoitus. Tykkään mun elämästä just tälläisenä kuin se on, enkä tahdo valittaa. Mutta, joka tapauksessa kiva olla back. <3